Sivut

torstai 21. marraskuuta 2013

Ikkuna itsetuntemukseen

No niin. Saisikohan formuloitua ajatuksiani? Oli nimittäin tiistaina todellakin aika raskas, joskin myös rakentavia ajatuksia tarjonnut käynti työpsykologilla. Raskaaksi sen teki taas kerran oman tilanteen oivaltaminen, se, kuinka yksin minä tämän asian kanssa olen. Altistuneen arkea ei voi täysin ymmärtää kuin toinen altistunut. Sellaista ei esimies- ja johtoportaassa ole. Ystäväpiiristäni onneksi löytyy, joten vertaistukea on tarjolla. Se on suuri onni - mikä myös psykologin kanssa todettiin. Epätoivoa lisää, että mikään ei ole varmaa; en ole koskaan ollut kovin hyvä sietämään epävarmuutta. Nyt olen kovassa koulussa. Voi olla, että jossain vaiheessa joudun luopumaan unelma-työstäni. Tai sitten en. Kukaan ei tiedä, eivätkä ratkaisut ole omissa käsissäni. Ja ne ratkaisut jotka itse päätän ja teen, joudun tekemään sillä perusteella mitä kroppani kestää, en vaikkapa sillä, mikä taloudellisesti olisi järkevintä. 


Kuvio 1
Kuva täältä.

Vaikka ratkaisukeskeinen ihminen olenkin, en silti mennyt tuonne hakemaan vastauksia. Tiesin toki jo ennalta, että sellaisia ei psykologilla ole minulle tarjota. Siksi pyysinkin, että etsisimme välineitä sietää ja käsitellä tuota yllä kuvaamaani yksinäisyyden tunnetta, joka toisinaan aiheuttaa turhautumista ja epätoivoa. Ja apua epävarmuuden sietoon myös. Paljon muuta ei voikaan tehdä. En silti haluaisi katkeroitua tai kyynistyä, vaikka tilanne rassaava onkin. Välillä voisin olla kovempi, realistisempi tai ainakin vähemmän toiveikas. Silloin en tipahtaisi niin korkealta ja kovaa. Käynti oli antoisa, vaikka olinkin sen jälkeen kuin hakattu ja aivan poikki. Itsereflektointi, intensiivinen keskustelu on aina raskasta. 

Todella positiivista käynnissä oli se, että psykologi tuntui ymmärtävän jotain altistuksesta, ei kertaakaan kyseenalaistanut sitä eikä viitannut korvien väliin. Silti hän katsoi ihmistä kokonaisuutena, psykofyysisenä olentona. Tämä miellyttää minua kovasti. Lisäksi hän otti puheeksi minulle tuntemattoman mallin, Joharin ikkunan, joka näyttää mielenkiintoiselta välineeltä itsetuntemukseen ja vuorovaikutukseen. En tiedä työskentelemmekö tuon pohjalta vai mitä jatkossa tapahtuu. Joka tapauksessa aion käydä kolme ensi vuoden käyntiäni alkuvuodesta. Jatkuvuutta, sitä minä kaipaan.


Kuvio 4
Kuva täältä


***

Juuri kun olin päässyt jonkunlaiseen järjestykseen ja tasapainoon pääni kanssa sain kuulla, että kirjaston sisäilma-asioista palaveerattiin eilen. Kas kun minua ei kutsuttu mukaan?

12 kommenttia:

  1. Miten ne voivat edes keskustella asioista ilman läsnäoloasi? Sinähän olet se, joka asiasta tietää ja jonka tulisi aina olla mukana kaikessa tällaisessa. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaa mietin itsekin, mutta täytyy ikävä kyllä todeta, että tää on niin tuttua etten edes hämmästynyt. Tai jaksanut raivostua. Juuri tästä syystä käyn siellä työpsykologilla - asiat eivät vaan toimi. Ja minun pitää koittaa elää sen kanssa menettämättä ihan kaikkea työmotivaatiostani. Huokaus!

      Ja kiitos ;-)

      Poista
  2. Sä olet varmaan katsos se "hankala ihminen", jota ei haluta palaveriin kun sitten pitäisi olla näyttää jotain konkreettista. Niinkuin sanoista tekoihin -tyyppisesti.

    Ihanaa kuulla, että työpsykan tapaamisesta oli hyötyä! Itsestäni tiedän, että oman pään sisällä liikkuvat ajatukset ova välillä se pahin vihollinen, jota vastaan ei juurikaan ole keinoja.

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - S - mä luulen todellakin olevani se "hankala ihminen", kun olen ylipäätään ruvennut oireilemaan. Ihan teknisen puolen kiusaksi. Huokaus! Mutta en oikeasti jaksa näistä enää edes vetää sitä hernepeltoa nenään, kun on niin tuttua. Yhden vaan ja sekin lähee rykimällä. Mutta ei tää työmotivaatiota kohota...

      Se kela, joka korvien välissä pyörii, on joskus rasittava kumppani. En tiedä susta, mutta mulla se tuppaa herättelemään aamuyöstä niin kuin se pyörittely siihen maailman aikaan auttaisi tai ratkaisisi yhtään mitään. Voimia sen taipumuksen kanssa sullekin!

      Poista
    2. No mulla se valvottaa kanssa aamuyöstä yleensä. Tai niin, että pitää käydä pikkulassa ja sitten ei enää tulekaan uni kun jää kelaamaan jotain juttua.
      Mullakin on yleensä se halu ja tahto ratkaista ongelma, joten välillä on todella vaikeaa kun ei voi itse tehdä asialle mitään.

      Poista
    3. Mulla lähtee myös juuri noista samoista tarpeista se kela pyörimään; ensin menen vessaan ja sitten en enää saakaan unta. Mutta kun piru vie niitäkään asioita, jotka voi itse ratkaista, ei ratkaista kukonlaulun aikaan. Ehtisi ne päivemmälläkin. Ja sitten on ne asiat, joille ei itse voi mitään. Ne ne vasta kurjia onkin. Näin ratkaisukeskeiselle ihmiselle, jollainen säkin vissiin olet!

      Poista
  3. Joharin ikkuna on toimiva väline monissa tilanteissa! Kumma ettei se oo aiemmin tullut kohdallesi.
    Tsemppiä sulle jaksamiseen, tuleviin pohdintoihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kummastuttaa myös, etten ole siihen aiemmin törmännyt. Luen kuitenkin suht laajasti ja seuraan monenlaisia medioita.

      Lukiossa toisin psykologia jäi kesken koska sitä opetti todella stereotyyppinen uskonnonopettaja enkä millään päässyt sen yli...

      Poista
  4. Nelikenttä.. aargh. Ei vaan kai ne hyviä on joskus :P

    Onpa outoa toimintaa, mutta jotenkin ei taaskaan yllätä. Sori vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kuule, ei muakaan, yllätä... huokaus.

      Toi nelikenttä on kiva, se venyy ja paukkuu ;-)

      Poista
  5. Johari oli kyllä tosi mielenkiintoinen. Jäin sinne pitkäksi aikaa tutkimaan :) Meni hetkonen ennenkuin tajusin idean :D Aamuyön tunteina iskee ajatukset päiväsaikaa isommalla vaihteella ja alkaa miettimään jotain, joka tuntuu valoisalla paljon pienemmältä pahalta. Ja vaikka sitä yrittää sanoa itselleen, että isoratas on liian suurella kierroksella niin ei sitä vaan osaa lopettaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin koitan itelleni uskotella, että kolmelta yöllä ei voi mitään asioita saada setvityksi vaikka kuinka yrittäisi. Joskus paremmalla ja joskus huonommalla menestyksellä ;-)

      Johari oli mulle ihan uusi tuttavuus ja sai kyllä aivot ja älynystyrät liikkeeseen .Niin vissiin sullakin, vaikka sä omassa blogissasi väität olevasi tyhmä... Ei mee läpi ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana