Sivut

torstai 17. toukokuuta 2012

Osui ja upposi

Nyt on kyllä pakko vähän avautua...

Luen todellista hömppäkirjaa, Jane Greenin Vuosi maalla. Löysin niin täydellisen hyvän kuvauksen siitä, mikä - joidenkin muiden asioiden ohella - meillä suhteessamme mätti, että taidan jakaa sen kanssanne. Mies haluaa sekä syödä että säästää kakkua, ei suinkaan sitoutua perheeseen ja perhe-elämään samalla intensiteetillä kuin nainen.

Jotain sillä pilkottaa (13.5.)

Kertoja puhuu reissutyötä tekevästä aviomiehestä:  "Nykyään Callie (vaimo), Eliza ja Jack (lapset) selviytyivät mainiosti ilman häntä, ja vaikka hän kaipaakin heitä, hän on myös kiitollinen paitsi rauhasta ja hiljaisuudesta myös siitä, että saa taas kokea ikään kuin sinkkumiehen vapautta. Ei hän suinkaan hyödynnä sitä hurvittelemalla naisten kanssa - ei ikinä - mutta hän saa valvoa myöhään ja ryypätä poikien kanssa. Hän saa rentoutua loikoilemalla uima-altaan vierellä lehtiä lukien ja kuunnella hyvää musiikkia kuulokkeista - ilman, että pienet ihmiset nykisivät häntä hihasta vaatien häntä pelaamaan tai heittelemään palloa tai vain suomaan heille huomiotaan, ihan millaista huomiota vain, isä kiltti."

Nouseeko kenelläkään muulla (feministillä) savu korvista, vai onko minussa vain joku valuvika?!?

14.5.

Lisää huomioita miehistä, kun alkuun päästiin. Täällä meidän 4000 asukkaan paikkakunnalla on aika pienet piirit. Kuopus totesi tässä kerran kauppareissulla, että "Äiti, sä oot kuuluisa! Sut taitaa tuntea kaikki!", kun tervehdin ainakin joka toista vastaantulijaa. No ei ihan kaikki, mutta ei se paljoa vailla ole - se on proosallisesti minun asiakaspalveluammattini peruja.

15.5.

Emme ihan kamalasti ole erostamme huudelleet paitsi lähipiirille, totta kai, mutta toki sana kulkee. Ja sitten toisaalle taas ei kulje. Eromme jälkeen olen ollut välillä vähän hämmentynyt, kun kohtaan ihmisiä. Tietääköhän tuo? Pitäisiköhän minun sanoa jotain? Ihan selkeät väärinkäsitykset olen korjannut, mutta muuten en ihan hirveästi ole ottanut eroamme puolituttujen kanssa puheeksi. Toisinaan olen aistivinani hämmennystä vastapuolellakin. Varsinkin naiset varmaan miettivät, pitäisikö sanoa jotain. Kommentoida, kertoa tietävänsä - ehkä "ottaa osaakin", olla empaattinen.

16.5.

Liekö sitten miesten suoraviivaisuutta vai mitä, mutta parin viime päivän aikana kaksi miestä on ottanut asian reilusti puheeksi. Ja se on lämmittänyt! Suoruus! Siitä täytyy ehkä vähän ottaa itsekin opiksi. Toinen supatti työmaalla kuullensa ja olevansa pahoillaan. Minä kerroin, ettei tarvitse. Toinen, tarhakaverin isä, kysyi, missä kuopuksen isä asuu ja toimivatko tapaamisjärjestelyt. Ja taas tuntui, että kuulun yhteisöön, minusta, meistä välitetään. Voi vitsi miten hyvä tunne!
 

Avautumisesta puheen ollen, ehkä tuo tulppaani avautuu, mikäli nämä lämpötilat säilyvät. Jäämme seuraamaan.

2 kommenttia:

  1. Mä halusin tulla vain kommentoimaan, että vaikka kirja olikin hieman kyseenalainen, oli se pelastus yhdelle sateiselle lomapäivälle! En tainnut kirjaa kertaakaan laskea etu-ja takakannen välillä. Huippu hömppää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkin olen aina tykännyt Greenistä. Joskus vaan on niin ihana paeta todellisuutta hyvin kirjoitettuun romanttiseen höpöhöpöön ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana