Sivut


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kärpän paskakin on luomua

Täytyy vielä vilauttaa niitä mainitsemiani Gudrunin aleostoksia. Kumpainenkin oli vähintään puoleen hintaan alkuperäisestä ja sitten kun vielä aletuotteita sai kolme kahden hinnalla, ei maksettavaksi jäänyt sitäkään. Minulla on yksi Gudrunin puuvillaneuletakki, joka on käytössä jatkuvasti ja se on varmasti ainakin viisi vuotta vanha. Hyvä ostos siis aikanaan. Toivon, että tämä nykyinenkin on, siinä on nimittäin puuvillan lisäksi ramia, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Nokkosensukuinen sitkeäkuituinen kasvi. Koitin vähän selvitellä ramin ekologisuutta ja puuvillan se nyt ainakin taitaa peitota mennen tullen. Tekokuitujahan en juuri käytä, joten tyydyn tähän ja tutkailen vähän lisää. Sillä välin käytän tuota hassua epäsymmetsistä villatakkia ja välillä pukeudun kirahviksi sen alla olevan mekon avulla.




Maailmanparannuksesta itseni parantamiseen.

Kun olen useamman yön poissa kotoa, huomaan ja muistan taas puhtaan sisäilman merkityksen. Reissussa ollessa limakalvot ovat kovilla ja keuhkot myös. Vaikka minulla tietysti oli ylimääräiset, vahvemmat tropit mukana, maanantaina aamupäivä meni kotosalla rykiessä ja niistäessa jotain sellaista josta ette halua kuullakaan. Se, mikä minua kuitenkin ilahduttaa, on, että pystyin ylipäätään olemaan neljä yötä poissa kotoa enkä sairastunut. Ennen aikaan, kun vastustuskykyni oli vielä nollilla ja kroppa herkimmillään, saatoin tulla kipeäksi jo muutaman tunnin vierailusta paikkaan, jossa oli huono ilma. (Tässä yhteydessä täytyy korostaa vielä, että kyse ei todellakaan ole ollut siedäyksestä, jota nykyisin virheellisesti parannuskonstiksi tarjotaan, vaan nimen omaan päin vastaisesta. Olen vältellyt itselleni ongelmallisia paikkoja ja sen lisäksi tropannut itseäni vitamiineilla ja lisäravinteilla. Pikku hiljaa oma vastustuskyky on alkanut taas toimia.)

Nykyisin en sairasta juuri lainkaan, ja siksipä maanantain flunssaa muistuttava olotila oli erityisen epämiellyttävä. Mutta onneksi se hoitui d- ja c-vitamiiniovereillä sekä sinkin imeskelyllä. Tänään olen ihan iskussa töissä. EDIT: Tai siis olisin ollut, jos pojat olisivat olleet kunnossa...


***




Otsikon mahtava totuus napattu tästä sarjakuvasta. Toivottavasti en pahasti valehtele, mutta oletan piirroksen olevan Kasper Strömmanin.


8 kommenttia:

  1. Hauska neuletakki :) näin käsitöitä toisinaan tekevänä ihmisenä tuli vain mieleen, että jos omatekemä näyttäis tuolta, niin siinä ei olis sillon mitään hauskaa :) Onko siinä samanlainen "pykälä" takanakin, vai lyheneekö se tasaisesti kappaleen toiseen reunaan?

    Näyttää olevan tuolla Gudrunilla ihana värimaailma...

    Toivottavasti sun keuhkot on tänään taas kunnossa. Ilmeisesti ei kuitenkaan yöpymispaikat ollu mitään tomumajoja, kun suht hyvin pärjäsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi takki on takaa ihan "normaali", tuon lyhyemmän etukappaleen mittainen (paitsi että mustaa on siellä toisessa kappaleessa enemmän) eli vaan toinen etukappale on "ylipitkä". Varsin epäsymmetrinen myös väreiltään... Mut joo, Gudrunin liikkeessä vierailu jo on sellanen väri-ilotulitus ettei oo tosikaan. Kävin nyt ekaa kertaa ja oli kyllä piteleminen etten ihan hullaantunut. Tai ei, ajattelin taas rahatilannetta ja pysyin tiukkana.

      Mun keuhkot on kunnossa mutta esikoisen ja kuopuksen ei. Se hotelli jossa oltiin, on ennenkin hyväksi havaittu, joten otan aina varman päälle ja menen sellaisiin.

      Poista
  2. Aivan mahtavat ostokset ole Hesassa tehnyt. Ja muutoinkin matkasi kuulosti kyllä aivan erinomaiselta. Totta on, että pienikin matka piristää kummasti. Toivottavasti pojat ovat pian koulukuntoisia ja sinäkin pääset taas töihin.
    Mukavaa arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, arkea tässä juuri tarvitaankin, tosin tämä sairastelu nyt ei ihan kuulunut suunnitelmiin. Minäkin olen tyytyväinen noihin ostoksiin, Gudrunin vaatteet ovat olleet varsin laadukkaita, joten pidän nuo taas ihan loppuun.

      Mukavaa viikkoa sulle!

      Poista
  3. Tästä muistan taas, että on pitänyt jo pitemmän aikaa käydä Gudrunia moikkaamassa.. ehkä tänään? Tosin piti ehtiä lankakauppaankin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat on kyllä kauheita houkutuksen paikkoja!!!

      Poista
  4. Oi, mä tykkään tosta kirahvista!!
    Hieno kuulla, että vastustuskyky (paitsi ohkä shoppaillessa ei... ;) ) on kasvanut. Helpompi suunnitella tulevia kivoja juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä just, oli ihan kauheaa, kun sairastui joskus viikoksikin, kun kävi kokoustamassa väärässä paikassa. Nyt on paljon paljon helpompaa!

      Mä oon nykyisellään parempi kirahvi kun ei oo mahan kohdalla niin massiivista möllykkää ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana