Sivut


perjantai 21. marraskuuta 2014

Yksi plus yksi

Eilen kävi hierojaystäväni ja tekipä todella hyvää. Sekä hieronta että jutustelu. Olemme tämän ihmisen kanssa tunteneet toisemme kaksi vuotiaasta saakka. Meinasin ensin perua käynnin kun rahatilanne taas on mitä on, mutta onneksi aukaisin suuni ja kerroin mistä kiikastaa. Lupasi, että voin maksaa lapsilisäpäivänä, ja jatkossakin, jos tuntuu että hierontaa tarvitsen, maksun saa hoitaa viiveelläkin. Helpotti suuresti, ja oli ihanaa, kun ystävä ymmärsi. Ei se leipä hänelläkään leveää ole, tällaiset "ylellisyyspalvelut" kun ovat niitä, mistä ihmiset ensimmäisenä tinkivät kun taloudelliset ajat ova huonot. Podin vähän huonoa omaatuntoa, mutta hieroja totesi, että firman tilille rahat kuitenkin menevät eivätkä suoraan ole pois hänen ruokapöydästään, niin pystyy kyllä joustamaan.

Kerkesin ennen töitä käydä vielä kuopuksen koulullakin. Vanhempainyhdistyksellä on ollut tapana ostaa jäsenmaksuilla välituntiviihdykettä ja lasten oikeuksien päivän kunniaksi kävimme ne luovuttamassa. Onpa mukavaa olla tekemässä hyvää ja jakamassa hyvää mieltä. Piristää kummasti omaakin oloa. Johtunee(ko) kuukaudenajasta, mutta outo alakulo vaivaa. Ja turhautumisen tunne, kun asioihin ei voi vaikuttaa vaikka haluaisi. Äh!


Auttaisikohan itse tehty raakasuklaa?


Mutta nyt alkoi viikonloppu ja eilen julkistettiin tämän vuoden Beaujolais Nouveau. Olisikohan se yksi plus yksi?

***

Turista. Tästä tulee mieleen aika Oulussa ja yksi silloinen kämppis, joka puhui paikallista murretta. Siellä turistiin. Joskus yömyöhään tai aamupuolelle saakka. Jessus että niistäkin ajoista on kauan! Muutin Oulusta Helsinkiin vuonna -93. Havahduin taas ajan kuluun ja ikääni, kun kirjakerholehdessä jäsenyysvuodet -kohdassa oli 18 vuotta. Apua!

16 kommenttia:

  1. On hyvä, että riittää luottoa hierojallekin :)
    Sitimarketissa oli taannoin hyvin esillä raakasuklaantekopaketti, hipelöin sitä mutta totesin, että ei riitä rahat. Sen hinnalla olis saanu perheelle makaroonia ja jauhelihaa moneksi päiväksi... Nyt olis kyllä tilillä vähän enemmän rahaa, kun nostin varatililtä rahat puukuorman maksuun, ja mies maksoi osan siitä takas mun käyttötilille. Ja mulla on huono omatunto, kun en siirtäny kuin pienen osan siitä takas sinne varatilille... toisaalta on mukavampi maksaa kaupassa kortilla, kun tietää, että siellä on rahaakin :)

    Täytyyhän sun se busoljöö käydä hakemassa, kun sitä kerran noin kehutaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vien esikoisen kouluun ja jatkan suoraan kohti naapurikuntaa ;-) On muutakin ostettavaa kertynyt, joten menen.

      Mä luulen että niissä paketeissa on paljon ilmaa hinnassa ja turhaa nyös. Kaikilta löytyy (löytyykö) jääpalamuotteja kotoa, ja yksittäin ostettuna ainekset taitaa olla halvempia.

      Joskus pitää vaan olla illuusio siitä, että on väljempää. Mäkin päätin, että luon sen hetkeksi siten, että jaan joulun ruoat ja herkut kahdelle kuulle ruokatilin avulla (maksan osan käteisellä ja osan ruokatilille, joka lankeaa maksuun tammikuussa). Haluan viettää poikien kanssa kivan joulun ja se olkoon mun joululahjani itelleni - etten joudu stressaamaan ihan joka pennistä.

      Poista
    2. Niin mie kans aattelin, että ku ne on kerätty paketiksi, niin on pantu vähän lisähintaa, semmosta "vaivattomuuslisää".

      Hyvin suunniteltu tuo joulun väljennys :)

      Poista
    3. Mulle oli hirvee helpotus kun ton keksin. Tottahan lahjoihin jo menee, vaikka olen kyllä ostellut etukäteen ja jakanut eri kuille sitä taakkaan. Joitain sellaisia joulutraditioita on joista en haluais luopua. Ei me hirveitä tuhlata mutta enemmän kun mun pieni palkka ehkä sallis. Esikoinen tykkää tehdä joulusuklaita ja ainekset maksaa. Sitten pitää olla joulupaketissa koko perheelle sekä marmeladeja että suklaita. Joskus pitää köyhänkin saada nauttia ;-)

      Poista
  2. Hienoa, että sait hieronnan. Se on kyllä niin hyvää tekevää juttu, mutta totta puhut, että ensimmäisenä tuollaisista tulee tingittyä.
    Tuo tietty aika kuukaudesta aiheuttaa kyllä meillä naisilla tuota alakuloa. Mä ainakin niin huomaan sen itsestäni ja alakulon jälkeen seuraa kiukku. Siitä voisin kyllä luopua....
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nukuin melkein kahdentoista tunnin unet viime yönä, ja se on tuon hieronnan ansiota. Ei mulla nukkumisen suhteen oo ongelmia muutenkaan, mutta myt tuli oikein repäistyä ;-)

      Mäkin voisin luopua psm-alakulosta ,mutta onneksi sekään ei ol mulla kovin paha ja menee nopeasti ohi.

      Rattoisaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Luotolla hierova ystävä, ihanaa!! Ja ihanaa, jos vilpittömästi antaa maksuaikaa. Toki antaa, jos on Ystävä. Happy you!
    Yhtenä päivänä pääsin poikkeamaan SUUUUURESSA Punnitse/Säästä kaupassa ja kyllä oli Marjaana mielessä! Kaikkea ihanaa ja terveellistä siellä oli (niiden heekkujen lisäksi siis) raakasuklaajutskia ja chiasiemeniä ja vaikka mitä! Pakuritee mua kiinnostaisi, mutta kaikki jäi nyt vielä hyllyyn, sattuneesta syystä. Mutta pointti olikin, että mielessä olit.
    Mun ylellisyydet hoidetaan nyt tuon Nuorimmaisen kintun kautta, fyssa edelleen jatkuu ja mutsin pussi senkun kevenee, voi hel****i.
    Perjantai! Sulla alkaa varmaan lököaika. Nauti siitä! Täällä viikon viimeinen rutistus ja kova duunivkl edessä, isolla riskillä, mutta niin kivaa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon kaks vuotiaana pelannut korttini hyvin ;-) Olin saapastellut tuon ystävän luo muuttopäivänä ja kehuskellut, että tää on meidän talo - sellainen luhtitalo jossa hän oli kyllä asunut jo mua aikaisemmin. Vuosi pari myöhemmin olin ilmoittanut meneväni hänen veljensä kanssa naimisiin! Mutta silti löytyy luottoa!

      Mä jsut punnitsin ajanko kumpaan suuntaan hakemaan viikonlopun juttuja - isompaan kaupunkiin markettiin kun siellä on toi Punnitse ja säästä vai pienempään ja valitsen pienemmän. Se on lepposampaa ja ens viikko pärjätään niillä rääppeillä mitä kotona on. Ihanaa että ajattelit mua, toivottavasti ei itkettänyt ;-)

      Sulle oikein ihanaa ja tuottoisaa (?) viikonloppua, mä relaan ja rentoudun!

      Poista
  4. Hieronta on kyllä hyvä juttu koska se autuas olo vaikuttaa psykkeeseenkin!
    Olen vilpittömästi sitä mieltä että sun kannattaa tutustua tämän vuoden BN:ään koska sä olet sen ansainnut ja toisekseen, kukapa tietää vaikka siitä seuraisi jotain mukavaa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo mäpä juur palasin naapurikaupungista pullo kyseistä tuotosta mukanani ;-)

      Hieronta sai mut nukkumaan miltei kellon ympäri, joten nyt on kyllä kokonaisvaltaisesti virkistynyt olo!

      Poista
  5. Pakko kysyä sulta samaa kuin Sannaltakin eli onko kaikki okei...ajattelin kun ei normaalisti ilmestyvää päivän tekstiä ole kuulunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tänäänhän on perjantai ja sä kommentoit perjantain tekstiä?!?

      Poista
  6. Beaujolais Nouveau. Vitsit, sehän on hyvä juttu!!! Mainitsit siitä joskus aiemminkin, mutta luulin, että se on joku kirja tai jotain... Tänään sit tokalla selauksella avasin kumminkin linkin, että jos vaikka sen verran sivistäis itseään. Ja jusupliut, sehän olikin viiniä. Että ihminen voikin erehtyä pahasti. Nyt MÄKIN ymmärrän, miksi siitä voi intoilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä harvoin intoilen minkään kirjan ilmestymisestä, niitä tulee niin taajaan tahtiin ;-)

      Mutta en mä tykännyt siitä tän vuoden viinistä ollenkaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana