Sivut


tiistai 14. tammikuuta 2014

Kenguruiden korttikerho

Esikoinen oli tehnyt elämänkatsomustiedon tunnilla Ylen arvotestin, jonka tuloksena hänet luokiteltiin eläimeksi. Sama testi tuli kuulemma minunkin tehdä ja aika kettuja olemme molemmat. Yksilökeskeisiä arvoliberaaleja. Tuota etsiskellesäsni löysin muitakin saman aihepiirin huvituksia. Hesarin Mikä eläin olet -testissä olin kyhmyjoutsen: parisuhde-, perhe- ja kotikeskeinen laiskiainen. No se nyt ainakin pitää paikkansa. Samaisen lehden luokkakoneen tulos vähän yllätti: olen kuulemma asiantuntija ja kulttuuriselta luokaltani eliittiä. No eipä siihen kummoista sitten näemmä tarvita... Itse arvelin kuuluvani pikemminkin alempaan keskiluokkaan.

Sunnuntaina emme tosiaankaan kärsineet angstista vaan kulutimme aikaa pelaamalla kaappien kätköistä löytyneitä lautapeleja. Kuopus kaiveli omansa ja sieltähän löytyi vaikka mitä niiden esikoisen kanssa jo aiemmin löydettyjen lisäksi: Kaappaa kenguru, Lasten Alias, Maaginen labyrintti. Kokeilimme noita kaikkia ja hyvin toimii kolmisin. Olen kaivannut sellaisia aktiviteetteja joita voisimme kaikki yhdessä harrastaa. Kun tuo poikien ikäero on niin suuri (7,5v), ei heillä luontevasti paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ole ollut. No nyt on. Kenguruklaani jäi pelisessiomme jälkeen pöytään ja kuopus teki niistä asetelman. Kun koitin siirtää niitä iltapalan alta pois kuului kaamea huuto: "Ei, ei äiti, niitten kerho kokoontuu kello kahteentoista asti, et sä voi ottaa niitä!" Minä nukahdin ennen puolta yötä joten sinne jäivät turisemaan.




Eilisaamu olikin sitten taas talviautoilun taidonnäyte. Tässä kohtaa pyydän kohteliaimmin kaikkia lukijakuntaani kuuluvia poliiseja - myös niitä vanhempainvapaalla olevia - ystävävällisesti painamaan oikeassa yläkulmassa olevaa rastin kuvaa. Minun vanha rouvaniherrani ei pidä pakkasista. Ei sillä, en minäkään, mutta minä osaan käyttäytyä. Tuo ei. Ei riitä, että lämmityslaite lakkasi puhaltamasta lämmintä ilmaa syksyllä. Kylmää kyllä tulee ja sillä sekä puolipeitteen ja sisätilanlämmittimen säästeliäällä käytöllä olen saanut ikkunat pidettyä osapuilleen huuruttomina. Näin edelleen, mutta nyt kuskinpuoleinen etuovi jäätyi auki-asentoon. Tai siis saa sen kiinni, mutta se ei pysy ilman, että pidän kädellä kahvasta.

Joku saattaa vanhastaan muistaa, että samaa vikaa on ollut ennenkin. Se vielä menisi, mutta kun vilkkuni ei edelleenkään toimi vasemmalle mentäessä kunnolla. Joudun siis pitämään sitä koko sen ajan kädellä alhaalla kun haluan ilmaista kääntymishalukkuuteni. Olen kehittynyt tässä jo aika näppäräksi. Mutta nyt haastetta on tuplasti: kun vasen käteni on kiinni oven rivassa käy vilkuttaminen hankalaksi. Se onnistuu niin, että ujutan oikean käteni ratin välistä vilkulle. Olen silti katsonut parhaaksi lakata vilkuttamasta siinä vaiheessa, kun pitää kääntää rattia. Suunnittelimme tosin reitin kotoamme kirjastolle niin, että en kääntyisi kuin oikealle. Se on mahdollista, mutta tulisi sellainen 6-8 km:n lisäkeikka. Gnjääh, loppuis jo nää pakkaset!

14 kommenttia:

  1. No ei sullakaan tuo autoilu ihan helppoa ole. Meillä esikoisen Ladassa jäätyi aina apumiehen ovi auki asentoon ja siinä sitten kouluun vietävä roikkui kahvassa ja elettiin toivossa, että koulun pihalla ovi jo menee kiinni. Sitä olisi ollut kuljettajan hankala pidellä. Tänään nuorimmaisen auto keitti liikennevaloissa. Olimme mahtavan höyrypilven keskellä, mutta onneksi nestettä riitti koululle saakka jotta pääsimme perille ja saimme jättää auton siihen pulputtamaan ja höyryämään rauhassa. Mielenkiintoisia nämä vanhat autot.
    Näistä syistä minäkään en pakkasista tällä erää nauti. Muuten kyllä on ihan ok kelit. Liukkautta vähän liikaa jalkaisin liikkua.
    Ihana, että jaksatte lautapelejä. Minun innostukseni ei tahdo niihin millään riittää! Sitten kun saadaan joku peli esille, se on todella mukavaa, mutta aloitus on aina pelkkää tuskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on pitkiä taukoja lautapelien pelaamisessa, mutta nyt on saatu hyvä draivi päälle. Johtunee siitä, että vallitsevissa keliolosuhteissa emme kukaan ole oikein innokkaita ulkoilijoita. Sitten keksitään sisäaktiviteetteja ;-)

      Mullakin jäätyi viime vuonna vänkärin ovi auki ja esikoinen sitä piteli. Ja silloin se suli matkalla sen verran, että meni kiinni. Tämä ei tunnu sulavan millään kun ei puhalla lämmintä. Suunnittelin, että menisin torstaina aamupäivällä markettiin kun kuopus tarvitsisi kipeästi uusia housuja, mutta mites menet tuolla? Täytyy vissiin kysäistä ystävältä josko olisi asiaa itsellään niin hyppäisin kytiin!

      Poista
  2. Turhaan sä siitä vilkusta huolehdit, eihän sitä kukaan muukaan käytä. Poikkeuksena on tuo oma mies empiirisen otannan perusteella.

    Hieman huvitti, kun istuksiessani Havaijilla tein tuon samaisen luokkatestin ja sain tietää olevani vähäosainen. Testi ilmeisesti painottaa palkkatuloja aika paljon, nelipäiväisen työviikkoni takia ne taas ovat meikäläisella aika alhaiset. Kuopassa ollaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon kuopassa 25h/viikon ansiosta mutta se käski kertoa myös etuudet. MÄ kun nykyisin oon tällainen yhteiskunnan ja ex-miehen elätti niin nousin heti eliittiin ;-D

      Vilkusta oot kyllä oikeassa, täällä maalla vasta vähän vilkkua käytetäänkin. Sitä paitsi kaikki tietää auton perusteella kuka on liikkeella ja minne se menee!

      Poista
  3. Voi sentään, olen vähäosainen mutta kulttuuriluokka on eliitti josta on kiittäminen teatterissa käyntejä eli näin olen suomeksi sanottuna pers'aukinen taiteensuosija :D

    Mulla oikein riipaisi sydämestä kun luin tuota sun autoiluasi....se ei todellakaan ole mitään mukavaa ja kun nuo viatkin ovat "pikkuvikoja" (no ei sinusta varmastikaan tunnu siltä) niin kysynkin etteikö sulla ole ketään luottomiestä - anteeksi luottohenkilöä joka voisi laittaa ne kuntoon. Ainoa mikä tulee enemmän maksamaan on lamppärin puhallin, mikäli se on tullut tiensä päähän.
    Voimia sulle ja toivon kans sydämestäni että nämä pakkaset hellittäisivät (ja just kun manattiin niitä vesisateita :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo auto on niin tiensä päässä etten viitsisi investoida puhaltimeen kun en tiedä saako huhtikuun jälkeen enää ajella ylipäätään... Mutta kyllä tässä sinnitellään, onneks mä käytän todella vähän tuota kotteroa ja nyt kyllä entistäkin vähemmän ;-) Leuto talvi on tähän saakka auttanut asiassa...

      Poista
  4. Toimiiko puhallin kaikissa puhallusvoimakkuuksissa? Pysyykö kiesissä lämmöt normaalina? Jos puhallin toimii normaalisti, on rikki kenties vain termostaatti tai puhaltimen lämpövastus. Tai jäähdytinnestettä liian vähän, mutta sen huomaa jos lämmöt nousee.
    Sen vastuksen saa vaihdettua apukuskin jalkatilassa, mutta aika hankalaa, kun pitää sisustaa hieman raottaa että pääsee puhaltimeen käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ehkä pitäis viedä kottero mun luottokorjaajalleni... Se on jäänyt kun talvi on ollut leuto ja olemme pärjänneet ilman lämmityslaitetta. Mä en hirveesti viittisi tuohon autoon enää rahojani syytää kun voi olla ettei enää mene katsastuksesta huhtikuussa läpi, joten katotaan mitä mä tän kans teen.

      Ja kiitos!

      Poista
  5. Ihan kauhea testi tuo ensimmäinen, en edes kehtaa sanoa mitä siitä tuli vastaukseksi :D Mutta toisessa olin sentään Saimaan norppa. Viimeinen pudotti maanpinnalle ja ilmoitti mun olevan vähäosainen syrjäytyjä :D Meillä oli miehellä todellisia vaikeuksia saada mut ymmärtämään tätä sun auto-ongelmaa. Oli niin paljon mystisiä termejä :D Mutta jos se mies pysyi perillä niin sitten hän neuvoo sua ajamaan todella hiljaa mutkiin ettei ilmavirta repäise ovea sun kädestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajan aina hiljaa - ja täällä maalla varsinkin. Rajoitus taajama-alueella on se 40 ja mä noudatan sitä. Varsinkin silloin kun pitää roikkua ovenkahvassa ;-)

      Päätin koittaa saada auton torstaina korjaajalleni, en tarvisisi sitä nyt loppuviikosta kun kuopus on isällään.

      Poista
  6. Anteeksi mutta sain päivän parhaat naurut kun mielessäni visioin ajamistasi.. =D =D
    " Sitä paitsi kaikki tietää auton perusteella kuka on liikkeella ja minne se menee!" Tyrsk!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että naurattaa, niin muakin vähän... Päätin koittaa saada kotteron korjaajalleni.

      Poista
  7. Kiitos testilinkista minä olen majava! Ahkeruus ja perhekeskeisyys ovat erottamaton osa sinua. Autat mielelläsi muita, ja pieni nikkarointi sujuukin sinulta leikiten. semmoinen mä oon .. Hyvä Yötä Marjaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, terve majava!

      Öitä, taikka siis jo huomenta, kun luen tätä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana