Sivut


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Anna minulle kahvia

Nappasin taas haasteen. Tällä kertaa Jovelan Johannalta


Upotetun kuvan pysyvä linkki
Kuva internetin ihmemaasta


Lapsuuden haaveesi?

Oi voi, niin kuin viimeksi totesin, en muista lapsuudesta saati haaveista kovin paljoa.


Kummalle puolelle näkkäriä laitat levitteen?

Sille, jolla ei ole reikiä. Paitsi etten juuri syö näkkäriä.


Missä haluaisit olla juuri nyt?

Joku lämmin paikka olisi ihana. Ikisuosikkini Kreikka se ei tähän vuodenaikaan voisi olla, mutta joku paratiisisaari kelpaisi juuri nyt.


Kaunein kesäkukka?

Minä tykkään värin vuoksi samettikukasta. Ja se on myös niin helppohoitoinen, ettei se kuole edes minun puutarhataidoillanidottomuudellani.


Millaisesta musiikista tykkäät?

Musiikki katosi elämästäni melkein kokonaan kun esikoinen syntyi. Halusin suht rankan yksinhuoltaja-arjen illoissa kuunnella vain ja ainoastaan hiljaisuutta. Nyt soi automatkoilla nuorisokanava ja hoilaan suomirokin tahtiin. Hector, Röyhkä, Sielun veljet, ja ikisuosikki David Bowie, nämä ainakin viihtyivät levylautasella yhteen aikaan.

Lempisisustusesineesi?

Meinasin kirjoittaa, että ei minulla ole sellaisia, olen minimalisti, mutta sitten katsoin ympärilleni. Jotain on tapahtunut sitten eromme. Siellä täällä on koriste-esineiksi laskettavia juttuja, mutta onneksi vielä ihan hillitysti. Ja posliinieläimiä ei ole eikä tule... Kaikenlaiset kauniit kynttilänjalat ja tuikkualuset sekä lamput näyttävät olevan suuressa suosiossa ainakin pimeään aikaan. Sanotaan siis ne.

Mottosi?

Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa ne mitkä voin 
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.


Metsätähti
Oikeasti se menee näin.
Kuva täältä.



No niin, sitten kun vaan osaisin elää tuon mottoni mukaisesti.

6 kommenttia:

  1. Tosi monta kohtaa kuullosti niin tutulta, että piti tarkistaa olinko minä kirjoittanut nämä vastaukset ;-)

    Minuakin heiluttaa Bowie, se on aina sopinut silmänruuaksi ja aina vaan mieheltä tulee upeaa ja mielenkiintoista musiikkia.

    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Birgitta, kauan kadoksissa ollut kaksoissisareni?

      Saatat ehkä tulla hivenen kateelliseksi, mutta kävin katsomass Bowieta Tukholmassa 1990, kun hän väitti esittävänsä viimeistä kertaa kaikkia hittibiisejään. Oli muuten ihan mieletön tykitys upeita kappaleita <3

      Poista
  2. Marjaana , oikein mukava naistenpäivä sinulle huomiseksi päiväksi . Olet ihana nainen vaikka minä ei ole mies ja tunnen sinut vaan täältä blogista, mutta olen aina ihaillut sua ja sun lapsiasi ja sun tekemisiä . Kaikkea hyvää Teille sinnepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nata, sulle kans, aivan mahtavaa naisten päivää! Se taitaa Virossa olla isompi juhla kun meillä täällä, mutta toki otan kaiken irti siitä minäkin.

      Ja kiitos, ihania sanoja kirjoitat. Edelleen toivotan sulle voimia remontin keskelle, ja toivottavasti miehesi muistaa sinua huomenna. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana