Sivut

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Jänikset maailmankartalle

Ihana kuopus, joka tässä vasta nimipäivänään heräsi 6.15 kyselemään lahjojaan, on päässyt heti lomarytmiin. Lauantaina herättiin 7.20 ja sunnuntaina vasta 8.20 - ah tätä onnea. Täytyy alleviivata kuopuksen isälle, että venyttää vähän iltoja jotta pysyy tämä rytmi - olisihan se mahtavaa sitten omalla lomalla nukkua vähän kuutta pidempään. Kuopuksellahan on lomaa ihan eskarin alkuun asti. Halusimme hänelle pitkän loman rankan talven jälkeen, joten vuorottelemme omia lomiamme. Kuopus tosiaan lähtee isälleen tänään puoleksitoista viikoksi, mikä on pisin aika ikinä, kun olen ollut hänestä erossa. Saa nähdä!

En ole lapsia ikävöivää tyyppiä, saan kyllä arjessa ihan riittämiin touhuta heidän kanssaan ja lisäksi esikoisen ollessa pieni oli sellainen krooninen vaje omasta ajasta, ettei se ole täyttynyt vieläkään. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kuopus ainakin tiesi ikävöivänsä minua: "Varmasti tulee" kuului vastaus kun kysyin, tuleekohan ikävä. "No, mikähän siihen auttaisi?" "Ei mikään" totesi hän tyynesti. Jäi sellainen olo, että tietää mitä tuleman pitää ja osaa kyllä elää sen kanssa. Ja toki myös saa tarvitessaan kannattelua isältään. Näin on hyvä.

Kuvat on tärähtäneitä...

Loman alun kunniaksi oli oikein kultturelli päivä eilen. Köröttelimme lähikaupunkiin, minä, ystäväni ja kuopus, kuuntelemaan iki-ihania Gommia ja Pommia. On vaikea uskoa, että sieltä pupupuvun sisuksista kömpii keikan jälkeen ulos 72-vuotias mies, niin energistä oli meininki. Mutta sitten kun miettii, että minä jo 70-luvulla kuuntelin joitain noista samaisista biiseistä, täytyy esittäjälläkin jo jonkin verran ikää olla. Samoin esikoisen kanssa olemme sekä kuunnelleet että käyneet keikkoja katsomassa. Ja aina, takuuvarmasti, joka keikalla joku lapsi parahtaa itkuun ensimmäisen kiekaisun kuullessaan.

Mutta kylläpä oli riemastuttava kokemus taas kerran. Nautimme kaikki kolme ihan täysillä. Sekä meno- että tulomatkallakin piti vielä huudattaa Nummista autostereoista. Monenlaista kulttuuria harrastettiin sitten vielä kotonakin: katsoimme kuopuksen nimipäivälahjaksi saaman Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan. Ja esikoisen kanssa ruumiinkulttuuria, sohvalta, Espanja - Italia -jalkapallomatsi. Viva Espana!

mutta niin taitavat vähän mallitkin olla ;-)

Minä olen tämän viikon yksin töissä ja se tarkoittaa pitkiä päiviä. Mutta asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat - nyt, kun on kotona vaan isompi lapsi, joka pärjää hyvin vähän vähemmälläkin paapomisella.

***

Onko nyt aamupäivä?
Hmm, ei, nyt on illansuu.
Eikö niin, että illansuulla on tosi harvoin nälkä?
?!?!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana