Sivut


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Ruskaa ja tuskaa

En oikein ehtinyt napsia kuvia ruskasta vaikka tarkoitus oli. On nimittäin varsin kaunis ja näyttävä näillä leveyksillä. Se on nautinnollista katsoa kun haavat suorastaan liekehtivät auringossa ja pihlajat ja vaahterat panevat parastaan punaisen ja oranssin eri sävyissä. Ihanaa, kun aurinko paistaa. Vuodenaika ja värit minun makuni mukaan!  

Päivästä teki vähän hektisemmän esikoisen vanhempain ilta. Onneksi ehdin kotona ennen sitä vähän istua auringossa ja hengitellä happea. Koululla oli sitten taas ihmetteleminen, että miten se teini ylipäätään pystyy opiskelemaan siellä, minun pääni oli ihan puuroa jo tunnin jälkeen. Tuskaa. Vanhempain ilta oli muuten kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja kiinnostava. Puhuttiin sähköisistä ylioppilaskirjoituksista, draama- ja musiikkikurssien yhteisponnistuksesta joka siis on lukion juhlavuoden näytelmä ja vanhojen tansseista tietty myös. Näillä lukion kakkosilla on lisäksi luvassa keväällä ulkomaanmatka ystävyyskouluun. Täytyy sanoa, että on maailma muuttunut sitten minun lukiovuosien - ja hyvä niin. 



Jokunen kuva kuitenkin...



Oli muuten eilen ensimmäinen aamu, kun laitoin auton piuhaan. Mittari näytti tasan nollaa ja yöllä oli varmasti käynyt pakkasenkin puolella, kun ikkunat olivat ihan raaputuskunnossa. Kun vartin lämpeni ja sisätilan lämmitin pohotti, ei tarvinut skraapata ikkunoita, vähän pyyhkäistä vaan. Kyllä se talvi sieltä on tulossa. Pitäis ruveta katteleen uusia talvirenkaita...

4 kommenttia:

  1. Meillä oli toissayönä ilmeisesti käynyt miinuksella, kun auton lasit piti tosiaan jo skrapata aamulla. Piuhaan ei vielä laitettu. Tänään aamulla olikin taas jo +10 astetta, joten heittoa on kovasti. Ruskaa alkaa täälläkin olla, mutta vielä aika vähäistä. Ihania syyspäiviä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, viime yö olikin sitten taas tosi lämmin edelliseen verrattuna. Tietty, kun mä olin nostanut pyyhkijät ylös ja sitä rataa ;-)

      Nautitaan kuulaista syyspäivistä!

      Poista
  2. Mieki nuuhkin illalla ilmaa, kun käytin koiria iltapisulla, ja totesin että taidan siirtää sitruunapuun kuistille pihalta. Varmuuden vuoksi. Ei täällä nyt pakkasta kai ole ollut (vaikea tietää, kun ei ole mittaria joka näyttäis vanhoja tietoja, eikä paikkakunnalla ole sääasemaa että näkis netistä) mutta kylmää silti. Samoin tyttären joku palmu on ollu pihalla koko kesän, mutta sekin näkyi siirtyneen kuistille jo aiemmin. Kai se on pakko uskoa, että talvi on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se talvi tulee mutta eletään nyt tää syksy ensin alta pois. Mäkin olin jo menossa kohti talvea... Taitaa nyt lähi aikoina olla ihan lämpimähköt yötkin ja suht aurinkoiset päivät. Ei haittaa mua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana