Sivut


sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kamera lähti Lappiin

Saa nähdä millaisia aasinsiltoja ja kommervenkkejä keksin saadakseni blogiin kuvitusta. Esikoinen starttasi eilen aamulla varhain Ylläkselle viikoksi ja vei kameran mukanaan. On minulla jokunen kuva varastossa ja muutama tekstinalkukin, joten eiköhän tässä pärjätä.

Olemme siis kuopuksen kanssa kahden keskiviikkoaamuun saakka, jolloin hän lähtee isälleen ja minä palaan töihin. Käymme ainakin kontrolliröntgenissä ja kirpparikierroksella lähikaupungissa, muuten aikataulu on avoin. Ja minusta lomalla pitääkin olla. Voi suunnistaa minne nenä näyttää - tai olla suunnistamatta ja nuhjata kotona pyjamassa. Siinä olemme molemmat tosi hyviä ;-)

Tämä kaveri sai myös kipsin 3 viikkoa sitten

On myös ihanaa vain olla kahdestaan jommankumman lapsen kanssa. Pääsee aivan eri tavalla kiinni keskusteluihin ja ihollekin. Esikoisen kanssahan meillä on tätä aikaa säännöllisesti, mutta kuopuksen kanssa harvemmin. Nautimme siis tästäkin.

Olen kertonutkin, että olen tosi huono leikkimään lasten kanssa, mutta joskus rakentelemme Legoilla. Suosikkihommaamme on väkertää "omituisten otusten kerhoa". Niin nytkin. Siinä pääsee luovuus valloilleen kun vaikkapa valitsee ukkelin pään tilalle kirveen ja makkaran väliltä. (Ette saa kuvia tuotoksistamme, harmi.) Kuopus on pelannut Wiillä ja minä kudoin sekä luin. Saimme myös yllätysvieraita. Leppoisa lauantai!

Tänään heräsimme kuopuksen toiveesta siskonpetistä olohuoneen lattialta. Eilen haukkasimme pullaa paikallisessa kahvilassa ja tänään olisi aikomus haukata vähän happea sekä saunoa.

Ottakaa tekin rennosti, oli lomaa tai ei!

P.S. Päätin ruveta miljoonien muiden suomalaisten tavoin haaveilemaan lottovoitosta. Onkohan tämä keski-ikäistymisen merkki? Eilen ei vielä tullut euroakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana