Sivut


torstai 1. elokuuta 2013

Vikaa päässä...

...vai vartalossa?

Miksi ihmeessä me naiset olemme niin kovin kriittisiä itseämme ja ulkonäköämme kohtaan? Minä en tunne montaakaan ikäistäni tai vanhempaa naista, joka olisi tyytyväinen kroppaansa. Toisaalta en tunne kyllä nuorempiakaan - aina voisi joku kohta olla pienempi tai suurempi tai täyteläisempi tai kiinteämpi. Aina. Kuulun itsekin tähän ryhmään, vaikka kovasti koitan psyykata ja miettiä, että haloo, oikeasti, nainen, jos olen yli nelikymppinen, kaksi lasta synnyttänyt, ei kai kukaan voi olettaa minun olevan timmi kuin ...ööö... tammi vaikka kuusitoistakesäinen voimistelijatyttö. Ei mainosmaailma, ei ystävät taikka ohikulkijat, en edes minä itse. Siksi olen suurella kunnioituksella ja ihastuksella seurannut näitä netissä leviäviä Real me -tyyppisiä haasteita.

On oikeasti välillä terveellistä pysähtyä pohtimaan tervettä naiskuvaa ja sitä kautta myös minäkuvaa. Ensimmäinen kiertävä haaste oli kuvata itsensä ilman meikkiä, ilman kuvankäsittelyä. Sen heitti ilmoille Veera ja siihen minulla riitti juuri ja juuri kantti. Toinen, juuri nyt netissä kiertävä haaste on valokuvaaja Jade Beallin Beautiful Body Projectin innoittama. Alkuun sen Suomessa pani vissiin Minttu. Siinä suunnattoman rohkeat nuoret naiset paljastavat raskausarpien runtelemat, ruttuiset tai vähemmän ruttuiset, kiinteät tai vähemmän kiinteät kroppansa. Jopa iltapäivälehdet nappasivat aiheen: Tällainen on oikeasti naisen vartalo.

Wow, sanon minä ja nostan hattua, korkealle. Itsekin hääräsin hetken peilin edessä alushoususillani kameran kanssa, mutta - Peppone, koita pysyä housuissasi - ei löydy potkua minusta niin paljon kuin noista nuoremmista sisarista. Katjan argumentit allekirjoitan likimain täysin. Paitsi  tätä: "Nelikymppiseen mammaan ei oikeastaan kohdistu ulkopuolisia ulkonäköpaineita." 40-vuotiaaseen uudelleen parisuhdemarkkinoille päätyneeseen ihan varmasti kohdistuu. Mutta kaikesta huolimatta pupun pureman sentään teille ikuistin, olkaa hyvä. Oli muuten melkomoista venkoilua, että sain sihdattua peilin kautta. Olin aika tyytyväinen, että kukaan ei ollut tätä manööveriä näkemässä...




Eilen olin myös se pupunpurema pylly pystyssä kuntamme rantasaunaa pesemässä. (Huomasittehan taidokkaan aasinsillan?) Ostin sinne myös uusia ämpäreitä ja pesuvermeet. Sain sitten lämmittää sen itselleni siitä hyvästä ja kyllä vaan puusaunan löylyt pesevät mennen tullen sähkösaunan. Ainakin meidän. Oli ihanaa olla saunassa yksin, hiljaa, kaikessa rauhassa. Esikoinen tuli kaverinsa kanssa vasta kun olin saunonut. Teki muuten hyvää!

8 kommenttia:

  1. Voiiiiiiiiiii mä kärsin, kun aikuiset, kauniit, ihanat, upeat naiset katsoo omaa vartaloaan ja näkee vaan läskiä ja karvaa ja löllyvää ihraa. Ja mä kärsin, kun sitä kroppaa rääkätään kuihduttamalla itsensä nälkään ja raakataan karvaa (jopa sieltä!!! lapset on karvattomia, ei aikuset!) ja vedetään sotamaalia, eikä uskalleta olla sellaisia kuin ollaan.

    Musta tommoseen menee ihan kamalasti sitä kallisarvoista aikaa, jonka voisi käyttää johonkin hyvään, johonkin hyödylliseen, johonkin rakentavaan ja ihanaan. Vaikka rakasteluun.

    Mutta ai niin, ei voi rakastella, koska ei ole täydellinen, ja kun kroppa on kuristettu kasaan push-upeilla ja litistävällä aluskorsetilla ja on pakkelia enemmän kuin pienessä omakotitalossa - niin ei voi riisua eikä pestä niitä meikkejä, ettei se partneri huomaisi niitä raskausarpia ja roikkuvaa mahaa.

    Mua joskus oikeasti itkettää, kun ajattelen, miten niin monet vihaa omaa kroppaansa :-(. Armeliaisuutta, ihmiset, sitä omaa ainutta kroppaa kohtaan. Se rapistuu ihan kaikilla jossain vaiheessa, ihan taatusti, ja loppujen lopuksi, se on vain pintaa.

    Mä olen kokoa 46, pituuteni on 162 ja painan 84 kiloa. Vatsa on avattu kolme kertaa, joten se roikkuu, on selluliittia, allit ja säärikarvatkin useimmiten ajamatta. P**lukarvoja en aja koskaan, koska olen 48-vuotias enkä 12-vuotias. Tissit roikkuu. En juurikaan jaksa meikata.
    Ja jösses, että olen ihana. Ja mehevä. Ja maukas. Aikuinen, aito nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet ihana, aito, aikuinen nainen! Ja minä myös. On hirveän vaikea ymmärtää sitä sisältä tulevaa pakkoa olla laihempi, kiinteämpi, muka-kauniimpi ja enemmän sitä tai vähemmän tätä. Minä kun katselen ympärillen uimahallissa, näen erilaisia ihmisiä, erilaisia kroppia, en rumia tai kauniita. Jos muut ovat armollisia alleille ja roikkuville tisseille, niin miksi sitä ei itse voisi olla?!?

      Kiitos tuosta kiihkeästä kommentistasi, Laiska Vaimo!

      Poista
  2. Kyllä jokaisen pitäisi olla tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. Minusta Esa Saarinen on sanonut ihanasti, että synnytyksen jälkeinen venynyt vatsa on kunnialäskiä ja kunniamerkkien kuuluukin roikkua. Miksi siis yritämme peittää sen, että olemme äitejä. Ei se tee meistä huonompia naisia, vaikka vähän olisi ylipainoa ja roikkuu sieltä ja täältä. Olemme parhaita juuri näin. Ja jos olemme itseemme tyytyväisiä, meidät huomataan ihmisinä eikä kukaan muukaan tuijota vatsaa tai reisiä. Itselläni on aina ollut vähän pömppövatsa ja hormonien mukaan se pömpöttää välillä enemmän ja välillä vähemmän. Koiran kanssa lenkkeillessä se on kyllä kieltämättä vähän pienentynyt, mutta mitään en ole itselleni tietoisesti tehnyt.
    Nuo puusaunan löylyt ovat kyllä ihan parasta mitä tiedän. Siksi en tahdo malttaa lopettaa saunomista mökillä lainkaan. Koko talven sitä saunaa kaipaa ja nautin siitä pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pääsen lauantain ystävän mökille ja taatusti saunotaan ja paljon ;-)

      Ja siellä sitten ne kunnialäskit roikkuu - tuo Saarisen toteamus oli minulle uusi ja aivan ihana! Olemme juuri tämän ystävän kanssa pohtineet iän tuomia muutoksia, kilojakin, ja varmaan aika lailla päässeet niiden kanssa sinuiksi. Välillä iskee se kriittisyys mutta sitten taas muistaa, että todellakin, minulla on kaksi lasta ja mittarissa puolet eletystä elämästä ja se saakin näkyä.

      Poista
  3. Ai kauheeta miten hassu vastaus olisi ollut : Mitä teet? Kuvailen pupun puremaa pyllyssäni peilistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteisessä on peili ja nostin siinä sitten hametta korviin... Kummallisella kiemuralla koitin sitten sihdata kohti puremajälkeä. Piti tosiaan välillä vähän vilkuilla että eihän kukaan vaan näe.

      Poista
  4. Mulla ei valitettavasti ole raskausarpia julkisesti esiteltäväksi, mutta muita epätäydellisyyksiä kylläkin löytyy ihan omiin tarpeisiin. Hmm.... pitäisikö koota kauhugalleria :P

    Muuten taidan onneksi olla pääsemässä siihen vaiheeseen minäkuvani kanssa, etten nyt niin hirveästi välitä muista. Vaatteet saavat mielellään olla siistin näköiset, mutta niiden sisällä on sitten se mitä siellä on. Niin joo, äskettäiselle etelänmatkalle pakkasin mukaan kolmet bikinit, ei uimapukua. Järkeilin niin, että ei siellä ole tuttuja (paitsi mies, joka tietää muutenkin, miltä näytän), joten p****t tuntemattomien mielipiteistä. Eikä ne niitä minulle tule sanomaan. Toimi ihan hyvin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet jo pitkällä! Mulla oli peittävä kokouimapuku meidän Kreikan reissulla, en ole vuosiin pystynyt käyttämään bikinejä. Vaikka vaatteet päällä näytän mielestäni oikein hyvältä, on tosi vaikea hyväksyä itseään alasti, kun on saanut jälkimmäisen lapsen myötä 20kg ylimääräistä ja karistanut niistä vaivalla kymmenen. Jotenkin se peilistä katsova oma kuva on vieläkin vähän vieras.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana