Sivut

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Äh ja köh

Eilen oli talvirenkaidenvaihtopäivä. Aamulla terassilla näytti tältä. 


24.10.


Kääk, ja olin sopinut renkaidenvaihdon vasta torstaille. Onneksi luottokorjaajani ja hänen poikansa ovat joustavia kuin mitkä. Olen aivan varma, etten ollut ainoa samassa tilanteessa, kun menin "lakki kourassa" kyselemään, josko sittenkin tiistaille sopisi. Sopihan sinne.

Muttakin säätöä on ollut: kuopus tosiaan tuli kurkkukipuisena syyslomalta ja maanantaina kävimme näyttämässä kurkkua terveyskeskuksessa. Meidät otti vastaan ei niin tuttu sairaanhoitaja ja mentiin pelkällä pikatestillä. Kuopuksella on taipumusta saada angiina ja vielä sellainen, joka ei pikatestissä näy, mutta nieluviljelyssä sitten paljastuu. Minä en osaa vaatia, joten homma jäi siihen.

Tänä aamuna soitin uudelleen, koska olo ei ollut kohentunut. Pyysin viljelyä ja onneksi, pienen jahkaamisen jälkeen, sen sainkin. Jotenkin on hirveän turhauttavaa, kun en osaa pitää puoliani. Nytkin tuli itku ennen kun asia selvisi.

Ehkä olen muutenkin vähän herkillä, töiden ja yli kymmenvuotiaan sairaan lapsen hoitamisen yhteen sovittaminen on välillä aika rankkaa. Onneksi se meillä töissä onnistuu, siitä pitää kyllä olla tosi tosi onnellinen, ja olenkin!

16 kommenttia:

  1. Aina välillä menee lukkoon ihan tutuissakin asioissa *hal*

    VastaaPoista
  2. Puolien pitäminen on joskus niin vaikeaa. Itku mullakin tulee.
    Toivottavasti poika paranee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopus vähän ihmetteli kun mulla oli silmät kosteana ja kerroin sitten, että meitä ihmisiä on erilaisia. Jotkut ihmiset huutaa ja raivoo kun ne on vihasia tai niitä turhauttaa ja samat tunteet saattaa saada toisen itkemään.

      Mäkin toivon paranemista, lauantaina olis kivat kaverisynttärit!

      Poista
    2. Mä kans, Marjaana, aina alan itkeä kun suutun kovasti. Jotenkin turhauttavaa.

      Poista
    3. Se on raivostuttavaa, kun pitäs olla topakkana ja sitten ääni vapisee ja kyyneleet tulee!

      Poista
    4. Niin on! Ei puhettakaaan uskottavuudesta, tai edes siitä, että saisi äänensä kuuluviin (ihan konkreettisesti, joskus) ja asian hoidettua.

      Poista
    5. Ihanaa (tavallaan...) että teitä on muitakin. Ja se turhaannus, ÄH!!"!

      Poista
  3. Täällä alkoi eilen illalla lumisade ja sitä on nyt tullut sellaiset 10 -15 cm. Loskaa! Onneksi mies vaihtoi eilen talvirenkaat myös mun autoon. Kaikilla muilla jo oli.
    Toivottavasti kaveri nyt paranee! Kyllähän synttäreille jo lauantaina pääsee, jos tänään tai huomenna saa lääkkeen.
    Mä tahdon olla tuollainen samanlainen kuin sinä, että purskahdan itkuun, kun hommat ei pelitä.
    Voimia viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      Älä tahdo, asiat ei suju kun itkee ;-)

      huhu mikä lumimäärä, meilläkin on maa valkoisenaan, mutta ei nyt tuollaista määrää!

      Poista
    2. Hah, tässä näkee taas murteiden erot. Meillä kun tahdotaan niin tarkoitetaan, että minulla on tapana olla tai olen samanlainen kuin sinä. Tahtominen ei siis tarkoita haluamista vaan sitä, että olen samanlainen kuin sinä. Asioiden hoitaminen on välillä vaikeaa, kun itku tulee niin herkästi. Hyvää viikonloppua!

      Poista
    3. No jopas, todellakin!

      Meilläkin käytetään tahtoa sanaa vaikka niin, että "tää tahtoo olla hankalaa mulle", mutta en osannut yhdistää näitä kun kommentissa ;-)

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. Hienoa että sait renkaat vaihdettua, loistopaikka tuollainen! Toivottavasti kuopus paranee pian♥ ..tuo on ikävä tunne kun ei hommat suju.se on kyllä harmi:( Halauksia sinne ja leppoisaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, halaukset tekee aina hyvää♥

      Kyllä tämä tästä!

      Poista
  5. Tietynlaisissa tilanteissa kun asiat tapahtuu "jotenkin oudosti", ei aina osaa tehdä niin kuin pitäisi. Ensikerralla sujuu varmasti paremmin/vahvemmalla asenteella. Voit vaan todeta, että "katsoisitko sieltä historiasta, miten monta kertaa ollaan tultu takaisin viljelyyn ja saamaan lääkettä" tms. Harjoittelet lausettasi kotona niin, että se lipsahtaa sulta vahingossa heti, kun vieras lääkäri katsookin vain sinuun ;-).
    Joskus nimittäin täytyy harjoitella ikäviäkin asioita... (sanoo samanlainen mitä-hittoa-oikein-tapahtui-tyyppi).

    Onneksi sait talvirenkaat alle. Meillä oli myös menoa, mutta osa peruutettiin ja sitten alkoikin sataa vettä. Kesärenkaat odottaa vielä ainakin viikon vaihtoaan...

    Hyvää sunnuntaita teille sinne. Tänään on yksi tunti pidempi lepopäivä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta <3 mä opettelen, sitähän tää elämä on - opettelua. Tosin tällä kertaa ei ollut angiinaa, joka tietysti on helpotus. Saatiin tulokset perjantaina.

      Sinne kans, suloista sunnuntaita!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana