Sivut


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Poika on tullut kotiin

Tuliaisten kera. Hassu. Ei sen olisi tarvinut mitään sieltä raahata, mutta toi silti 💗. 




Olemme jutelleet, hoitaneet asioita. Hän on käynyt katsomassa uutta kämppää, allekirjoittanut vuokrasopimuksen, hoitanut opintotukihakemuksen, netti- ja puhelinliittymäasioita. Paljon on vielä jäljellä, alkaen asumistuesta, jonka voi nyt hakea, kun sopimus on kourassa. Vakuutukset. Muutto...

Se on kahden viikon päästä ja minä koitan sopeutua ajatukseen. 
Sisustaa mielessäni omaa huonetta.

Pitää raha-ahdistusta loitolla. Se  vie vietävästi voimia, pakastaminen.
Koitan ajatella, että menommekin sitten pienenevät, mutta eivät ne pienene niin paljoa kuin asumistuki.

Yksi ystävä hehkutti minulle tänään lapsensa uutta asuntoa. Omienkin asuntoasioiden järjestymistä. Vaikka se ei ole minulta pois, oli itkussa pidätteleminen. Milloin minun asuntoasiat oikein järjestyvät?

Vereslihalla.

No, tämän viikon kun jaksan yksin töissä alkaa loma.

Tekee jo mieli tuota slovenialaista valkoviiniä!

12 kommenttia:

  1. Voimia nyt näihin tuleviin päiviin! Eihän se toisen hehkuttaminen ole sulta pois, mutta kyllä se kuitenkin sattuu. Kyllä ne sun asiat sieltä selviävät, usko pois. Sinulla on, taas kerran, vähän turhan paljon murheita. Omat raha-asiat ovat aina ikävät ja nyt vielä tuo esikoisen muutto pois kotoa. Se on henkisesti paljon rankempaa kuin haluamme ikinä myöntää. On pakko näytellä iloista ja onnellista kun toinen on aikuinen ja lähdössä siitä lapsuuspesästä. Vaikka itku tykyttää silmien takana ja kyyneleet ovat lähempänä kuin koskaan. Rinnassa sattuu ja kaikki kaatuu päälle. Miten se lapsi pärjää? Ja ennen kaikkea, miten minä pärjään, kun hän ei enää ole tässä lähellä? Kyllä sinä pärjäät ja kipukin hellittää. Vaikka kuten tätini sanoi, kun poika lähti pelaamaan rapakon taakse, että hän aina kysyy siltä, että saako äiti tulla taas lentokentälle itkeskelemään? Onneksi meidän lapset ovat kuitenkin samassa maassa ja sinun vielä suht lähelläkin. Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No säpä sen sanoit... mä luulen, että osa tästä mun alakulosta on myös tuota esikoisen itsenäistymistä. Käytiin just siivoilemassa hänen huonettaan ja vietiin eka muuttokuorma. Oli hauskaa ja leppoisaa, mutta nyt kun olen yksin (esikoinen lähti vielä kaverilleen) niin on toki hiukan haikea olo.

      Toki mua raha-asiatkin ahdistaa, mutta minkäs sille voi...

      Ollaan silti onnellisia, että lapset on (taas) kotimaassa!!!

      Poista
  2. Psst.
    Tää ei liity mitenkään tähän aiheeseen: Mä vähän "korjasin" sitä sun lähettämää pöllöä, kun murehdit sitä, että siinä oli vika. Mun blogissa on sulle terveiset ja kuva siitä mitä tein sille :D Nyt se on niin kuin pitääkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana