Sivut

lauantai 19. lokakuuta 2013

Steppaava kissa?

Viikko on mennyt apeissa merkeissä.

Aika paljon kaikkea:

- Viisaudenhampaat paranevat pikku hiljaa - eipähän tule lohtusyötyä... Lasku oli isompi kuin luulin: lähempänä satasta kuin viittäkymppiä.

- Iso pettymys asuntorintamalla ja siitä seurannut kurja olo sekä henkisesti että myös fyysisesti. 

- Olen saanut jälleen oireita myös töissä, lieneekö seurausta kokonaisaltistuksen lisääntymisestä? Tietysti syyslomaviikolla olen ollut myös pidempiä aikoja töissä kuin normaalisti. Torstaina jo lämpökin nousi ja olo oli melko kurja.

- Auto sanoi sopimuksensa irti ja olen kulkenut pyörällä ja jalan. Kyllä se yksin menee ja vähien ostosten kanssa, mutta kahden lapsen kanssa normiarjessa - ei!


Varsinkaan tässä säässä!
Ensilumi satoi 17.10 ja sitä tuli ja tuli...


- Kuopuksen matkapoppoon huoneeseen oli murtauduttu. Pojalta vietiin käsikonsoli, mutta lienee toipunut menetyksestä siihen mennessä kun tulee kotiin, koska isänsä lupasi ostaa uuden, tuoreemman version. Sellaisen, johon saa paremmin pelejäkin. Kotiinpaluu tapahtuu huomenna.

- Kuopuksen isälle on tarjoutunut sellainen työmahdollisuus josta ei voi eikä kannata kieltäytyä. Minulle se tarkoittaa lisää elatustukea mutta myös epäsäännöllisempää tapaamisrytmiä. Rahalla ei ikävä kyllä voi korvata kaikkea! Nyt on ollut hyvin helppoa sumplia omat iltavuorot ja työvuorot muutenkin, kun rytmi on ollut säännöllinen. Toivon kovasti, että tämä ei kuormittaisi minua kovin paljoa, että tapaamisia olisi edelleen ihan yhtä paljon ja saisimme ne hyvissä ajoin sovituksi. Minun kontollenihan se arjen vastuu edelleen suurimmaksi osaksi jää, ja se vastailu kysymykseen "Milloin mä meen iskälle?" Kannattelu myös, kun on ikävä. Huokaus. Haluaisin myös mahdollisimman vähän ex tempore -muutoksia jo sovittuihin tapaamisiin. Me emme kumpikaan pidä niistä (kuopuksen kanssa) ja kun jaksu on vähissä, sietokykykin on entistä heikompi. Tämä aktivoi minussa ikäviä muistoja siitä, että olin useimmiten suhteessamme se joka jousti. Olen ollut niin onnellinen, kun ei ole tarvinut säätää ja vääntää, toivoa joustoa toiselta. Nyt on pakko hetkeksi palata sinne epämukavuusalueelle, keskustelemme asiasta huomenna.


Nyt tarvitsen lajintunnistusapua:
Mikä tuosta etualalta on mennyt?
Naapurin steppaava kissa?


Esikoinen meni viime yöksi vielä mummille ja minä vedin henkeä ja kerään voimia jaksaakseni taas arkea.

P.S. Olenko pitkään aikaan sanonut, että tsemppinne ja mukana elämisenne ihan oikeasti auttaa ja lohduttaa? Joskus tulee itku kun luen kannustavaa kommenttia, mutta se on sellaista puhdistavaa, kiitollista itkua. Olette ihania! Kiitos, että olette olemassa!

***

Olut. Yksi viikossa. Viikonloppuna saunassa. Lauteilla. Lasten nähden. Tänään.

P.S. Sanokaa tosikoksi, mutta minusta se ei ole "hienoinen lapsus" jos kutsuu presidenttiä ... no, ahteriksi. Nauroin tälle koko eilispäivän. Tyrsk!

6 kommenttia:

  1. Olen tympeä ja mielikuvitukseton emakko, mutta epäilen, että nuo 'steppaavan kissan' jäljet ovat vain pudonnutta lunta katonreunalta.... :( Sun arvaus oli miljuunasti mukavampi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei tullut katolta tippunut lumi edes mieleen vaan tosissaan ihmettelin noita. Onkohan mussa jotain vikaa? Mutta oli hyvä palata taas maan pinnalle
      ;-)
      Mukavaa mökkireissua ja paljon sieniä

      Poista
  2. Raskaita juttuja kieltämättä kun ne yksin joutuu kantamaan sillä pelkästään tuo auton hajoaminen on melkoinen vastus, sitä kun tarvitaan lähes joka päivä ja varsinkin talvisaikaan.
    Sun täytyy vaan muistaa sellainen asia että jos oikein ahdistaa, niin sun ei tarvitse laittaa kuin sähköpostia niin autetaan kyllä kaikessa missä voidaan eikä tuo Syyrialainen kuluta mitään joten matkakaan ei muodostu esteeksi. Ihan tosissaan tarkoitan tätä koska tälläisillä asioilla ei pelleillä ja se on sitäpaitsi korpiseutujen yleinen käytäntö niin asiassa ei ole sen kummempaa ihmettelemistä ettäs tiedät.

    Nuo jäljet kävin viime yönä raapustelemassa kun olin sillä normaalilla stalkkauskierroksellani ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No selvisihän niiden arvoitus! Aika velmussa asennossa olet olohuoneeseen tirkistellyt.

      Musta tuntuu, että jo kohta riittäisi tätä laatua, nimittäin vastoinkäymisiä. Olet oikeaassa, jo yksi tämän mittaluokan asia olisi ihan riittämiin, mutta niitä nyt jostain syystä näyttää mulle kertyvän. Mitäköhän tästä pitäisi oppia tai ajatella? Joka tapauksessa viestisi on lämmin ja ihana, olen tosi otettu sanoistasi! Iso kiitos!

      Poista
  3. Tuo on niin peestä, että se olet sinä joka joutuu vieläkin vaan venumaan ja joustamaan kuopuksen isän takia. Toivottavasti saatte aikaan ratkaisun joka ei vaadi kohtuuttomia sulta ja mikä olisi yllätyksistä tykkäämättömälle kuopukselle se vakain ratkaisu :) On tässä kuitenkin se hyvä puoli, että tahtoa tapaamisiin kuitenkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niin, koska mä en kestäis ilman että sydän murtuis, jos pitäisi lapselle selittää miksei isi halua nähdä, hui!

      Meidän puhelu meni hyvin vaikkakin tiukissa merkeissä. Mä osaan olla aika tiukka mimmi tarvittassa. Tosin kuvio selkiää paremmin vasta ensi viikolla mutta joka tapauksessa olen tyytyväinen itseeni. Mä oon leijonaäiti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana