Sivut

perjantai 9. helmikuuta 2018

Gnjäähäilyä

Gnjääh sen kun jatkuu.

Kuopus on puolikuntoinen. Minä olen huono äiti, kun en jaksaisi nyt yhtään mitään ylimääräistä. Haluaisin vaan sitä omaa aikaa ja äkkiä. No, huomenna onneksi lähtee isälleen, joten sitä on luvassa. Aina maanantai-iltapäivään saakka. Vapaata töistä myös, mitä nyt sunnuntaina on käytävä pikimmiten yhdessä laskiaistapahtumassa palkitsemassa eläköitynyt pomomme. 

Gnjäähätykseen ei auttanut edes joululahjahieronta, jossa kävin aamulla. Saimme kunnalta hyvinvointilahjakortit joululahjaksi ja minä käytin sen näin. Normaalisti minulla vierailee hermoratahieroja lähikaupungista, mutta kyllä tämä tavallinenkin olisi ihan taivaallista käyntien välissä, jos vaan olisi varaa. Täytyy laskeskella, avaa taas eri tavalla jumeja. Ja laittoi kyllä myös aineenvaihdunnan liikkeelle, jota tekee toki hermoratahierontakin - ihan urakalla. Vichyä kuluu tänäänkin. 





Löysin tuon huoltoasemanoutokahvikupin Pösöstä esikoisen viime viikonloppuisen auton lainaamien jälkeen. Kahvillakin kävin, hieronnan jälkeen, ja söin superherkullisen kylmäsavulohi-tuorejuustosarven paikallisessa kirppari-kahviossa. Kuopukselle toin parantavan laskiaispullan ja uuden Aku  Ankan taskukirjan. 

Kylmä kahvi kaunistaa, mutta rajansa kaikella, tapasin minä aiemmin sanoa. Nykyään ei itsetunto enää anna periksi. Gnjääh.  Pikemminkin: kylmä kahvi kaunistaa mutta maha ei kestä niin paljon kun naama vaatis.

Gnjäähillä tai ilman, mukavaa viikonvaihdetta!

8 kommenttia:

  1. Yritän piristää sua mummuni vanhalla sanonnalla, joka tuli tuosta kahvista mieleen - se ei siis liity millään tavalla yhtään mihinkään. Vain syömiseen. Mummuthan yleensä tarjoaa aina lisää ruokaa niin kauan kunnes tipahdat tuolilta ja pyörit sohvalle selällesi. Mummu opetti lauseen:
    "Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kanna heikot sääret" :D

    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;-D

      Mulla tosiaan suu söisi ja vatsa vetäisi ... hih!
      '
      Ihana sanonta, ja kiitos Pöllö <3

      Poista
  2. Entinen harrastusope tapasi sanoa, että jos hän on juonut vuosikymmenet kylmää kahvia, niin mikän on ollut alkutilanne (Kylmä kahvi kaunistaa-sanonnasta) :D

    VastaaPoista
  3. Hyvin todettu tuo: "maha ei kestä niin paljoa kuin naama vaatis". Ehkä suurin hyöty kylmästä kahvista on se irvistys, joka vetää otsan kurttuun ja korvat takaraivoon ja kieli liimautuu kitalakeen. Silloin kasvot on kohoimmillaan ja leuan aluskin hämmästyksestä tiukkana.

    Alkoi tehdä mieli kahvia, mutta pitänee odottaa hiihtämään lähtenyttä kaveria, jotten syö senkin kahviherkkua "vahingossa".

    Parempaa päivää toivotellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hiitävä kaveri sai herkkunsa - ja sä kans, odotuksen jälkeen. Niin, ja lämpimän kahvin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Koitetaan häätää <3
      Lähden kohta laskiaismäkeen koittamaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana