Sivut


lauantai 5. elokuuta 2017

Ei menny niinku

Strömsössä.

Minun ja kuopuksen laavuretki tänään. Ensin olimme vötkäleitä emmekä päässeet television ja yleisurheilun ääreltä lähtemään hyvän sään aikana. Jo makkaraa kaupasta hakiessamme rupesi ripsimään. Kun saavuimme laavulle, oli jo ihan kunnon sade. Kuopus ilmoitti, että hän odottaa autossa sen loppumista. Minä menin urheasti ulos ja tarkistin puut, että olisivatko ne ylipäätään riittävän kuivat, jos keli paranisi. Lopulta istuimme autossa molemmat ja kuopus käski minun olla kärsivällinen. Monta kertaa. Kinastelimmekin siinä ja minä käytin veto-oikeuttani kuskina ja vanhempana ja vetosin kokemukseeni: jos taivas näyttää tuolta, on ihan sama, mitä Foreca puhelimessa koittaa uskotella. 

Yltyikin ihan ukkosmyrskyksi sekä ulkona että autossa sisällä. Kuopus sai sanottua, että on nälkä ja harmittaa, kun suunnitelmat muuttuivat. Minä lepyn taitavasta itsereflektiosta välittömästi. Niinpä mietimme vaihtoehtoja ja muistin hämärästi yhden kodan, jossa puolitoista vuotta sitten olimme vaihtareiden kanssa hakemassa suomieksotiikkaa 30 asteen pakkasessa. Harmi vaan, että en ollut kuskina silloin ja reittikin oli päässäni peräti epäselvä. Kun google ei tuonut tarkkaa vastausta (minä 2 - älypuhelin 0) soitin silloiselle ajajalle ja sain ohjeet. Eksyimme vain kerran "Virtasen talon" kohdalla, mutta kun herra Virtanen oli pihalla, sain kysyttyä tarkennusta ja pian olimmekin perillä.





Siinä ne ovat, makkara ja maissi sulassa sovussa. Samoin kuin me, sitten loppujen lopuksi. Vaatteet haisevat savulle, vatsa on täynnä ja on muutenkin tyytyväinen olo, että teimme sittenkin jotain yhdessä, veimme sen loppun, vaikka molempia harmitti. Kodalla istuimme sylikkäin ja minä tirautin kyyneleenkin. Pahoittelin äksyilyä ja rahattomuuden aiheuttamaa kireyttä ja totesimme, että voimme silti harrastaa tällaista pientä. Kotona vielä halasimme isosti ja totesimme, että kyllä me selvitään. Kai.

12 kommenttia:

  1. Hienosti hoidit homman kotiin!

    VastaaPoista
  2. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Toisinaan asiat kaatuu (tai sataa) päälle ja sitten syntyy isompaa sanomista, sellaista jota ei tarkoitakaan.

    Lämpöistä sunnuntai-iltaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sää jo paranee ja kaksi viimeistä lomapäivää, ma&ti näyttäisivät olevan vallan kesäisiä!

      Onneksi rajuilma meno ohi, sekä autossa että sen ulkopuolella ;-)

      Sinnekin suloista sunnuntaita.

      Poista
  3. Sellaista se välillä on, elämä <3

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana <3, aina ei vaan tunnu siltä, mutta oon mä!

      Poista
  5. Aivan ihana äiti ja poika -retki, vaikkei se suunnitellusti mennytkään. Hienosti kuitenkin hoiditti homman ja saitte sovun aikaan. Sinä olet paras äiti ja kuopuskin hanskaa reilun pelin säännöt anteeksipyyntöineen!
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, mukavaa viikkoa sinnekin.

      Meillä vielä tämä ja huominen vapaata - mukavaa. Ja mukavasti se sitten loppujen lopuksi meni tuo makkaranpaistoretkikin ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana