Sivut

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Vihdoin punaiset varpaankynnet

Pitkästä aikaa ainoa vapaapäivä on vietetty. Ja millaisissa merkeissä...  Tai päivä meni ihan mukavasti oleillessa, mutta sitä edeltävä yö ei. Olin sunnuntain tiiviisti töissä ja huomasin vasta illemmalla, että söin vähän miten kuten. Sitten ahdoin yhtä sun toista tyhjään vatsaan ja - no, sain kaameat vatsanväänteet. Niin luulin, mutta kyllä se taisi olla jonkin sortin pöpö tai huono ruoka, joka sai minut voimaan kurjasti ensin koko illan. Olimme ystävän kanssa sopineet, etä tulee käväisemään, kun vietti edellisviikon Roomassa ja oli miljoona asiaa puhuttavana. Samalla jo kärvistelin vatsanväänteiden kourissa eikä punaviinikään maistunut - siitä tietää, että olen oikeastai kipeä, hih. Pakkasin punkun ystävälle matkaan ja möngin sänkyyn kippuraan. 

Jossain vaiheessa alkoi vessassa rampaaminen ja olin kyllä totisesti unohtanut miten tylsää oksentaminen on. Paleli ja kuvotti. Onneksi sain aina välissä nukuttua ja suht pianhan se laantui, vaikkei kyllä yöllä siltä tuntunut. Levitin varavuoteen välillä kylppäriinkin, kun tuntui raskaalta juoksennella makkarin ja pöntön väliä. Aamulla olin jo ihan ok kunnossa ja päivän samoin. Mitä nyt vaan vähän pienemmällä syömisellä ja runsaammalla kivennäisvedellä. Tulipahan otettua rauhallisesti vapaapäivänä!



Taisi olla viimeinen  tätä lajia vähään aikaan



Tänään alkaakin sitten melkein kahden viikon putki kun olen yksin töissä. Eli ei ole ainakaan vapaa-ajanvietto-ongelmia. Tiedän missä päivät ja osan illoistakin luuraan. Toisaalta sen kun jaksan, alkaa kolmen viikon loma. Jospa sitten taas nautittaisiin lämpimästä kelistä?

6 kommenttia:

  1. Kyllä punainen on se paras väri varpaankynsiin!
    Onneksi selvisit yön sairastamisella, ettei menny ihan pilalle vapaapäivä... oksentaminen on kyllä niin kamalaa, että siitä vois irtisanoutua kokonaan. Toivottavasti ystävä ei saanu pöpöä matkaseuraksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi kun se kynsisienen sininen ;-)

      Eilinen meni onneksi oikein hyvin, aamulla en syönyt mitään ja iltapäivällä vähän nestemäistä. Illalla jo pystyi sitten ruokaakin, kun oli jo tuhoton nälkä.

      Poista
  2. Upeat varpaankynnet, mutta harmittavainen tuollainen vatsatauti. Oksentaminen on todella syvältä! On mennyt vähän aikaa etten ole kommentoinut. Sain kovan kuumeen juuri juhannuksen alla (aattona oli melkein 40 astetta) ja olen ollut kaksi viikkoa sairaslomalla. Jonkun sortin keuhkotulehdus. Kaksi viikkoa kuumetta ja kaksi lääkekuuria, mutta nyt jo taas töissä. Kolme viikkoa ja sitten neljän viikon loma. Yskä on vielä aivan hirveä, mutta onneksi tämä ei sentään ollut keuhkokuume tällä kertaa. Ilmeisesti pöpö kuitenkin kulkeutui meille Niinisalon varuskunnasta. Sinne muuten käytiin eilen viemässä toinenkin kaksonen, joten kotona alkaa olla hiljaista. Työniloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti säkin siitä tokenet lomanviettoon eikä varuskunnasta hyppää enempää pöpöjä! Mulla on jo ihan normiolo, mitä nyt tukossa kun kävin eilen kahdessa näytössä...

      Kiitos, töitä tässä piisaakin!

      Poista
  3. Kyllä, mäkin liputan eniten (pornon)punaisten varpaankynsien puolesta, vaikka tykkään kyllä hullutellakin.... edes varpaissa, kun sormissa ei saa olla.
    Yyh, oksu on kamalaa!!! Onneksi jäi siihen yhteen yöhön, tosin sekin on liikaa. Yyh.
    Jää vaan pian lomalle, että saadaan kesäkelit takasin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei harmita ollenkaan olla töissä kun kattoo ikkunasta ulos!

      Mä en osaa sormissa pitää vaikka saiskin olla, on jotenkin liia naiselliset ja mun kynnet nyt ei kaipaa ylimääräisiä katseita ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana