Sivut


torstai 23. toukokuuta 2013

Kukkia varpaissa ja hatussa

Eilinen päivä oli mainio, vaikka en löytänytkään matkalukemiseksi pokkareita. Paljon muuta sen sijaan löytyi. Sain ennen ja jälkeen kokouksen hoidettua kaupunkiasioita ja kävin myös toisen kunnan kollegan kanssa myöhäisellä lounaalla. Vertaistuki on tärkeää, koska meillä ei omassa kunnassamme ole muita ihan saman työn tekijöitä. Siinä sylki roiskui, veitset lenteli ja tomaatti tahrasi valkoiset housut, kun söimme ja puimme kuntiemme käytäntöjä syödessämme. Ihan totta. Minä olen oikea surullisen hahmon ritari joka kerran, kun koitan kesän kunniaksi vaihtaa vähän vaaleampaan vaatetukseen. Loppupäivän kuljinkin sitten käsilaukku jalkojen välissä peitelläkseni tahraa. Vaatetuksesta puheenollen, löysin aivan täydelliset sandaalit reissuumme ja muuhunkin kesäkäyttöön.



Täytyy vaihtaa kynsilakan väriä...



Iltapäivällä kävimme poikien kanssa jäätelökioskilla, kun se oli auennut ja nautin omankin terassin lämmöstä.  Aloin myös syödä matkaamme varten aurinkokapseleita, vaikka minulla ei juuri ole taipumusta palaa. Tänään on iltavuoro ja sen kunniaksi piti maistaa ystävän kanssa uutta luomukuoharia eilen. Tämä aurinko, lämpö ja loman odotus koituu kyllä turmiokseni. Täytyy tehdä joku ryhtiliike heti ensimmäisen lomapätkän jälkeen, nyt nimittäin Alkon kaikki ihanat kausiroseet kutsuvat ja koko ajan suu nappasee. Onneksi (?) huomenna on se viisaudenhampaiden leikkaus ja veikkaan, että sen verran tuhteja särkylääkkeitä tulee naposteltua, että viikonloppu menee kuitenkin kuivin suin. 



***

Parta. Parta miehellä on ok, mikäli se on siisti. Ja jos se kasvaa. Jos se on kuin Suomen jalkapallojoukkue, yksi siellä ja toinen täällä, se pitää ajaa pois. Joskus se raapii suudellessa - muistaakseni - mutta se ei minua haitannut, päin vastoin. Eikä minun ihoni reisien suunnallakaan ihan hirveän arkaa ole...

Viikset sen sijaan. No. Keskustelimme poikien kanssa viiksistä ja kuopus kysyi "Mitkä on nenäviikset?" Repesimme esikoisen kanssa täysin, ne on varmaan aivan liian pitkiksi kasvaneet nenäkarvat. Sitten kuopus kysyi: "Jos viiksiä ei koskaan leikkaa, voiko ne lassota mustaan aukkoon avaruudessa?" Toivon, että (melkein) kaikki viikset voisi lassota suoraan sinne, missä aurinko ei paista.

18 kommenttia:

  1. No jopas! Ensin tervehtivät suloiset varpaat ja sitten tuo partakappale...taas paukahti kesäfiilikset kaakkoon ja tämä päivä meneekin sitten sua ajatellen..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun sä toivoit jotain muuta kun puutarhaa!
      Mutta sullahan ei ole partaa, näin ainakin kerroit Nollikselle ;-)

      Poista
  2. Aivan mahtavat kengät olet löytänyt. Kyllä noilla kelpaa fiilistellä. Kyllä alkaa tehdä mieli jotain kesähyvää, kun kerrot näistä kuohareista, mutta lupasin lapselle, että sen ajan kun he ajavat ajokorttia, ei äiti ota yhtään mitään alkoholipitoista. Hän kun ei pidä ottamisestani muutenkaan. Meinasi jossain vaiheessa lasten ollessa pieniä, livetä tilanne vähän käsistä. Kukaan ei ymmärtänyt että olen masentunut ja olut toi mukavaa helpotusta. Onneksi tajusin, ennenkuin oli liian myöhäistä. Nyt elämä tuntuu kyllä ihan mukavalta ilman alkoholia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät on mahtavat, minustakin. Ja tosi hyvät jalassa, joten näillä kelpaa kesällä käveleslelläkin.

      Juuri tuota tarkoitin, kun mainitsin alkoholin. Se livahtaa niin kovin helposti sellaiseksi jatkuvaksi tissutteluksi, varsinkin, jos ahdistaa. Niin kun se auttaisi - päin vastoin. Minulla on otolliset geenit, joten täytyy pitää tarkka huoli, ettei mene överiksi. Nyt varsinkin, kun ei ole toista aikuista "vahtimassa" ja on vieläpä yksin vastuussa lapsista. Nostan hattua sulle ja teen ryhtiliikkeen minäkin.

      Poista
    2. Niinhän se minullakin on, että geenit ovat alkoholismiin taipuvaiset ja kun lapset olivat pieniä (esikoine 6 ja kaksoset 3) niin mies lähti ekan kerran reissuhommiin. Oli aina viikon pois ja tuli perjantai-iltana kotiin, joten käytännössä yksinhuoltajan elämää. Mutta onneksi toinen kaksosista aina välillä muistuttaa, että hän inhoaa kun otan vaikka vain sen yhden saunaoluen ja haukkuu minut milloin miksikin juopoksi, niin parempi olla täysin ilman. Perhe kiittää!

      Poista
    3. Tarkaana saa geenien takia tosiaan olla. Meillä ei pojat ole toistaiseksi kommentoineet yhtä saunaolutta eivätkä muutakaan. Esikoisen kanssa käydään monenlaisia keskusteluja, koska on itse siinä iässä, että kaverit ovat aloittaneet kokeilut. Olemme mm puhuneet, että on ihan eri asia juoda viinaa kun vaikkapa siideriä.

      Minun linjani on, että on saanut pienen siemauksen lasistani maistaa, mutta ennen 18 vuoden ikää en hyväksy mitään muuta.

      Poista
  3. Sievät sandaalit ja varpaat :)

    VastaaPoista
  4. Sulla on ihanan kesäiset kuvat! :) Tuovat kesän lämpöä tähän sateiseen päivään. :)

    Housuilla ja paidoilla on merkillinen taipumus tahraantua ;) - mulla on usein "ruokalista" vaatteissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, meillä paistaa vielä ainakin aurinko! Pitäsiköhän mennä ulos nauttimaan vielä kun voi?

      Poista
  5. mitäs Marjaanuskainen, minullekin tulee tahroja tavallisesti rintojen päälle,kun on isot tissit ja lusikalta suuhun on pitempi matka kun tissitomilla naisilla. Mutta on hyvä pyykipulveri ja üritän syödä mieluiten kotona. heheh
    Partamiestä ei ole minulla ollut, ikävä kyllä. Mutta viiksekkäitä uroksia on montakin (ollut).
    Minulla on kaapissa üksi alkoholiton kuiva valkoviini ja ei osaa sitä juoda pois - täytyy tarjoa- kun tulee jokun kylään ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen päässyt kuopuksen synnytettyäni siihen kerhoon, että kerään ruokaa myös rinnuksille. Ennen se tippui suoraan housuille. Nyt siis tahriintuvat molemmat, paidat ja housut!

      En minäkään joisi alkoholitonta valkoviiniä ;-)

      Poista
  6. Note to self: osta sandaalit.
    Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) minulla on ollut yhdeksät sandaalit, joita kaikkia olen käyttänyt samana kesänä. Silloinen mieheke taisi mutista jotain Imelda Marcosista... :P

    Parrasta ja varsinkin viiksistä olen samaa mieltä. Mutta kyllä se parta voi raapia, jos se ei ole kunnolla trimmattu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ON turkasen monet sandaalit mutta ei yksiäkään oransseja (kröhöm) eikä yksiäkään, joilla oikeasti olisi hyvä kävellä vähänkään pidempää matkaa. Sellaisia lipokkaita vaan, mutta sävy sävyyn jokaisten vaatteiden kanssa ;-)

      (Ainakin punaiset, mustat, kahdet ruskeat ja yhdet oranssit "pistokkaat" , mutta niissä ei ole kärki auki joten niitä ei nyt lasketa...)

      Poista
  7. Ai kauheeta Marjaana, melkein tukehduin, kun en saanut vedettyä henkeä, kun nauroin sun partajuttujasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt hyvä ihminen tukehdu, sulla on vielä monta juttua jaettavana meidän kanssa ;-D

      Poista
  8. voi kun söpöliini varpaat! Sandaalitkin nätit!! (itse olen ajatellut, että jos alkaisi kulkemaan esiliina mukana laukussa,,,aina on rinnuksilla jotain ruokalistasta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi kyllä tyylikkäin versio esiliinasta ikinä. Niin, siis jos vetäisi sen silläi reilusti kaulaan ruokalapuksi - vähän niin kuin parturin tuolissa se viitta. Ei muuten tulisi roiskeita.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana