Sivut

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Se siitä sivistysvaltiosta

Minun on nyt ehkä ihan pakko ottaa kantaa nykyisen hallituksen toimiin. En sano mitään koulutuksesta leikkaamisesta (vaikka ennen vaaleja luvattiin ettei leikattaisi ja vaikka tekisi mieli). Enkä lapsiperheiltä, vähäosaisimmilta (joihin indeksin jäädytys eritoten kovasti iskee) rokottamisesta enkä edes eläkeläisten tulevasta kurimuksesta. Täytyy vähän avautua suunnitelmista nostaa kulttuuri yhdeksi kärkihakkeista. Jep, luitte oikein. Ja niin luin minäkin, mutta sitten oivalsin, että kirjasto ei olekaan kulttuuria. Näin olin jotenkin harhaisessa päässäni luullut. Päin vastoin, on tarkoitus päästää kunnat pälkähästä ja vapauttaa ne noudattamasta kirjastolakia, joka nykyisellään vielä velvoittaa järjestämään kohtuulliset kirjastopalvelut joka kuntaan. Ihan mahtavaa!



Näin siinä luku- ja kirjoitustaidossa sitten käy:
lamingo - hih!


Liittoni Kumula ottaa asiaan kantaa oikein asiallisesti. Vai että hyödynnettäisi yrityksiä ja kolmatta sektoria säästöjen aikaansaamiseksi. Kirjasto on kyllä todella mediaseksikäs ja tuottoisa lisäbisnes jollekulle yritykselle, eikö totta? Ja kolmannen sektorin toimijoilla on taatusti takataskussaan roppakaupalla rautaista ammattitaitoa ja kirjasto-osaamista. Niin, ja täytyy minunkin huomauttaa samaa, minkä liiton toiminnanjohtajakin toteaa: kirjasto on yleensä puolen prosentin, korkeintaan yhden kokonaisen prosentin luokkaa koko kunnan budjetista. Sillähän nämä kriisikunnat pelastetaan, vai mitä! Toisin antakaapa minun arvata: seuraava askel on maksuttomuuden purkaminen.

Voi pyhä jysäys sanon minä. Ensin ajetaan alas kilpailukykyämme edes jollain tasolla mahdollisesti tulevaisuudessa ylläpitävä koulutus ja sen rinnalla sitten kirjastokin. Meillä menee kuulkaas todella todella hyvin.

20 kommenttia:

  1. Eiiiiii, eiiiiiiii helkkarissa!
    Leikkaukset koskevat jo minua ja Belgaa muutenkin - jos vielä kirjastoja ajetaan alas, menee hermo totaalisesti. BARRIKADEILLE!!!

    VastaaPoista
  2. Joo. Mä lakkasin jo viime viikolla lukemasta listoja, kun alkoi nyppiä niin pahasti. Mitä muuta voi odottaa yritysjohtajalta? Eihän se lue kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen tarvi... eikä se ainakaan lainaa niitä kirjastosta, jos tarviskin vaikka ihmeen kaupalla.

      Grrrr!

      Poista
  3. Olen Puskissan kanssa ihan samaa mieltä. Johan kokoomus on monta vuotta yrittänyt saada kirjastot ainakin maksullisiksi, joten kun se ei ole onnistunut, niin lopetetaan koko hoito tarpeettomana. Anna mun kaikki kestää! Kirjastot ovat edelleen monen henkilön ainoa henkireikä maailmaan. Lukevat lehdet, käyttävät nettiä ja moni lainaa vielä jopa kirjojakin sieltä. Mistä sitä lapsillekaan hankkii niin paljon lukemista kuin kirjastosta. On valinnanvaraa ja saa uusia elämyksiä. Minäkin lähden barrikadeille, jos kirjastot kärsivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me voidaan lähteä porukalla. Musta tää on taas yksi heikennys niitä jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia kohtaan. Lapsiperheet ja eläkeläiset meillä ainakin käyttää paljon kirjastoa.

      Mutta toivotaan toki, että järki voittaisi tässä asiassa!

      Poista
    2. Kirjasto on yksi niitä harvoja yhteiskunnan oikeasti tasa-arvoisia palveluita. Ilmeisesti liian tasa-arvoinen ja sivistävä, kansa oppii liikaa ja alkaa vaatia kaikenlaisia etuisuuksia.

      Poista
    3. Totta puhut. Kirjasto on myös esim ainoita paikkoja jossa lapsi voi harjoitella hoitamaan omia asioitaan - ja mikä tärkeintä, ihan ilman rahaa. Tää on joskus todettu jossain tutkimuksessa tärkeäksi.

      Puhumattakaan kaikesta muusta, juuri siitä tasa-arvopuolesta, johon säkin viittaaat.

      Poista
  4. Minä lähden pois. Kyllä olen sitä mieltä, että parempiakin säästökohteita olis ollu, mutta eihän ne herrat omiaan...

    VastaaPoista
  5. Suomi ei ole ollut enää aikoihin sen paremmin sivistys- kuin hyvinvointivaltiokaan koska päättäjät eivät enää tiedä mitä ne tekevät, saati sitten että ne tietäisivät mitä niiden pitää tehdä.

    Itseasiassa mä otin toissailtana yhteyttä australialaisperheeseen jonka kanssa asustelin 90-luvun puolivälissä kun he asuivat täällä. Kertoivat että hommia on ja katto pään päälle löytyy joten se voipi olla niin, että kun mä saan tämän eroasian pois päiväjärjestyksestä niin mä häippäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australiaan?

      Sua tulis kyllä ikävä!

      Poista
    2. Oi, laita sitten osoite niin voimme joskus poiketa jos sielläpäin liikumme ;)

      Poista
    3. Mehän lähetään akat porukalla ;-)

      Poista
  6. Mä tuun barrikadeille kanssa.
    Mä tein sellasen testin, josta kävi ilmi, että 15 leikkauskohdasta kuus koskettaa mua. MItäköhän se tarkoittaa vuoden euroissa?
    Kun katselee noita kaikkia leikkauskohtia, niin voiko paljon muuta todeta, kuin että perse edellä puuhunhan tässä ollaan menossa. Ja tasaisen varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa!

      Mulla tais osua jotakuinkin yhtä monta leikauskohtaa omalle kohdalle. Ei paljoa naurata, kun nyt jo mennään siellä toimeentulon alarajoilla. Puuh!

      Poista
    2. Mua koskee kymmenen niistä viidestätoista, ja vuoden päästä aletaan opintotukia hakemaan...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana