Sivut


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Seppo mikä Seppo

Tämä nyt ei ole mikään ihme, mutta omalla tavallaan positiivinen uutinen kuitenkin. Viime viikolla kerrottiin, että Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan Suomi on epäonnistunut homeongelman torjunnassa. Minulle se ei todellakaan ole mikään uutinen, mutta hienoa, että siitä puhutaan ja se tunnustetaan. Johtaako tämä mihinkään, on sekin sitten toinen juttu. Uutisissa Tuija Brax antoi hienon lausunnon ja totesi, että nämä asiat tulisi keskittää yhden ministeriön alle. Myös altistuneiden ongelmiin olisi syytä paneutua. (Itselle taas muistiin: raportti Rakennusten kosteus- ja homeongelmat on luettavissa täällä.)

Aiheeseen liittyy myös eilinen työterveyspalaveri sekä työpaikkatarkastus. Kävimme tilannettani ja työpaikan tilannetta läpi siltä osin kun pystyimme. Ilmanäytteiden tulokset eivät vielä ole tulleet, joten asiaan palataan vielä. Etätyöoikeus jatkuu ja viherseinästäkin puhuttiin. Kaikki konstit käyttöön vaan, että työkykyni saataisiin pysymään edes nykyisellä tasolla. Katsotaan. Ironista on, että tunnin työterveyspalaveri oli paikassa jossa ääneni melkein katosi, naamaan roihahti punaiset läiskät ja olotila oli muutenkin huono. Kotiinhan sitä sitten piti lähteä töitä jatkamaan jahka työpaikkakatselmus oli saatu tehtyä. Onneksi nyt on tämä mahdollisuus. 


Vähän aurinkoa elämään!
Ja joulu- ja vappupallot sulassa sovussa.


Jään tämän päivän jälkeen viettämään pitkää viikonloppua ja se tulee toden totta tarpeeseen. Vaikka on meillä ollut hetkemme tälläkin viikolla. Kuunnelkaapa vaikka.


Kuopus: Mikä olikaan Seppo Taalasmaa?
Minä (miettien, että mistä pirusta se senkin tietää ja - tunnustan ajatelleeni, että - "tuleepa tarhasta mahtavia vaikutteita"): Se on yks hahmo tv-sarjassa.
Kuopus: Eiku mä tarkotin sitä joka on Koirien Kalevalassa, sitä Seppoa, mikä se on?
Minä (helpottuneena): Aa, Seppo Ilmarinen? Se on se seppä joka takoi sammon.

***

Ihme. Vanhan kansan mukaan helluntaina tulisi olla paitsi heila myös munakokkelia. Helluntain aikaan luonnonantimia oli vielä niukasti tarjolla, mutta vesi- ja metsälinnut olivat jo alkaneet munia - siksi päivää juhlistettiin usein munaruoilla. (Laiho, Heikkinen: Vanhan kansan merkkipäivät.) No niin, se munakokkeli järjestyy helposti, mutta heilaosuus taitaa tarvita ihmeen onnistuakseen. Kymmenkunta päivää aikaa.

24 kommenttia:

  1. Minä olen kuullut uudemman version siitä helluntaista: Jos ei heilaa helluntaina, niin ei riesaa koko kesänä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutku mä haluan riesan ;-) Ei vais, sellanen osa-aikasuhde voisi olla ihan ok, tai sitten vaan - etten liikaa vaatisi - taivaallista seksiä!

      Poista
  2. Taalasmaan Seppo oli meidän asiakas entisellä työpaikalla. Vaikka en sarjaa seurannutkaan, niin ekat jaksot olin katsonut ollessani esikoisen kanssa kotona (vauva-aikaan) ja siksi tunnistin. Sarja-rouvansa tunnistin pitkän pohtimisen jälkeen paikallisen Muhevaisen kassajonossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mullakin oli Hesassa työskennellessäni julkisasiakkaita. Näistä paras oli Jouko Turkka, joka lenkiltä palattuaan tuli kirjastoon shortseissa ja kirjastokortti urheilusukassa (yäk!)

      Poista
    2. Yksi ihanimmista on ollut Kotikadun Teemu ;)

      Poista
    3. Ja mulla Teemu Selänteen kaksoisveli, ihana Paavo (jos muistan nimen oikein) <3

      Poista
  3. Viherseinä tarttui silmään tuolta tekstistä... Toimiiko sellainen oikeasti niin hyvin, että sillä on jotain merkitystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä ei oikein tiedä, ennen kun kokeilee. Se on tietysti fakta, että itse sisäilmaongelmaa nämä eivät poista, saattavat vaan lievittää oireita ja helpottaa hengittämistä. Tiedä sitten, en löytänyt ihan kuranttia tutkimustietoa suomeksi, mutta englanniksi löytyy jotain

      (kuten vaikkapa tämä artikkeli, jossa viitataan austraalialaistutkimukseen http://www.gmagazine.com.au/features/2494/clearing-air-indoor-plants )

      Suomeksi keskustelua aiheesta täällä, mutta on otettava huomioon, että toinen keskustelija markkinoi myös omaa tuotettaan ;-)

      http://homegate2011.blogspot.fi/2011/09/kasviseina-vahensi-mikrobien-ja.html

      Poista
  4. Viherseinät on mahtava juttu! Katsokaapas jyväskyläläisen yrityksen sivuja: http://www.fresh-effect.com/fi/intro/ Olen vieraillut kodissakin, jossa oli pieni viherseinäke ja ihastuttava raikas ilma siellä oli. Heillä on kyllä tutkimustulostakin jo useasta paikasta! Anteeksi, Marjaana, mainostus! Kun saan lottovoiton, ostan talon johon tulee monta näitä viherseinää :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kuntaamme on hankittu yksi viherseinä juuri tuolta. Voi olla, että saan lainata sitä kesällä, niin näen, onko siitä minulle apua.

      Ja hei, mainostaa saa, jos on kyse näin tärkeästä asiasta ja sulla on vielä omakohtaista kokemustakin. Luulen, että tuo ei astmaisille keuhkoilleni ainakaan pahaa tekisi! Tämä jää nähtäväksi.

      Mukavaa pyhää sinne!

      Poista
    2. Hei, ottaa tuosta linkistä vielä pois intro tai tässä selkeempi linkki http://www.fresh-effect.com/fi/ niin löytyy enempi tietoa.
      Toivottavasti pääset kokeilemaan tuollaistakin vaihtoehtoa, jospa siitä sinullekin olisi hyviä vaikutuksia! Luulisi, että työpaikallasi moinen auttaisi myös, no, tiedän, kustannuskysymys!

      Poista
    3. Tässä ei paljon kustannuksia lasketa jos toisessa vaakakupissa on se, että joutuisin uudelleenkoulutettavaksi tai pahimmassa tapauksessa työkyvyttömyyseläkkeelle. Se se vasta kallista olisikin!

      Poista
  5. Pyydän anteeksi (toivon ettet suutu) vallatonta, keväsistä mieltäni ja toivon sulle oikein vauhdikasta viikonloppua ja ennenkaikkea helluntaita, siten että löydät heilan josta voit sitten pitkän viikonlopun turvin tehdä ****kokkelia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä tekisin sellasta kokkelia että!
      ;-)
      En tietenkään suutu, miten mä sulle voisin?

      Poista
  6. Hyvä helatorstaita huomiseksi ja auringonpaistetta viikonlopuksi ..kyllä se heilakin löytyy, täytyy vaan etsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että aurinko paistaa sekä teille että meille!
      Heila on etsinnässä.

      Poista
  7. Todellakin hyvä, että homeongelma on myönnetty, mutta mihin se sitten johtaa vai johtaako mihinkään onkin sitten eri asia. Valitettavasti.

    Ja on se teidän talon vesiongelmakin nyt aika erikoinen. Onko korjaus aloitettu vai ei? Ja tuleeko siitä valmista.

    Aurinkoista & rentouttavaa vapaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika on paikallistettu (lämmitysöljy valskaa vissiin lämminvesiputkeen) ja nyt putkia vaihdetaan. Kaikki käy vaan kovin hitaasti... Mutta varmaan siitä tulee valmista, joskus!

      Homeasioiden kanssa edetään pienin askelin ja katsotaan miten tässä nyt käy. Pitkällä tähtäimellä...

      Toivottavasti viikonlopusta tulee aurinkoinen teille ja meille. Rentouttava siitä tulee täällä joka tapauksessa.

      Poista
  8. Voi Marjaana, mää pidän niin peukkuja ja varpaita pystyssä, että se helluntaiheila löytyy. Sää olet niin ihanainen nainen, että menet ihan haaskuuseen sinkkumarkkinoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot kyllä ihana - ethän sä edes tunne mua. Jos mä vaan teeskentelen ihanaa ;-)???

      Mun täytyy tunnustaa vaan sulle, että mulla on kiikarissa yks paikallinen. Itse asiassa oon päättänyt, että se on mun salarakas. Se vaan on vielä niin salainen, että se ei itsekään tiedä sitä. Karu totuus paljastuu sitten varmaan pikku hiljaa. (Olen todennut, että on vaan aika pirun vaikea tehdä lähtemätöntä vaikutusta ihmiseen jota ei juuri koskaan näe, usko tai älä.)

      Poista
    2. Mää olen lukenut niin monta sun postausta, että olen ihanuus asiasta aivan varma :) Mitäs jos sää ottaisit härkää sarvista ja tekisit lähempää tuttavuutta siihen paikalliseen? Voin kirjoittaa sulle suosituskirjeen: Suvaitsevainen, huumorintajuinen ja suuri sydämminen :)

      Poista
    3. Mutku mä en näe sitä koskaan missään! Paitsi sen yhden kerran tietty kaupassa kun olin siellä verkkareissa ilman meikkiä ja rintsikoita ja pojat oli ihan mahottomia... Mut kyl mää heti taas kun nään sen niin otan sarvesta kiinni ja annan sun suosituskirjeen sille!

      Poista
  9. Lohdutuksena kerrottakoon, että nykyversio on muodossa: Jollei heilaa helluntaina, niin on jonoa juhanuksena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuu, tää pelasti mun päivän (ja juhannuksen ;-)

      Kiitos Sari!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana