Sivut


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesä ja Kristillisdemokraatit

Päivi Räsänen alkaa olla jo kulunut uutisaihe. Siksipä uskallankin ottaa hänet käsittelyyn täällä. Minua ihmetyttää suuresti, kuinka joku voi olla niin eri linjolla kuin minä. Voisi jopa käyttää sanaa suvaitsematon, mutta minä yritän kyllä kovasti suvaita erilaisuuttakin. Myönnän, että välillä se tuottaa vähän vaikeuksia. En hyväksy Räsäsen kodin tuhrimista, edes munalla munilla, kirkosta eroamisen protestiksi kylläkin. Sitä en voi käsittää ollenkaan, miten avioliiton ulkopuolinen lapsi on erilainen kuin avioliittoon syntynyt? Jumalan lapsi, minun ymmärtääkseni, hänkin on. Ja entäs sitten homoseksuaalit? Miksi on niin vaikea sulattaa erilaisuutta, että se pitäisi eheyttää samankaltaisuudeksi. Eikös jumala ole heidätkin luonut?




En jaksa mennä tähän aiheeseen kovin syvälle, niin turhalta ja kliseiseltä se tuntuu. Mutta sen sijaan lukaisin tuossa joutessani ja silkasta uteliaisuudesta Kristillisdemokraattien puolueohjelman 2011-2015. Minulla olisi ainakin yksi kehitysehdotus siihen seuraavaan, vuosien 2016-2020 versioon. "Avioliittolain tulee edelleen koskea vain yhden naisen ja yhden miehen muodostamaa parisuhdetta." Ihan oikeasti heti tämän perään tulee suuren suuri otsikko: "Ihmisarvo on markkina-arvoa tärkeämpää." Tätä vielä tarkennetaan tekstillä. "Kaikilla ihmisillä on täysi ihmisarvo joka perustuu Jumalan luomistyöhön." Niinpä niin. Mutta mitenkäs on sen homojen ihmisarvon laita? Ehdottaisin siis, että laskisitte homoseksuaalit myös ihmisiksi seuraavassa puolueohjelmassanne. Tai sitten vaihtaisitte noiden kappaleiden paikkaa. Ei olisi ihan niin osoittelevaa. 

Luin minä Räsäsen blogiakin. Minusta hänen siellä kahteen otteeseen eri kirjoituksien (10. ja 11.7.) päätteksi toteaa, että jumalan sana on lakienkin yläpuolella. Tämä on kyllä perin merkillistä. Mutta minä olenkin pakana, piru vie, enkä varmaan siksi ymmärrä!

***

Alakulo helpottaa. Siihen auttaa hyvä seura ja keskustelut. Molempia oli tarjolla eilen pariinkin otteeseen ja se sai taas näkemään ne elämän auvoiset puolet. Sekin auttaa, että te olette olemassa. Kiitos!

10 kommenttia:

  1. Hyvä, että alakulo väistyy. Mainio seura ja juttelu usein tepsivät siihen. :) Ja kivat blogit ja blogiystävät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette ihania ja tärkeitä, te blogiystävät! Alakulo tosiaan johtui hormooneista ja lähetyvistä kuukautisista, ei mitään sen vakavampaa ,-)

      Poista
  2. Tupsahdin kotona käymään ja lueskelen vähän blogeja. Juu, olen samoilla linjoilla kuin sinä tuossa Räsäs-jutussa. Enkä kuulu kirkkoon. Olen aina ihmetellyt sitä, että kristillinen etiikka korostaa suvaitsevaisuutta ja inhimillisyytä, mutta miten sitä toteutetaan vain osalle ihmisistä. Unohdetaan täysin YK:n ihmisoikeuksien julistus, ikään, sukupuoleen ja rotuun katsomatta ... jne.

    Hyvä jos olo helpottaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, ollaan suvaitsevaisia vain joitakin ihmisryhmiä kohtaan. Se on minusta suoraan sanottuna aika karmaisevaa. '

      Minä erosin kirkosta ja viisitoista vuotiaana heti pian rippikokoulun ja konfirmaation jälkeen. Olen aina ollut luonteeltani sellainen, että asioihin pitää tutustua ja punnitan ja pureskella ja sitten vasta tehäd päätös. Tuo rippikoulun käyminenkin oli sellainen, piti katsoa onko se minun juttuni. Samoin puolueohjelman lukeminen - nyt ainakin voin sanoa että tiedän mistä puhun.

      Poista
  3. Mikä erottaa päiviräsäset ja talibanit? Päiviräsäset eivät (useimmiten) heittele pommeja, mutta oliko näillä jotain muuta periaatteellista eroa...? Vakavasti ottaen, ihmettelen kovasti, miksi nämä konservatiivikristityt niin usein vetoavat Vanhan Testamentin juttuihin, kun kuitenkin kristinuskon perusta pitäisi olla huomattavasti suvaitsevaisemmassa Uudessa Testamentissa. Onko UT liian liberaali konservatiiveille? Ihmettelen myös, miksi konservatiivikristittyjen pitäisi saada sanella laki, joka koskee kaikkia uskonnosta tai elämänfilosofiasta riippumatta. Avioliittoon sisältyy lain edessä nykyään niin paljon muutakin kuin 'perheen perustaminen'. Mielestäni sen pitäisi riittää, että jokainen toteuttaa omaa elämänkatsomustaan omassa elämässään.

    Valitan vuodatusta, mutta päiviräsäset saavat verenpaineeni kohoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne saa vuodattaa juuri niin paljon kun verenpaine sillä hetkellä vaatii! Se on jopa suotavaa ;-)

      Pommien heittelystä: päiviräsäset heittelevät toisenlaisia pommeja, sanallisia sellaisia. Jotenkin tuntuu hurjalta ajatella vaikkapa nuorta identiteettiään etsivää homoseksuaalia joka saa näissä yhteyksissä aina sen viestin, että on vääränlainen, ei-niin-tasa-arvoinen kuin heterot ja hänen pitäisi eheytyä kelvatakseen. Mitä ihmeen kristillisyyttä se sitten oikein on?!?

      (Nyt munkin verenpaine kohoaa...)

      Poista
    2. Totta puhut niistä pommeista. Eli mikä olikaan se ero päiviräsästen ja talibanien välillä...? :P

      Miten siellä Raamatussa sanotaankaan... Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Minä päättelen tästä, että Jumala ei suinkaan ole (valkoinen) hetero(mies) vaan monikasvoinen. ('Vääränvärisiä' ei ole aina pidetty täysin ihmisinä, ja naisilla vahvistettiin olevan sielu 300-luvulla.)

      PS. Minä kuulun vielä kirkkoon, mutten ole himouskovainen, vaan sellainen varsin liberaali tapaus, jonka joku päiviräsänen varmaan mielellään 'pelastaisi'.

      Poista
    3. Musta tuo puolueohjelman "kaikilla ihmisillä on täysi ihmisarvo..." pitäisi täydentää, että ikään, sukupuoleen, uskonnolliseen katsomukseen/vakaumukseen, ihonväriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

      Poista
  4. Mää en ymmärrä tätä Räsästä ollenkaan. Saisi kyllä pitää suutaan soukemmalla. Ja se eheyttäminen, voi pyhä jysäys. Me eletään sentään 2000-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en voi edes aloittaa eheyttämisestä, se saa mut niin mielettömän raivon valtaan. En kestä enkä ymmärrä, että uskonnon nimissä tehdään tällaistakin pahaa juuri 2000-luvulla. Jessus!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana