Sivut


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Toinen pitkä päivä

Miten se kaikki mahdollinen kasaantuukin sitten aina parille päivälle? Eilen olin itsekseni aamuvuorossa ja olin luvannut isomman kyläkoulumme tulla aamupäivällä lainaamaan ja palauttamaan. Kirjoja palautui kuusi laatikollista ja saman verran lähti takaisin. Peruskauraa muuten, mutta minun piti palauttaa edelliset ja auttaa kolmea meillä käynyttä luokkaa löytämään haluamansa kirjat yksin. Sitten vielä, kun lähtivät katsomaan näytelmää, etsin kolmelle koululle jääneelle luokalle ikätasolleen sopivaa luettavaa, lainasin ja pakkasin laatikoihin. Tuli ainakin kauniit tilastot eiliselle päivälle. 

Näytelmä, jota olivat tulleet katsomaan, oli kuopuksen koulun juhlavuoden esitys. Minäkin kävin iltanäytöksessa. Samalla annoin toimialamme muistamiset vuosia täyttävälle koululle. Niidenkin kanssa meinasi tulla sydämentykytyksiä, kun huomasin, että hankkimani kirjat eivät olleetkaan tulleet, vaikka lukuisia laatikoita samaisesta firmasta oli saapunut. Huomenna on vielä aamulla uuden päiväkodin vihkiäiset joihin on hankittu osittain samaa materiaalia lahjaksi. Lainasin heidän paketistaan, soitin myyntiedustajalle joka lupasi tehdä parhaansa, että kirjat toimitettaisiin meille pikana. ItellaPostin tuntien tämä ei onnistu ja torstai-aamuna saan taas säveltää.


70-luvun koululaisia tanssimassa Daddy coolia


Tulihan minulle tietysti tippa linssiin kuopuksen esitystä katsoessa, ja muutenkin. Kaikki mukana olleet ovat joten kuten tuttuja. Melkein koko koulu oppilaineen ja opettajineen osallistuivat tavalla tai toisella esitykseen. Käsikirjoitus oli yhden opettajan käsialaa ja aivan mahtava. Nauraakin sai, mutta kuten sanottu, enemmän oli nenäliina tarpeen. Minä vaan liikutun niin helposti. Ihanaa oli katsoa yhdessä tekemisen riemua, ylpeyttä ja onnistumista!

10 kommenttia:

  1. Vitsit, niillä on tuollaiset retrolahkeet :) mie ihmettelinkin silloin aiemmin, että mistä se kuopus on sinne sarjakuvaansa sen Daddy coolin siepannu...

    Tuli oma työpaikka mieleen noista puuttuvista kirjoista... sitä hösellystä en kyllä kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli oikein ompelutalkoot että saivat kaikki rekvisiitat näyttämään suht ajanmukaiselta. Ja Daddy cool tosiaan on soinut meillä aika taajaan päässä, kun kuopus sitä hyräilee. Niin nytkin ;-)

      Poista
    2. Ärh, se on mullakin nyt ollu korvamatona!

      Poista
    3. Voi ei, etäkorvamato ;-)

      Sorry!

      Poista
  2. Nuo lasten esitykset nyt vain ovat niin ihania, että aina niissä tulee tippa linssiin vaikka mitä tekisi.
    Tuo on niin totta, että aina ne kiireet kasaantuvat juuri yhdelle päivälle.
    Työniloa kuitenkin tällekin päivälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes kyynelehtinyt nyt omani esitystä vaan sitä yhdessä tekemistä, ryhmähenkeä, yhteisöllisyyttä. Ja tänään uudelleen, hihi!

      Poista
  3. Niin on ihanaa tuo yhdessä tekeminen, ipanat on nauttineet varmasti kovasti! Ja ehkä opettajatkin, ainakin ajoittain ;)
    Tulipa yllättäen mieleen oma supervollotukseni vuonna sata koulun juhlasalissa...voi äiti... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mä arvaan sun supervollotuksen!

      Kun esikoinen oli lähtemässä ala-asteelta ja täällä ruukataan laulaa se Jäähyväislaulu jota ei voi koskaan kuunnella silmät kuivina. (Linkki ala-laidassa...) Olin kyläkoululla ja vietimme lukudiplomijuhlaa ja samalla vetivät kevätjuhlakenraalin mulle. Tuli superitku ja pakenin vessaan - se oli vähän noloa, koska olin KOKO yleisö. Ja sillon vielä sitä ei laulettu omalle lapselle.

      Varottelin sitten kuopusta ettei säikähdä kun rupean itkemään. Selitin, että aikuiset voi itkeä eri syistä kun lapset, vaikka ilosta ja onnesta. Se kääntyi joka laulun alussa kattomaan mua ja kysyi "Onks tää se jossa sä aiot itkeä?" Sitten kun oikea tuli, ei ihan kauheasti itkettänyt, vähän jopa nauratti.

      Mutta tuolla mä märisin toisessakin esityksessä - taas.


      https://irc-galleria.net/user/%7C%7Csuvi-/blog/21865700-pekka-simojoki-jhyviset

      Poista
    2. Mä en kestä! MISTÄ sä tiesit??????? :-O

      Poista
    3. Ei se ollut edes kovin vaikeaa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana