Sivut


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Parasta just nyt

On ollut ihana viikonloppu. Leppoisa, rauhallinen, mutta myös sosiaalinen. Ja sitten sitä maalla-asumista parhaimmillaan. 






Perjantaina ystävä tuli kylään, söimme, katsoimme Vain elämää ja joimme viiniä, kävimme kuulumisia läpi, paransimme maailmaa. Lauantaina oli taidenäyttelyn avajaiset, hienoja töitä ja kohtaamisia ihmisten kanssa ja ilahduttava puhelu: ystävän mies soitti ja kysyi, josko haluaisin saunoa puusaunan löylyissä. Tarjous josta ei voi kieltäytyä. He olivat varanneet kuntamme rantasaunan koko päiväksi mutta lopettelivat saunomista jo ennen vuoron loppumista. Pääsin jälkilämpimille, nautin rentouttavasta iltapäivän hetkestä ihan omassa seurassani. Ihanaa, että ihmiset ovat tuollaisia, sydämellisiä, ajattelevat minua.






Myös avajaiset sitä ennen olivat mukava, yhteisöllinen tapahtuma. Paikallisia taiteilijoita, muutama lähikaupungista ja pari ihan ulkomailta asti. Kunnanjohtaja puhui, ystävän tytär esiintyi, kollega oli paikalla vauvansa kanssa ja oli jotenkin hyvin rento ja lämmin tunnelma.

Kyllä minä kuulun maalle, tänne, näiden ihmisten keskelle!

Illalla olin omassa hyvässä seurassa ja totesin, että kuopus saa jo tulla kotiin. Olen virkistynyt. Olen taas valmis uuteen viikkoon!

8 kommenttia:

  1. Kävit varmaan myös uimassa, kun tuollaiset portaat kuvasit? :)

    Onnellista, jos pystyy asumaan paikassa, johon kokee kuuluvansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ei ei ei, mä en ui edes kesällä (paitsi ulkomailla ja jos on kolme viikkoa hellettä putkeen täällä) joten ei. Mutta vilvottelin terassilla ja nautin näkymästä.

      Pitäis vaan muistaa useammin olevansa onnekas!

      Poista
  2. Kuulostaa mukavalta viikonlopulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut. Nyt mä heittäydyn vielä kirjan kans sohvalle. Oi onnea.

      Mukavaa viikkoa sulle!

      Poista
  3. Sulla oli todella ihana viikonloppu! Mekin kävimme miehen kanssa mökillä saunomassa lauantaina ja eilisen päivän vietin siivoamalla mun kirjoituspöytänurkkaa makuuhuoneessa. Miten sitä voikin kerätä kaikkea niin paljon? Nyt on pinot pienemmät ja kunhan saan kaappeja siivottua, niin pinot pienevät edelleen!
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinojen pieneneminen on kyllä terapauttista - samoin saunominen!!!

      Sinne kans, kivaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  4. Maalla on kyllä ihanaa olla. Voisin jopa alkaa harkita muuttoa.

    Mulla ei ole kotona saunaa käytettävissä ja puusauna on aina se herkku, jota vuokramökeillä oikein odotan. Ja maailman parannus ystävien kanssa, mikä voisi olla sen ihanampaa :)

    Pistin sulle yhden haasteen tulemaan. Jos huvittaa sellainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta kiitos, mä nappaan kiinni. On ollut kauhea päivä ja mikä sen paremmin taittaisi päänsisäisen ketutuksen kuin kiitollisuudenaiheiden miettiminen?

      Perästä kuuluu - viikonloppuna.

      Ja kyllä, puusauna on ihan parasta, tosin mun täytyy päästä saunaan usein, joten sähkösaunakin käy!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana