Sivut


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Jedit eivät virkkaa

Kävin eilen kuopuksen iltapäiväkerhossa vähän innostamassa lapsia lukemisen kanssa ja "satutuntia" pitämässä. Niin paljon kun pidänkin työstäni ja nimenomaan tästä puolesta työtäni, sen olen kokenut vähän vaikeaksi, kun oma lapsi on yleisössä. Siinä menee arki- ja työroolit niin pahasti sekaisin. Samasta syystä minusta on hankalaa, kun pojat vierailevat kirjastossa luokkineen tai sitten esikoinen nyt jo omin päin. Kuopuskin toisinaan isänsä kanssa. Koita siinä sitten olla vakavasti otettava ammattilainen ja etsiä tietoa tai lainata muille kun lapsi ruinaa haleja tai huomiota... No osaavat  ne odottaa vuoroaan, mutta ymmärtänette ristiriidan.

Ennen iltapäiväkerhossa käyntiä oli meillä opettajan kanssa kuopuksen "arviointikeskustelu" ja ihan se meni niin kuin oletin. Eipä ollut opettajalla nokan koputtamista, kuopus on rauhallinen ja ahkerakin. Joskus liiankin rauhallinen, kun jää ajatuksissaan paikalleen tai kaverin kanssa höpöttämään ja meinaa myöhästyä välitunnilta. Minä kerroin tunnelmat kotoa, eli hyvin on kaiken kaikkiaan alkanut tämä koulutaival. Tosin taas huomasin, että olin unohtanut informoida kuopuksen isää tuosta tuokiosta. Olen niin yksinhuoltaja niin yksinhuoltaja ja vastaan tästä kouluarjesta melkolailla itsekseni, että unohtuu välillä toisen vanhemman olemassaolo ihan kokonaan. Laitoin pahoittelut ja referaatin keskustelustamme sähköpostiin ja kerroin, että voi halutessaan varata oman ajan opettajalta.


Jedit eivät virkkaa, ne valomiekkailevat! Niin kerta!


Ilta meni rauhaisissa merkeissä kotosalla. Vaikka kuopus pääsee suht aikaisin kotiin joka päivä, koen, että illat ovat kyllä melko lyhyitä. Ensin menee tovi lieden äärellä ja syödään porukalla. Sitten on vähän aikaa yhteistä puuhasteluaikaa ja pian onkin jo iltapala. Ei siinä ihmeitä ehdi, joten ehkä turhaan mietin, että olemme me tylsiä ja laiskoja vötkäleitä, kun emme muualle juuri viikolla haikaile. (Minun pääni ja kroppani vissiin taas muistavat kahden vuoden takaisen eron ja siihen liittyvät pohdinnat, kun näitä nyt toistuvasti mietin. Minunnäköistäni rauhaisaa kotonaoloa sen silloisen rautatieasematunnelman sijaan. Ihmeellinen mieli!)


***

Olen ennenkin kehunut teille "luontokuva"blogia nimeltä TitiVITUNtyy. Jotenkin tuo huumori iskee minuun välillä aivan täysillä ja kuvat ovat yksinkertaisesti loistavia. Katsokaa nyt vaikka joutsenen kadonnutta päätä tahi leijuvaa peuran persettä. Tai tätäkin kurrea. "Hyfät kanffaofafat..." Tirsk!

14 kommenttia:

  1. Lukeudun sitten jedi-kansalaisiin, koska en virkkaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Lähdenkin tästä valomiekkaostoksille.

      Poista
    2. Voi mä näen sut jo luostarissa miekka viuhuen!!!

      Poista
  2. Kerro Kuopukselle sellaisia terveisiä meikäläiseltä että hän on oikeilla linjoilla ja on koska tahansa tervetullut valomiekkoineen Luostariin, missä muutkin jedit (ja hullut nunnat) kokoontuvat ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehkä vielä haluan kasvattaa sitä pumpulissa, mutta kenties myöhemmin vihitään se Luostarin saloihin ;-)

      Poista
    2. Ei kun heti vaan Luostarin ihmeelliseen maailmaan, voit itse olla kontrollina kun käyn Kuopuksen kanssa jedi-keskusteluja chatti-lootassa. Jookos? Kuopukselle vois linkittää Youtubesta jedikamaa katseltavaksi

      Poista
    3. Mä voisin olla kirjurina, joo, hyvä idea. Sä kyllä tippuisit penkiltä jos saisit niitä juttuja "suorana" ;-)

      Poista
  3. Toi on kyllä ihan huikea tuo "luontokuvablogi". Kiitos vaan kun esittelit sen jo silloin aiemmin. :D
    Mä nauroin ihan pissat housussa just tolle oravajutulle ja sit niille laulujoutsenille siinä vähän alempana. "Uidaan kesoilille" :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle isko tuo orava kyllä ihan täysillä eikä peuran persekään jättänyt kylmäksi... mahtavaa huumoria ja upeita kuvia!

      Poista
  4. Toi on luontoblogien aatelia! :D

    Laitoin sulle sp. Vastaatko siihen jollain sanalla, kun olet sen lukenut. Yksi sana riittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ole tuon voittanutta. Harmaa päivä valkenee kun sinne kurkkaa. Kurkkaamisesta puheenollen, kurkkaan myös s-postiini...

      Poista
  5. Marjaana , moi, ihana luontokuvien blogi , kiva kun annoit vinkkiä. Oikein mukavaa viikkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin, nauru pidentää ikää ;-)
      Mukavaa viikkoa sullekin Nata!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana