Sivut


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Eilinen oli pitkästä aikaa todella raskas päivä. En halua tänne eritellä syitä, mutta sanottakoon, että kun hakee itselleen apua ja oikeutta, vie se aikalailla voimia. Onneksi ihana ystävä lähti kuskiksi ja henkiseksi tueksi ja käynti päättyi parhain päin. Tiesinkin näin olevan, mutta vie voimia silti. Hoidimme samalla vähän kaupunkiasioita, kävimme syömässä ja myös juhannusjuomia hakemassa.






Paitsi, etten malttanut odottaa juhannukseen. Korkkasin illalla, kun olin saanut esikoisen kotiin (hän istahti ihanasti kanssani vaihtaman kuulumisia yli tunniksi eikä tuntunut olevan mitään kiirettä koneelle ja kavereiden seuraan - äiti on ylpeä). Kuopus tulee tänään, ja sitten alkaa yhteinen loma eikä huolehdita mistään. Kippis!

6 kommenttia:

  1. Oot sä kumminkin asiaa jänskännyt, murehtinut ja pelännyt. Voimia se vie. Ja skumppa oli oiva tapa juhlistaa asiaa!
    Juttelevat teinit on ihania. Siitä näkee, että meillä luotto pelaa ja meille voi puhua.
    H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ihan varma, että se moikkaa ja sitten on hirvee kiire kavereitten kans nettiin - mutta ei. Kiireettömästi ehti vaihtaa monen päivän kuulumiset "vanhan äitin" kans.

      Poista
  2. Mitä ikinä ikävää hoidettavaa olikaan, niin tais kuitenkin mennä hyvin :-)

    Juttelevat lapset. Siitä tietää, että on jotain oikein tehnyt ;-) Mikään muu ei ole yhtä palkitsevaa. Sitten kun ne vielä nimittää "äitimuoriksi" niin ei voi muuta kuin hullun onnellinen olla :-)
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äitimuori ;-)

      Ihanaa, että me on onnistuttu. Mun huoletkin on kohta onneksi varmaan ohi.

      Mainioita viikkoa, -a

      Poista
    2. Hyvää juhannusta!
      -a

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana