Sivut


sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Aion jatkaa

hyväksi havaitulla linjalla eli ihan pihalla. On viimeinen lomapäivä tällä erää, ja täytyy sanoa, että ihan hienosti pääsin kyllä työasioista irti. Nyt ne tosin hiipivät pikku hiljaa mieleen ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä ahdistaa mennä töihin. No, kaksi viikkoa, joista toinen normitöitä ja suunnittelua, toisen sitten jo kirjasto on kiinni ja aloitamme huseeraamisen. Meille tulee uusi tiski, työhuoneiden paikat vaihtunevat ja muutakin pientä mylläystä on luvassa. Apuakin toivon mukaan. Sitten neljä viikkoa lomaa putkeen! Jaksaa jaksaa!



Varjoisa keidas aurinkoisen päivän aamuna.


Tänään kuitenkin istuskelen ulkona, luen, koitan vielä nauttia vapaasta ja illemmalla käväisen ystävän luona nimipäiväkahveilla. Kuopus lähtee hetkeksi isälleen, tulee juhannukseksi kotiin. Ajatelkaa, juhannus on ihan pian! Ja tämähän tarkoittaa, että ensi viikko on lyhyt viikko. Jee! Kyllä se tästä!

16 kommenttia:

  1. Käsittämätöntä, että on ihan kohta juhannus. En haluu! Kesä loppuu!

    VastaaPoista
  2. Ihan pihalla on ehdottomasti paras vaihtoehto! Me fillaroitiin kolmiolenkki (77,8 km) ja nautittiin kauniista sunnuntaipäivästä.
    Ystävälle nimpparionnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kaunis pyöräilysää, totisesti!!!

      Nautitaan ♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Meille tulee perhekeskus kirjaston työtiloihin!

      Poista
    2. Erikoista. ettekö häiritse toinen toisianne?

      Poista
    3. No vähän sama on käynyt mulla mielessä...

      Poista
  4. Epätavalliset työpäivät ja viikot ovat kivaa vaihtelua...kai? Varsinkin kun loman jatko kolkuttelee niin mukavasti hurahtaa työpäivät myllerryksen tahdissa. Aurinkoa alkavaan viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli, samaa sinne ♥
      ja kyllä, lyhyet viikot kyllä on vaihtelua, ja mukavia. Varsinkin näin uutta lomaa odotellessa!

      Poista
  5. kesäiloa työmaalle! Ja kesäiloa kohta koittavaan kesälomaan!

    Minä en ole ehtinyt vielä ihan pihalle, tyhjensimme juuri kirjahyllyn poistokirjoja parvekkeen täyteen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaprojekti... hii! Tsemppiä!

      Ja kiitos, kyllä se loma sieltä koittaa ja sitten onkin piiiitkästi sitä!

      Poista
  6. Heippa!
    Onnelin elämää, sivuilta tänne tupsahdin ja päätin jäädä lukijaksi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Hannele, tuu toistekin ja mäpä käväsen vastavierailulla!!!

      Poista
  7. Tsemppiä työn alkuun, onneksi vaan hetki ja taas loma häämöttää. Tai oikeastaan...se häämöttää jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se häämöttää, seitsemän päivää enää, ja nekin lyhyitä!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana