Sivut


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Nyt on laulut laulettu...

...ja kassit ja pakaasit pakattu ja lähdettävä on. Tänään haemme kuopuksen isältään ja jatkamme matkaa Helsinki-Vantaalle Cumulukseen jonka ystävä edellisellä matkallaan oli hyväksi havainnut. Saamme jättää auton heidän parkkinsa viikoksi ja aamupalaakin on tarjolla jo ennen kukonlaulua, samaten kun lentokenttäkuljetus. Lento lähtee aamukuuden maissa joten herätyksen ajankohtaa en vielä edes halua ajatella...






Puput viemme tänään yhden ystäväperheen hoiviin, etteivät joudu olemaan niin pitkiä aikoja häkissä. Meillä on ollut tapana päästää heidät häkistä aidattuun juoksentelukarsinaansa melkeinpä koko päiväksi kun olemme kotona. Ihanasti esikoinen on luovuttanut puolet huoneestaan pupuille, itse asustelee aidan toista puolta ja pompimme aidan yli aina kun haluamme seurustella kaverusten kanssa. Saa nähdä tuleeko niitä ikävä, lyhyessä ajassa olemme kiintyneet Hop suun ja Lurk kiin kovasti. Olen kovin onnellinen, kun emme ole saaneet minkäänlaisia allergisia oireita itse pupuista emmekä niiden heinistä tai puruistakaan. Toivotaan, että näin on jatkossakin. Ovat muuten kovasti kasvamassa aikuisiksi ja leikkautamme ne varmaan aika pian paluumme jälkeen. Niillä jo vietit kovastikin heräilee - nylkyttävät toisiaan niin, että on ollut pakko tarkistaa että varmasti ovat uroksia molemmat. Ovat ne! Ystävä ehdotti pupujen "PP-taloa". Hmm, tämä saattaa olla seuraava menestyskonsepti.





Tämä viimeinen kuva muistutukseksi siitä mikä kotona odottaa: puhdistuskuuri ja kurinpalautus. Tämä kuuma kesän alku ja loma ovat ajaneet ihan holtittomaksi. Tiedän myös, että Kreikassa ei lasiin tule syljettyä. Joten kotona sitten palataan normaaliin rytmiin ihan toden teolla. Mutta eilen kutsuinkin sitten ystävän avuksi ja tyhjensimme kaapeista kuleksimasta kaiken alkoholin. Ettei tule kiusauksia ;-)

Voikaa hyvin kaikki rakkaat ystävät!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa! :)

    "Pupujen PP-talo" - se olisi todella loistava konsepti! :)
    Hyvä, että molemmat puput ovat uroksia niin ei synny pupulaumaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne varmaan lisääntyisi todellakin kuin puput tuolla tahdilla... Nämä ei pljoa peiton alla piilottele joten sille PP-talolle pitäisi kyllä lohjeta vähintään yhtä myöhäinen esitysajankohta kun alkuperäisellekin!

      Poista
  2. Oikein antoisaa matkaa, kohtuullisesti hellettä, paljon rentoa oleilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noista aineksista on hyvä loma tehty!

      Antoisia aikoja teillekin tänne!

      Poista
  3. Oikein mahtavaa matkaa ja ihanaa lomaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki,

      oli ihana tulla takaisin, kun Majassa oli käynyt vilske poissaolonikin aikana. Ihan liikutuin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana