Sivut


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kolme taulua ja yksi lamppu

Äkkiä olikin toukokuu, mutta miten ihmeessä tässä on näin päässyt käymään?
On jo heinäkuu!

Kiitollisuusteemasta vielä sen verran, että ystävä, joka aina kaupunkiin lähtiessään kysyy, tarvitsenko sieltä jotain, toi minulle punaviinin lisäksi muutakin. Olin edellisellä reissulla iskenyt silmäni kolmen taulun pakettiin. Koska opettelen elämään nuukemmin, en ostanut heti vaan annoin jäädä hautumaan. Ajatus oli muhinut ja hankinta tuntui edelleen tarpeelliselta, joten pyysin ystävää tuomaan taulut mukanaan. (Minä olen kuin lapsi, joka opettelee irti välittömästä tarpeiden tyydyttämisestä ;-)



Olen päättänyt, että hankin joskus itselleni nauravan isomahaisen puubuddhan. Se kuulemma on vaurauden ja yltäkylläisyyden symboli. Sitä odotellessa ripustin kuopuksen isän valitseman taulun tilalle kolme buddhaa, jotka taas ovat täydellisen viisauden ruumiillistumia ja tuovat kotiin rauhaa ja tyyneyttä. Kyllä meidän nyt kelpaa!

Meditaatio, absoluuttinen tasapaino




 

toiveiden täyttyminen, armeliaisuus

siunaus, suojelu, "älä pelkää"











Samana päivänä kun esikoinen leipoi urakalla, hän myös asensi keittiön lampun paikalleen. Kyllä, olemme olleet ilman sitä jo yli puoli vuotta. Ensimmäinen versio jonka heti eron yhteydessä ostin, ei milloinkaan asettunut paikalleen meidän taidoillamme. Olen opetellut avun pyytämistä, mutta en ole siinä vieläkään hirveän hyvä. Niinpä (lasinen) lamppu pyöri erinäisissä paikoissa odottelemassa, kunnes viimein meni rikki. Tämä pääsi kattoon samana päivän kun kotiutui meille. Hyvä me!



 ***

Kuopus kesken vaatteiden vaihdon:
Mä käynkin pissalla kun pippeli on nyt vapaana.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!
Marjaana