Sivut


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Lumme, luomu ja liikunta

Kävin taas viikolla ennen iltavuoroani lähikaupungissa asioilla. Luomuhalloumi oli jo tuttu, mutta tällä kertaa löysin myös saman merkkistä fetaa. Oiva lisä jääkaappiini, minä kun koitan arjessa edelleen ylläpitää saavutettua kevyempää olemustani syömällä toisella aterialla vain salaattia. Mutta sen pitää sitten kyllä olla kunnon salaatti, ettei mene kitumiseksi ja nälkäkin pysyy poissa päivälliseen asti. Vaihtelen halloumia, mozzarellaa, fetaa, avocadoa, pähkinöitä ja siemeniä perussalaatin seurana. Yksi suosikeistani on avocado-mozzarella-pähkinälisä tomaatti-kurkku-salaatti - salaattiin. Siihen vielä loraus sitruunaoliiviöljyä, niin ei muuten tarvitse ihan heti syödä uudelleen!




Kuten olen kertonut, molemman kauppiamme ovat ottaneet luomutoiveitani ihailtavasti vastaan ja luulen, että jatkossa saan yhä suuremman osan tarvitsemistani ruoka-tarpeista kotikylältä. Hyvähän se olisi, jos meinaan päästä autosta eroon. Uusin löytöni K-kaupasta olivat nuo Urtekramin täysjyväluomukeksit, joihin esikoinen ihastui. Kuopus syö (yllätys yllätys, ei niille vaan kelpaa mikään sama) Reilun Kaupan appelsiini-suklaa spelttikeksejä. Lisäksi kauppias on ehtinyt toivelistaltani toteuttaa jo ainakin salaatit: tarjolla oli sekä tammenlehvää että lehtisalaattia luomuna. Auttaa ihmeesti minun painonhallintapyrkimyksiäni ;-)

Olen minä sen kuntopyöränkin kaivanut naftaliinista, mutta aika rapakunnossa kesän jäljiltä ole. Pikku hiljaa... "minä poljen, sinä ohjaat" ja niin edelleen.




Vaihdoin muuten pyykinpesuaineenikin biologisesti hajoavaan fosfaatittomaan ja zeoliitittömään Lumpeeseen. Se on tietysti hajustamaton myös. Jouduin pyytämään kuopuksen isää vaihtamaan omat pesu- ja huuhteluaineensa tuoksuttomiin, koska viimeksi sain kuopuksen siellä pestystä paidasta armottoman päänsäryn ja kihelmöinnin sekä hengenahdistusta. Huokaus. Olen taas aloittelemassa "syksyn lääkärikierrostani" - kirjoitan sitten kuulumiset, kun on "lääkitys kohillaan".

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin herkullisilta nuo sinun salaattisi. Mä olen myös kova popsimaan sellaisia, mutta tuhdimmalla kamalla höystettynä, kuten sullakin. Olen ihan hulluna aurinkokuivattuihin tomaatteihin ja pestoon ja tungen niitäkin salaattiin.

    Toimiiko tuo pesuaine ihan hyvin? Siis että tuleeko kunnolla puhdasta? Itse käytän ekologisia tuotteita aika paljon, mutta jotenkin en ole uskaltanut pyykinpesuainetta sellaiseen vaihtaa.

    Toivottavasti ei mitään vakavaa kuitenkaan, vaikka lekurikierros onkin meneillään?

    Vietä leppoisa sunnuntai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ehtinyt vielä kokeilla tuota pesuainetta mutta katsotaan miten toimii - uskoisin, että hyvin. Tosin minä joudun pesemään kaiken etikan kanssa ja kuudessakympissä eli vähemmänkin tuju tavara yleensä riittää. Tämä johtuu homealtistuksesta, ja samasta syystä olen menossa lääkärikierrokselle - ei siis mitään tavanomaisesta poikkeavaa. (Mutta suloista että huolehdit!)

      Just suunnittelin tekeväni eilen jääneistä uusista perunoista kylmän salaatin, johon tulisi fetaa, kevätsipulia ja pestoa. Sitten mulla on yksi mainio pastaresepti johon tulee lohta ja aurinkokuivattuja tomaatteja - pitäsiköhän mun perustaa "reseptipalvelu" ;-)

      Poista
    2. Niin, ja leppoisaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana