Työtä työtä työtä tehdään

...jotta jotta leipää syödään. Muistatteko M.A.Nummisen Isän ja äidin työlaulun? Minä muistan, ja se rupesi eilen soimaan päässäni, kun palasin työmaalle viikon lomani jälkeen.

Ja mihin ruljanssiin palasinkaan... Meillä on ollut työsuhde avoinna ja eilen kello 15 umpeutui hakuaika. Kun lähdin töistä, olin saanut ja selannut 48 työhakemusta. Kääääks. Niitä voi olla vielä jokunen lisää tänään odottamassa. Kyseessä on siis kunnallinen pienipalkkainen työpaikka hyvin pienellä paikkakunnalla. Hakemuksia tuli kotiläänimme lisäksi ympäri Suomea. Tämä kertoo siitä, että meillä on valtavasti työttömiä - tai innokkaita työnvaihtajia - tässä maassa.

Kuopuksen leikkelemät: välillä valitsee näistä oman mielialansa ja esittelee minulle

Hakemuksia silmäillessä tuli melkein ahdistunut olo: mikä määrä osaamista ja lahjakkuutta, ja vain yhden voimme palkata meille. Tuntui kamalan raa'alta tehdä hakemuskasoja eri kriteereillä, mutta pakko kuitenkin. Tein siis kolme eri pinoa, joihin jaottelin hakemukset. Ne, joilla on melko paljon työkokemusta alaltamme (6). Ne joilla sitä on vähän (11). Ne joilla ei ole ollenkaan (31) . 

Olen esimiesasemassa, ja pääsen sanomaan aika painavan sanan uuden työntekijän valinnassa. Mikä hirvittävä vastuu! En tietenkään tee valintaa yksin, mutta tämä esivalinta on minun tehtäväni. Haastattelut ja itse päätöksen teemme isommalla konklaavilla heinäkuussa, jahka kollegakin palailee lomilta. Työyhteisömme on niin pieni, että on tärkeää ottaa kaikkien mielipide valintavaiheessa huomioon. Elämme erittäin jännittäviä aikoja.

Minulla risteilee monenlaisia tunteita tässä prosessissa.

Toivottavasti minä en murskaa ketään enkä kenenkään haaveita.
Olen niin paljon vartijana.
Apua!

Nöyrin mielin.