Sivut

tiistai 3. joulukuuta 2013

...vaan pienet menot!

Tästähän  tuntuu tulevan oikein jatkokertomus. Viimeaikaiset rahapohdinnot saivat minut taas ajattelemaan Omaa Majaa ja sitä, kuinka halvempi asuminen olisi se lopullinen ratkaisu tähän minun ongelmaani. Kun tulot eivät lähitulevaisuudessa tai ikinä suurene, olisi yksinkertainen vastaus tietysti sitten pienemmät menot. Ja nimenomaan asumismenot. Ja tuo auto ...huokaus... luopuisin siitä ilomielin. Te, jotka olette minua seuranneet, tiedätte, kuinka olen etsinyt. Ja etsintä jatkuu, vaikken enää kovin toiveikas sen suhteen olekaan. Olen onnellinen että minulla on edes tämä, puhdas asunto, ja siitä myös, että ensi vuodeksi vuokraa korotettiin paljon odottamaani vähemmän. Aiemmin nousu on saattanut olla 50€ luokkaa kuussa ja se on paljon se, varsinkin, kun näitä tuli parina vuonna peräkkäin. Nyt nousu oli maltilliset 9€/kk. Joka tapauksessa 800€ kuussa on hirvittävän suuri raha minun maksaa yksinään ja sillä lyhentäisi jo hyvänkokoista lainaa ja vielä vastikkeet päälle. 




En edelleenkään aina pysty kadehtimatta katselemaan ja lukemaan akkainlehtien unelmakotiartikkeleita, joissa sisustetaan ihanaa vanhaa tai tyylikästä uutta oman maun mukaan. Katselen pohjaratkaisuja sillä silmällä, että kuinka minä mahduttaisin meidät pieniin neliöihin ja mihin laittaisin minkäkin huonekalun. Sitten taas masennun ja mietin, että tuleekohan siitä haaveesta ikinä totta. Mutta muistuipa tässä pari päivää sitten mieleen, kuinka kipeä olin silloin, kun asuimme hometalossa (muutimme pois loppuvuodesta 2009). Minulle tuli huono olo melkein joka paikassa. Saatoin yhden koululla kirjastonkäytönopetushommissa vietetyn aamupäivän jälkeen olla viikon sairaslomalla rajujen oireiden vuoksi. Olin alinomaa sairaana, tulehduskierteessä. Pohjattoman väsynyt ja toivotonkin välillä.

Minun elämäni on siihen verrattuna nykyisin jopa melkein normaalia. Ei se tietenkään toisten ihmisten mittapuulla sitä ole, mutta minun omallani kyllä. Se riippuu niin siitä mihin vertaa. Se riippuu vissiin myös paljon asenteesta. Ei altistus, sillä ei ole mitään tekemistä asenteen kanssa, mutta se, kuinka altistuksen kanssa elää ja oleskelee. Minä huomaan edelleenkin heti, jos jossain on huono sisäilma, mutta pystyn silti vierailemaan niissäkin paikoissa sairastumatta. Se, jos mikä on minulle edistystä: voin liikkua, elää ja käydä paikoissa. Aika todellakin on auttanut, kun koti on puhdas. Elimistö on toipunut, vastustuskyky kohentunut ja elämänlaatu hurjasti parantunut. Minun täytyy olla siitä kiitollinen!


***

Pitkään aikaan ei ole ollut mitään hauskoja hakusanoja joilla olisi blogiini tultu. Yksi kuitenkin, josta minä sain hupia: muumimuki jota muilla ei ole. No minulla on yksi sellainen. Se, missä esikoinen sai alkunsa. Uusille lukijoille tiedoksi, että esikoisen tarina löytyy täältä.

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, ei tässä muukaan auta ;-)
      <3 itelles!

      Poista
  2. Toivon, että löydät kauniin, puhtaan ja edullisen kodin pian. Sopisiko joku vanhempi talo teille paremmin? Itse asun tyttöjeni kanssa 50-luvulla rakennetussa talossa ja vaikka lattian rajassa on viileää niin ainakin tietää, että tuuletus pelaa. Villasukkia kuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt haistelemassa niin vanhoja kuin uusiakin. Kovin kummoiseen omakotitaloon mulla ei ole varaa, joten lienee ainoa mahdollisuus rivitalo-osake kuitenkin. Ne taas käyvät täällä 4000 asukkaan pikkupaikkakunnalla aika vähiin. Mutta etsintä jatkuu ;-)

      Poista
    2. Me asutaan niin metsässä, että näillä peräkylillä talot on tosi halpoja. Vuokra-asuntoja täällä ei sitten olekaan. Ystäväni asuu meistä muutaman kilometrin päässä vielä syvemmällä metsässä ilman vesijohtoa pienessä hirsimökissä. Hän on eläkeläinen joten elämäntapa onnistuu. Kovimmat pakkaset hän matkustaa ympäri maailmaa. Haaveilen tuollaisesta itsekin, mutta taidan olla liian mukavuudenhaluinen ja laiska tyhjentelemään ulkovessaa.. Toisaalta olisi monta murhetta vähemmän. Kyllä se oikea koti tulee vielä vastaan, pyyntöjä enkeleille joka päivä.

      Poista
    3. Meillä taas lähimpään suureen kaupunkiin matkaa 30 ja risat ja olemme muuttovoittokunta, joten asunnot on suhteettoman kalliita. Mä olisin valmis näkemään vähän vaivaakin lämmittämisen ja vedenkin kanssa, mutta toisaalta keskustassa haluaisin olla, etten olisi autosta riippuvainen. Meiltä kyllä hätätilassa kävelee tai kulkee kaverikyydillä jos auto oikuttelee - niin kuin talvella usein tekee.

      Täytyy koittaa pitää mieli korkealla ja toiveetkin. Eihän sitä koskaan tiedä ;-)


      Poista
  3. Hieno tarina esikoisestasi :) Sinä olet uskaltanut elää omalla tavallasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja eipä ole kyllä kaduttanut hetkeäkään. Tosin esikoinen onkin hyvin omalaatuinen poika eikä ole ihmetellyt taikka kyseenalaistanut hänkään minun päätöstäni. Juttelemme isäasioista tasaisin väliajoin ja kuulostelen josko olisi isän ikävää mutta ei.

      Ja ovathan he facebook-kavereita. Ehdotin aikanaan, että voisi pyytää siemenisää kaverikseen ja olla tällä tavalla joskus tekemisissä. Varoittelin toki, että kaverit voi ihmetellä että sulla on yksi Suomen aktiivisimmista homoisistä kaverina, mutta siihenkin esikoinen tokaisi, että ei haittaa, ne kyllä tietää kaikki, että mun isä on homo!

      EDIT: huomaisnpa, etten tuossa esikoisen tarinassa vielä kertonut siemenisän olevan homo. Sittemmin se kyllä on blogista paljastunut. Minulla oli yhteensä neljä isävaihtoehtoa, kaksi homoa ja kaksi heteroa ja valitsin kyllä juuri oikein. Parhaat geenit ;-)

      Poista
  4. Niin minäkin haaveilen aina unelmatalosta ja eilen vielä katsoin ohjelman suomen kaunein koti. Kyllä siinä kateuskäyrä nousi. :) Ihania talot olivat, huokaus.

    Jaksa uskoa hyvään, niin saat hyvää. Jos ajattelet negatiivisesti, niin saat sitä. Salaisuus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika: Mä en edes voi katsoa noita ohjelmia, iskee kiukku ja kateus. Tässä asiassa se uskokaan ei ole vielä auttanut ja horjuu aika-ajoin. Mutta kyllä mun perusluonteeni on sen verran pöhkö ja positiivinen, että en mä kokonaan lakkaa toivomasta vaikka järjellä tiedän, että vaihtoehdot ovat oikeasti aika vähissä...

      Poista
    2. Nollis: Salaisuudet on ihania. Varsinkin näin joulunaikaan <3

      Poista
  5. Olisko se vain niin, että on Pakko uskoa siihen, että se oikea oma koti vielää löytyy. Pitää nykyistä vain väliaikaisratkaisuna? Pakko uskoa näin, niin mä ainakin teen, joka ikinen kerta kun kiipeän noita portaita ylös, enkä ovea avatessa tunne tulevani Kotiin. Ihmisvarasto ja väliaikaisipaikka. Se tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun koti on onneksi koti ja tuntuu sellaiselta. On ollut pakko asettua tuonne, koska vaihtoehdot ovat oikeasti todella vähissä täällä meidän kylällä. Uuteen hirsitaloon, joka voisi mulle sopia, ei ole varaa ja jo olemassaolevista ei hevillä hyvää löydy. Mutta kyllä mä jatkan etsimistä, tietty.

      Just eilen katsoin joulukoristeet laitettuani, että tää on ihana ja koti ja tuntuu siltä, mutta liian kallis ja kaukana. Ja olis niin plajon fiksumpaa maksaa itelle kun kankkulankaivoon tuota kaameaa vuokraa.

      Poista
  6. Haluan ojentaa blogillesi tunnustuksen - käyhän blogissani kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Sirpa, olen otettu! PIstin sen heti tuonne "seinälle"!!!

      Poista
  7. Minä uskon karman lakiin ja siihen että hyvä palkitaan hyvällä, ihan niin kuin pahakin saa palkkansa.
    Sinä olet sinnikäs ja hyvä ihminen. Ja olen aivan varma, että jostain löytyy se teidän oma majanne vielä. Luultavasti silloin kun sitä vähiten odotat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - S -ihanasti sanottu!

      Mäkin toivon kovasti, toivo ei kuole koskaan, mutta kyllä mä sen verran realisti olen, että järjellä tiedän, että vaihtoehdot on oikeasti tosi vähissä. Siis ilman lottovoittoa - sittenhän mä tietty rakennuttaisin puhtaan ja ekotehokkaan hirsitalon, mutta muuten mulla ei sellaseen ole yksin varaa.

      Poista
  8. Löysin Pohdiskelijan blogin kautta tänne. Taidanpa klikata itseni lukijaksi ja palata vielä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa Rokkimamma! Ehdin jo lukaista susta Pohdiskelijan blogissa, mutten ehtinyt vieraisille. Nyt aion tulla ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana