Sivut


maanantai 25. toukokuuta 2015

Pieniä puuhia ja iso piirakka

Se perjantai jäikin sitten ainoaksi terassipäiväksi tänä viikonloppuna, koska viileä tuuli jatkui myös sunnuntain. Myrsky toki laantui jo lauantaina, mutta tosi koleaa oli eilenkin. Minä tyydyin lähinnä puuhailemaan sisätiloissa. Valmistelin vähän alkuviikon ruokahuoltoa ja sitten iski siivousinspiraatiokin. Putsasin yleiset tilat, poikien huoneet jäi tuonnemmaksi, mutta se ei haittaa. Siivouksen päätteeksi oli mainiota istahtaa hetkeksi ulos lueskelemaan (tuuli tyyntyi illaksi ja seinustalla auringossa oli peräti lämmin). Esikoinen leipoi kevään ensimmäisen raparperipiirakan ja kyllä se maistuikin makoisalta vaniljajäätelön kera. Ystäväkin kutsuttiin päiväkahveille ja se toteamaan. Kuopus oli ainoa sissi, lähti kaverin kanssa lennättämään leijaa heidän pihamaalleen. Oli kuulemma lentänyt varsin villisti! Tulivat sitten vielä meille legohommiin. On se mukavaa, kun ystäviä ja viihdytään kaikki.






Vaikka nyt eilen iski jonkinasteinen puuhakkuus, niin juuri tällainen suht kiireetön ja leppoisa kuuluisi viikonlopun minun mielestäni ollakin. Olin poikkeuksellisesti viime ja myös tällä viikolla perjantain töissä, joten pidän tänään melkein-vapaapäivän. Käyn vain yhden parin tunnin kokouksen iltapäivällä, mutta aamupäivän lepäilen vielä kotosalla ja nautin Ihan Omasta Ajasta kun pojat lähtevät kouluun. Illalla on vanhempainyhdistyksen siementalkoot (!). Kaikki kuopuksen koulun 200 oppilasta saavat lauantaina todistusten lisäksi pussillisen kesäkukkien siemeniä hyvän kesän toivotusten kera.

On alkamassa viimeinen kouluviikko. Uskomatonta!

18 kommenttia:

  1. Vesi tulee kielelle piirakkaa katsoessa... ite väänsin eilen suolaisen vehnättömän piirakan. Ja niitä vehnättömiä hannatädinkakkuja, jotka on ihan hyviä.

    Täälläkin on ollu kovin kylmä tuuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin on koleaa ja kalseaa, laitatutin kuopukselle ulkohousut kun mittari näytti plus neljää ja tuuli jonkun verran...

      Piirakka oli namia, piti keittää kahvit ja ottaa tokavika pala sitä kahvin kans (hyvin on kelvannut).

      Hyvä, että vehnättömiä herkkujakin löytyy!

      Poista
  2. Oi, rapsupiirakka olis ihanaa! Täytyypä katsella, olisko joku, joka luopuis parista varresta :)
    Kiva idea nuo siemenet; kauneutta maailmaan, pikkuilahdutus lapsille, ja vanhempainyhdistys hyvän mielen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me just laitettiin nitojalla kesätervehdys kiinni yli 200 pussiin, ne luokittain isompiin pusseihin ja laatikossa vararehtorille, joka sattui olemaan kirjastolla.

      Vain pieni vahinko: mä niittasin itteäni sormeen...

      Poista
  3. ^ kohelo. Miten se onnistuu? Sait mahtumaan sormen nitojan väliin? Vai sellainen ampumallinen?

    Mun pitäisi mennä lauantaina enotettavan 9. luokan päättäjäisjuhliin Tampesteriin. Yksi tai kaksi aikuista mahtuu per oppilas niihin kinkereihin. Ilahduttaa, kun kloppi haluaa minut sinne. Ilahduttaa sekin kun sisko perheineen muuttaa ensi kuussa tännepäin lähemmäs kun alkavat rakentaa tupaa. Sitten on kaikki enotettavat lyhyen ajomatkan päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua onnekasta valittua! Se kertoo siitä, että sä oot hyvä eno! Ja kiva kun saat heidät lähistölle.

      Mä luulin, että kukaan muu ei käytä sanaa kohelo, jee. Mut hmm, mä avasin sen alaosan ja kokeilin toimiiko. Onneks en kattonu et tuleekohan täältä mitää, olisin pian ampunut itseäni silmään ;-) Paitsi että onneks on silmälasit.

      Poista
    2. Mä käytän kans koheloa, se on varsin kuvaava :)

      Poista
    3. Mä kans käytän kohelo-sanaa, tai välillä se on koheli.

      Poista
    4. Heh, taas yks kohelo kaheli ;-)

      Poista
    5. Noh. Kello 8, missä päivitys? :D

      Poista
    6. Taas tää ajastus tökkii... mut nyt on, ihana!

      Poista
  4. Rapanperipiirakka on ihanaa <3

    Todellakin viimeinen kouluviikko, kääkl! Toivon selviytyväni jotenkin hengissä perjantaihin, jolloin on ensimmäinen mahdollisuus hieman huokaista. Joka päivä/Ilta on jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on usein aika railakkaita nää vikat viikot. Meilläkin on huomenna vielä vanhempainilta (ts sellainen yhteinen vanhempi-lapsi-ilta) ja mitähän vielä...

      Joko sullakin alkoi ens viikolla loma?

      Poista
    2. Ei, vasta 15 päivä. Tosin silloin olemme jo rapakon toisella puolella :)

      Poista
    3. Oi oi oi oi, kade kade kade kade...

      Poista
  5. Minen edes muista koska mä olisin viimeksi syönyt raparperipiirakkaa!
    Kiireettömät viikonloput, siis sellaiset kun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään, ovat harvinaisia ja suein siitä syystä että ihmiset tekevät itselleen joko helvetillisen työlistan tai sitten on jotian muuta ja se on huono asia koska jatkuvasta pakertamisesta seuraa uupumus. Sellainen joka hiipii pikku hiljaa ja jonka huomaa vasta siinä vaiheessa kun istuu keittiön pöydän ääressä ja tuijottaa eteenpäin jaksamatta tehdä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä on tarjolla ;-)

      Tuo ei tosiaankaan oo mun tapa tehdä juttuja. Olen armottoman laiska ja mukavuudenhaluinen. Kotihiiri. Joten saan taatusti levättyä sen mitä tarvii. Sunkin pitäis ottaa opiksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana