Unkarilainen viherpippurimakkara?

Upea, aurinkoinen ilma eilen kun pääsin töistä. Viihdyimmekin pitkästä aikaa ulkona. Talvisin ei kyllä juuri tule iltapäivisin saati iltaisin ulkoiltua, mutta nyt se kausi alkaa! Lapioitiin lunta ympäri pihaa että sulaisi vähän nopeammin. Ja katsokaa mitä alta paljastui:

Kevään ensimmäinen!

Kuopus innostui lisäksi askartelemaan pesukoneen pakkausmateriaaleista "veistoksia". Styroksi nappaa sähköisenä kivasti kiinni vaatteisiin ja kulkeutuu paikasta toiseen. Niinpä tunsin itseni superäidiksi kun annoin hänen nauttia puuhastaan. Minun kasvatusfilosofiani on siinä kohtaa liberaali, kun puhutaan lapsen luovuudesta ja tarpeesta toteuttaa itseään. Kun on se ikä, jolloin kaivetaan kaapeista kattilat ja pannut ja kokataan tai rokataan, sitä saa tehdä. Samoin vesileikki- ja sanomalehden silppuamiskaudet kestetään hammasta purren.

Koitan miettiä aina, kun lapsi kysyy voiko tehdä jotain (luovaa) sen iän ikuisen todella helpposti suusta livahtavan ei:n sijaan: miksi ei? Jollei homma ole vaarallista enkä keksi mitään muuta perustetta kun että siitä tulee sotkua tai ääntä, annan luvan. Muutoin olenkin sitten varsin tiukka täti.

Mutta kyllä se luovuus kukkii meillä aikuisemmillakin, vai mitä sanotte tästä? Tatu ja Patu -kirjan innoittamana täytin yhden stay up -sukan kilolla kuivia herneitä ja sain aikaiseksi kaverin nimeltä Lötkö-Örkki. Tästäkin hommasta voi muuten tulla aika kaamea sotku, nimimerkillä ote lipesi ja kokemusta on. Kuopus on sitä mieltä, että tuo muistuttaa viherpippurimakkaraa. Mistä se näitä repii, kysyy kasvissyöjäperheen äiti?