Sivut


tiistai 13. lokakuuta 2015

Lomaa ja lääkäriä

Minä pidän syyslomani kahdessa pätkässä: molemmat viikonloput ovat pitkiä (ensin tämä mennyt  oli perjantaista maanantaihin ja tuleva sitten torstaista sunnuntaihin). Tässä välissä käväisen vähän töissä. Tänään menen iltavuoroon ja huomenna on enemmän sellainen päivystyspäivä, kun paikkakunnallemme tulee eräänlainen kiertue-elokuvateatteri ja kulttuurikollegani on lomalla. Minä olen luvannut olla hollilla jos tarvitsevat apua tai ylipäätään jotain. Ja toki sitten käymme kuopuksen kanssa elokuvissakin, kun ihan melkein kotiin tuodaan. Luvassa on Disneyn uusin Inside out. Minusta on hauska idea irrottaa tunteet omiksi hahmoikseen ja tätä kautta opetella niiden ymmärtämistä ja nimeämistäkin. Näin pitkälle en kuitenkaan menisi: Lasten mindfulness-kurssit. Sain melkein näppylöitä, hrrr.



Kauniit syksyiset värit koristivat matkaamme kaupunkiin


Eilen oli vielä lomapäivä ja se menikin sitten kaupunkivierailun merkeissä. Minulla ja esikoisella oli keuhkolääkärillä käynti. Jätimme kuopuksen matkan varrelle leikkimään kaverin kanssa, niin ei hänen tarvinut tulla mukaan istumaan ja odottelemaan. Esikoisen käynnin syynä oli tulevat kutsunnat ja kirjoitukset myös. Meillä on yleislääkäriltä lausunto esikoisen homeallergiasta, mutta pyysimme myös keuhkosairauksien erikoislääkärin mielipiteen YTL:aa varten, jotta ei tarvitsisi kirjoittaa paikassa jossa aivosumu iskee ja pää ei toimi. Myös armeijan suorittaminen suurimmasta osassa kasarmeista saattaa olla varsin ongelmallista sisäilmasairaalle. Luonnonhomeet kevät- ja syksyaikaan hankaloittaisivat maastokomennuksiakin. Hohhoijaa, isoja asioita molemmat. Eivät selvinneet yhdellä käynnillä, esikoinen joutui seurantaan ja kuukauden päästä menemme uudelleen. Rahan menoa, mutta tärkeä asia, ei auta.

Kuopus kutsuttiin vielä illalla ex tempore toiselle kaverille yökylään jonne riemusta hihkuen menikin. Minä sain vetää vähän henkeä. Tänään esikoiselle tulee kaveri kylään mutta he nyt hoitelevat itse itsensä. Illaksi olivat jopa varanneet kuntamme rantasaunan. Nautiskelkoot siellä, minä saunon kotosalla jahka saan kuopuksen pehkuihin.

12 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloista tuo teidän lomanviettonne. Hyvä, että veit esikoisen keuhkolääkärille jo kutsuntoja ajatellen. Meillä juuri toinen pojista sanoi, että yksi heidän tupalaisensa keskeytti palveluksen, kun home alkoi liiaksi vaivata. Voisikohan se olla niin, että tuovat vaatteissaan niitä pölyjä viikonloppuna kotiin ja minä yskin sitten vielä koko viikon. Nyt siellä on liikkeellä enterorokkoa, joten tässä vain odottelen, koska pojat tulevat kotihoitoon. Yksi kaveri oli eilen laitettu viikoksi kotiin. Siellä ei kyllä tervettä päivää näe. Mukavaa työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Sari!

      Jotenkin tuntuu, että olisi melko toivoton yritys edes tuon homesairaan armeija, mutta mistä sitä sitten varmaksi tietää ennen kun kokeilee. Se lääkärin "vapautusta puoltava lausunto" ei ole mikään automaatti, mutta kyllä se yleensä varmaan aika tosissaan otetaan - varsinkin jos se on erikoislääkärin antama. Katotaan miten käy!

      Poista
  2. Inside out oli ihan hyvä, ei mielestäni ihan parasta Pixar/Disneytä mutta ihan nautittava :)

    Toivottavasti hommat selkenevät sielläkin keuhkojen osalta. Minä täällä odottelen allergiasairaalan lääkärin soittoa, jos vihdoin kuulisin sen astmakokeen tuloksetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, toivottavasti jotain selviää!

      Me vielä käydään uudestaan kuukauden päästä ja katotaan sitten mitä menninkäisen näköinen keuhkolääkäri kirjoittaa vai kirjoittaako mitään.

      Inside outia odotan, koska on ikuisuus kun on viimeksi käyty yhdessä leffassa.

      Poista
  3. Mitä oon lehdistä lukenut, niin suurin osa kasarmeista on tosiaankin homeessa. Karsii alokkaita jo lähtökohtaisesti ja altistaa loput.
    Nauti sie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nautin. Ja samaa ollaan me esikoisen kanssa luettu, joten huoli on aiheellinen!

      Sä kans, mutten, nauti!

      Poista
  4. Heh, mäkin just tulin prikaatilta :)
    Isoja asioita nuo teillä on jja vaikuttaa niin moneen. Haluaisiko esikoinen mennä armeijaan? Vai olisiko altistus tässätapauksessa "hyvä"? On niin montaa mieltä olevia poikia tuosta armeijasta. Mun oli niin innoissaan koko sen ajan, ettei housuissaan pysynyt. Suurin osa taitaa kuitenkin olla vähän vastentahtoisia..
    MIndfullnessia lapsille, voi hyvää päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa mieltä mä olen tuosta mindfulnesista. Onneksi siellä lopussa tuli se järjen äänikin, olin täsmälleen samaa mieltä, että kasvatusta ja tunnetaitojen opettamista ei voi ulkoistaa. Toki toi voi joillekin olla sellainen lisä jos on ite väsynyt tai jotain, mutta silti... on aikoihin eletty!

      Ei se esikoinen tunnu kovin harmissaan olevan vaikkei inttiin pääsiskään. Sivari on varmaan se varteenotettavin vaihtoehto sen kohdalla joka tapauksessa. JOten niin tai näin, hyvin menee.

      Mitä sun lekuri sanoi? Mulla on kuulemma keuhkot ihan kunnossa (ts astma hallinnassa) ja "oon hyvässä hapessa". Heh, kas kun ei hyvässä lihassa ;-)

      Poista
    2. Hih, onneks kukaan ei ole mulle sanonut niin, vaikka ajatellut onkin :-D
      Ei ei, en mä NYT ollut lääkärissä... vaan tulin prikaatilta. Sen mainitseminen tuli mieleen kun armeijaasioita kirjoitit. Mutta prikaatissakäynti onkin taas ihan toinen juttu ;) (mulla on nääs intti-ikäinen salainen poikaystävä ;) )

      Poista
    3. Heh, niinpä tietysti ... ihana Helmi ;-)

      Poista
  5. Hyvä ku sulla lääkärissä meni ihan hyvin ja hyviä uutisia tulee enemmän kun huonoja ... uskon myös, että kasarmeissa on paljon homeongelmia ... sinä teet oikeasti, että varaudut jo etukäteen. Tsemppiä teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nata, meidän on pakko koittaa varautua etukäteen. Jos vaikka päästäis terveyden suhteen helpommalla niin. Mulla on hyvä kausi menossa, nautin siitä.

      Ihanaa syksyä sullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana