Sivut


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Marinaa

Kun halutaan kommentti lisäaineiden turvallisuudesta ja terveellisyydestä, käännytään erään tietyn asiantuntijan puoleen. Tämä nainen ihmettelee lisäaineiden välttelemistä ja mietiskelee mm. Miksi ihmiset haluavat ruoasta sellaista kuin mummo teki? tai Miksi välttää natriumglutamaattia? Eipä noista sen enempää, jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Mutta lukiessani uusimman Voi hyvin -lehden artikkelia Tunne raakaruoan vaarat, meinasi kuppi mennä nurin. Samainen Marina oli taas asialla. "Huolimattomasti pesty tehosekoitin on kelpo kasvualusta bakteereille..." Jep, kuten missä tahansa ruoanlaitossa hygieenisyys on ihan toivottava juttu. Ei liene pelkästään raakaruokailijan ongelma? "Esimerkiksi porkkanassa on tavattu yersenia-bakteeria, joka aiheutaa ruokamyrkytyksiä." Käsi pystyyn, lihan syöjät, kasvissyöjät, sekasyöjät: syökö joku porkkanaa? Lopettakaa ihmeessä tai ainakin varokaa!

Toki pavut kypsentämättöminä ovat epäterveellisiä, mutta kuka niitä nyt sellaisenaan syö? En minä ainakaan. Raa'alle pinaatille, punajuurelle ja rucolalle on olemassa rajoituksia niiden nitraattipitoisuuden vuoksi. Rajoitukset koskevat ymmärtääkseni ihan kaikkia ihmisiä. Tuskin noita kahta ensimmäistä kukaan päntiöinään suustaan raakana alas lappaakaan. Paras heitto minusta oli se, että kun raakaruokailijat perustelevat valintojaan vaikkapa vitamiinien saannilla, tämäkin tyrmätään. "Vitamiinien saantikaan ei ole niin varmaa. ... Vaikka vitamiineja olisikin raakaruoassa runsaasti, elimistö ei pysty käyttämään niitä kaikkia hyväkseen." Ihan varmasti on tämä hyvä syy meidän kaikkien jättää vitamiinipitoiset marjat, hedelmät ja vihannekset syömättä. Mitenkäs ne uudet ravitsemussuositukset nyt menivätkään?





No, tuo problematiikka ei aivan sellaisenaan koske minua, koska en varsinaisesti koe olevani raakaruokailija. Käytän maitotuotteita, kananmunia ja kalaakin syön tuolloin tällöin. Ja ne eivät todellakaan ole raakoja silloin, yäks. Tummaa leipää tai ruisnappeja pitää rouskuttaa tasaisin väliajoin ja muutoinkin huolehtia (täysjyvä)viljojen saannista. Mutta kukin tehköön tavallaan, myös Mrs Marina.


***

Satuilla. Minä en arvosta mitään niin paljoa kuin rehellisyyttä.
Satuja meillä kyllä luetaan, mutta se on eri juttu.
Lisäksi tulee mieleen eräs bloggaaja, joka ottaa upeita kuvia. Terveiset!

35 kommenttia:

  1. Mikä tuota emäntää vaivaa? Uskomaton. Taitaa provota tarkoituksella. Toisaalta noin monessa yhteydessä älyvapaat mielipiteet et ei kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että sillä on missio. Se on vaan kovin erilainen ajatukseltaan kuin meillä.

      Mitä muuten iolet mieltä tästä artikkelista: http://www.talouselama.fi/uutiset/terveysuhka+kotiruoka+pursuaa+lisaaineita/a2031205

      Poista
    2. Sanoisin että vmp :p
      Minusta lisäaine muuttuu lisäksi vasta kun sitä tööttää siihen syötävään ruokaan, luontaisesti oleva on eri juttu. Toki en itse ole lisäaineita pelkäävä, mutta kohtuus niissäkin. Siitä pääsen sillä että hankin kotiin mahd. prosessoimatonta sapuskaa ja niin edelleen, kuten 45 vuotta tähän asti.

      Poista
    3. Samoilla linjoilla. En minäkään lisäaineita pelkää mutta välttelen. En usko, että siitä on mitään haittaa, päin vastoin. Lisäksi olen tuosta luontaisesti/lisätty/töötätty -asiasta samoilla linjoilla. Olkoonpa esimerkkinä se E330 jota en siedä ananaspurkissa mutta sitruunasta puristettuna kyllä.

      Poista
  2. Aika itsestäänselvyyksiä se on sinne Voi Hyvin -lehteen pantu selittämään. Miksiköhän? No, mie en esimerkiksi tienny, että rucolalle on syöntirajoituksia, mutta ei mulla ole kyllä vaaraa niitä ylittääkään :) mutta puhtauden merkityksen nyt tietää kaikki.Ymmärrän, että ihmisiä varoitetaan esim. karppauksen mahdollisista terveyshaitoista, mutta tuo kuulostaa hieman tekemällä tehdyltä...

    Ja mitä lisäaineisiin tulee, niin onhan siellä tosiaan ihan tavallisia aineita, mitä ihmiset muutenkin syö (vaikkapa joku vitamiini tai mauste), mutta jos ne on laitettu johonkin einekseen esim. värin muokkaamiseksi, ne on merkittävä lisäaineeksi ja niille on annettava E-koodi, ja sitten ihmiset kauhistuu kun siinä on niitä kamalia eekoodeja.

    Katoin eilen vanhan, tallennetun dokumentin ihmisen ruokavalion kehityksestä, kun mejän geenit on vielä ihan samat kuin kivikaudella, ei ole elimistön evoluutio edennyt samaa tahtia ruokavaliomuutosten kanssa. Pitäs syödä vain kasviksia ja välillä lihaa tai kalaa, liikkua ihan sikapaljon ja paastota aika ajoin. Nää jutut kiinnostaa mua, mutta sitten ne aiheuttaa mulle syyllisyyttä, kun elän miten elän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki noi oli vaan osa siitä artikkelista, mutta se osa, joka sai mut näkemään punaista.

      Mua on aina kans kiinnostanut nää ruokajutut ja sellainen pähkinä-kasvis ja välillä liha/kala -ruokavalio on musta aina ollut se kiintoisin. Ja ennen ainaan nimen omaan ilman lisäaineita. Tokihan ruoka silloin pilaantui nopeammin, mutta eihän mikään edelleenkään estä ostamasta ja syömästä ruokaa vaan sen verran ja harkitusti, ettei ehdi mennä pilalle.

      Noita e-koodejahan on alettu avaamaan ehkä just tosta sun mainitsemasta syystä. (Tyyliin askorbiinihappo eikä E300) Mutta musta toi askorbiinihappo on mielenkiintoinen esimerkki, ihmiset - minäkin - on oppinu ajattelemaan että se on sama kuin c-vitamiini, mutta kun katsoo e-koodiopasta

      ( http://ekoodit.fi/E300/askorbiinihappo/ )

      siellä kerrotaan että sitä käytetään hapettumisenestoaineena ja sillä ei ole merkitystä vitamiinina. Ota tästä sitten selvää!

      Ja aika mielenkiintoinen oli tämäkin artikkeli:
      http://www.talouselama.fi/uutiset/terveysuhka+kotiruoka+pursuaa+lisaaineita/a2031205

      Poista
    2. Mua hämmensi todella, koska erottelen luonnollisen ja kemiallisesti tuotetun asian toisistaan.

      Tää on sellanen suo etten aio siihen mennä sen syvemmälle, mutta omakohtaisena esimerkkinä toimikoon tuossa jutussakin mainittu lisäaine E330, sitruunahappo. Luontaisena sitä on sitruunassa, jota käytän päivittäin. Kun se valmistetaan laboratoriossa, en voikaan sitä käyttää.

      Se nimittäin kasvatetaan homealustalla (Aspergillus niger, jollen väärin muista) ja jäämiä voi olla valmiissa tuotteessa. Saamme molemmat esikoisen kanssa tästä oireita.

      Poista
    3. Homealustalla??? Yääk. Tuleehan siitä alustasta aina osasia mukaan! Mutta ainakin vesi on vettä... kai?

      No esimerkiksi jotkut rokotteet "kasvatetaan" kananmunassa, ja siksi mun lapsen kans pitää olla tarkkana niiden rokotteiden kans. Kun se on allerginen. Nyt ihan hiljattain tuli kolme HPV-rokotetta ja tyttö otti influenssarokotuksenkin, kun sitä kaupattiin koululla. Jouduin vähän hankalaan tilanteeseen, kun sanoin kuopukselle, että suosittelin sitä HPV-rokotusta, mutta en silleen sitä influenssarokotusta... esikoinen elämöi siitä sitten.

      Poista
    4. Vesi varmaan on vetta, paitsi kun se pullotetaan, niin siihen pitää laittaa parasta ennen -päivä. Ismo Leikola vitsailee tällä: vesi, se on kiertänyt miljoonia vuosia täällä ekosysteemissä ja (katsoo pullon parasta ennen päivää) Nyt se on pilalla!

      Sellanen pieni ihana anekdootti vielä, että sitruunahappoa käytetään mm. sikojen ripulilääkkeenä ja ruosteenpoistoon autoja entisöitävissä ;-)

      Poista
    5. Eikös sillä putsata pyykinpesukonekin?

      Poista
    6. Jep, ja kaikkea muutakin mukavaa!

      Poista
  3. Meikäläisen mielestä kaikki ruualla kikkailu ja siitä vääntäminen on turhaa koska joukossamme elää vieläkin hyvin lukuisa joukko kansalaisia jotka ovat syöneet leipää jonka päällä on ollut reilu kerros aitoa voita, rehellistä lihaa med kunnon läskit, kananmunia ja vielä kun entisaikaan käytettiin reilusti suolaa niin nämä kaikki todistavat sen ettei se itse ruoka ole vaarallista vaan se ylihygienisyys ja lisäaineet.

    Vanha kansa: Elää pääsääntöisesti 80 - 95 vuotiaaksi

    Nykyihminen: Kärsii kaikesta mahdollisesta jo syntymästään lähtien ja kuolee noin 50 - 60 vuoden iässä pitkäaikaisen sairauden runtelemana.

    Tämä siis ruuan puolesta, tarkoituksenani ei ole väheksyä kenenkään sairauksia tai altistumisen syitä mutta sanonpahan vaan että "terveysihmiset" ovat tehneet kunnon ruuasta pääperkeleen vaikka todelliset syyt ovat ihmisen itsensä keksimissä ja ruokaan tunkemissa lisäaineissa. Todisteet = vanhukset kun puhuvat puolestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paimen puhuu paljon mutta asiaa. Mä en niinkään pelkää rasvaa taikka suolaa vaan nimenomaan niitä vierasaineita. Tai siis en mä niitäkään pelkää, mutta välttelen. Se on mun tapa, jokainen saa tehdä niin kuin itse tykkää.

      Poista
    2. Olen lievästi eri mieltä. Se osa "vanhaa kansaa" ei ole enää elossa, joilla verisuonet on tukkoutuneet ja hertta poksahtanut niiden ihkujen rasvasuolamättöjen syömisten jälkeen. Elinikäennusteiden perusteella posse on nykyisin terveempää ja elää pidempään mitä monasti glorisoitu "vanha kansa", joskin elintapasairaudet on lisääntyneet mutta ennen taas niihin kuoltiin kun nyt ne voi pitää kuosissa lääkityksellä.

      Poista
    3. Kylläpäs me ollaan nyt ajan hermolla. Just oli tullut Hesariin artikkeli Kuka tietää, mikä on paras ruokavalio?

      http://www.hs.fi/terveys/a1416373053889?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-1

      Poista
    4. Daa, Arttorius on siinä mielessä oikeassa että nykyään jengiä pystytään pitämään terveenä lääkityksellä mutta se on keinotekoista. "Luomuna" nykyihminen ei kestäisi sitä paskaa mitä eri mämmeihin tungetaan ja mun mielstä osaltaan kaikkeen vaikuttaa myös se että ennen oli pakko jaksaa, töitä tehtiin hautaan asti kun taas nykyisin on teknologian jeesamana helpompaa. Nykyihminen alkaa jo reilu viisikymppisenä rutisemaan pääsyä eläkkeelle kun taas ennen vanhaa tehtiin peltotöitä kasikymppisenäkin koska oli pakko.

      En sen paremmin ihannoi muumiolaakson väkeä mutta sanotaanko näin että se kaikkinainen kehitys joka näkyy myös ruokapuolella, on heikentänyt ja heikentää ihmistä ja tä'moon asia josta mä en anna periksi.

      Poista
    5. Muumiolaakso on ihana termi - ja mulle ihan uus. Voisko sitä soveltaa: "Ei oo kaikki muumiot laaksossa"?

      Poista
  4. Luin sen Voi Hyvin lehden jutun. Minusta se oli oikein asiallinen. Onhan niin, että raakaa ruokaa, esim porkkanoita syö muutkin. Juju on siinä, että raakana niissä voi olla multaaa, ja keitettäessä se häipyy. Samoin raaka ruoka pilaantuu nopeammin, joten huolellinen on oltava säilytyksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mie väittäisin, että keitetty porkkana pilaantuu nopeammin kuin keittämätön...

      Poista
    2. Sanna: mä olen tuosta porkkanasta samaa mieltä. Moni muukin vihannes säilyy kuivana ja kuumentamattomana paremmin. Keitäpä peruna ja unohda se pariksi päiväksi lämpimään kannen alle, yöks. (Tai vaikka ihan kylmäänkin pistäisi, niin paremmin säilyy keittämättä.)

      Poista
    3. Anonyymi: mäkin ymmärsin tuon jutun jujun, mutta se hygienia-argumentti koskee tosiaan ihan kaikkia ja kaikkea, ei pelkästään raakaruokailijoita. Tuosta raaka pilaantuu nopeammin, olen eri mieltä, mutta säilytyksen kanssa saa aina olla tarkkana, se on totta.

      Poista
  5. Ja Gordon Ramsayn kokkikokelaitten mukaan kylmä vesi kiehuu nopeammin kuin kuuma vesi.. Anteeksi nyt vain, mutta kyllä se multa siitä porkkanasta lähtee ihan vedellä ja juuresharjalla. Ja kyllä me lapsena mummolassa syötiin porkkanat suoraan pellosta, vähän housunpunttiin pyyhkäistiin enimpiä multia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yersenia on vissiin ihan relevantti huoli (laitan linkin tuonne loppuun kun on kauhean ruma ja pitkä) mutta hyvällä hygienialla senkin kanssa varmaan pärjää. Kyllä mä aion edelleenkin uskaltaa syödä porkkanaraastetta ravintolassakin - ja kotona popsitaan porkkanoita edelleen. Mutta ei multaisina ;-)



      http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa+elintarvikkeista/elintarvikevaarat/ruokamyrkytykset/ruokamyrkytyksia+aiheuttavia+bakteereja/yersiniabakteerit/

      Poista
    2. Yersinian kakarana sairastaneena vältän kyllä multaa edelleen. Oli meinaan kiitettävän kamala tauti ja pitkäkestoinen. Tai pesen siis HYVIN, en sen enempää mullasta vouhkaa. Mutta muistiin jäi.

      Poista
    3. Kyllä mäkin koitan olla tarkkana - ja varmaan me kaikki. Hrr, en halua edes ajatella tuota tautia...

      Poista
  6. Ja jos bakteereista puhutaan niin peskääpä ihmiset joskus suihkunne - siis itse suihku (no se suutinkappale tiivisteineen) koska vanhana vesilaitosmiehenä ja siihen oppini viisailta miehiltä = teoriapuolen luennoijat voin kertoa että suihkun kumitiivisteissä pesii mm. tämä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Klebsiella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piti sanomani että oppini saaneena...

      Poista
    2. *sulkee silmät ja korvat eikä halua tietää*

      Paitsi jos esikoinen pesisi... hmmm. Lahjonnan paikka!

      Poista
    3. - Ja mainoksen uhrinahan siihen tarvii tietty sitä yhden merkkistä ainetta että lika ja bakteerit irtoaa ;-)

      Poista
  7. Onneksi meistä jokainen saa laittaa suuhunsa sen, mitä itse haluaa. Ja ottaa vastaan myös seuraukset, oli ne sitten huonoja tai hyviä.
    Ylipäänsä ruoka, terveellisyys ja "aineet" tuntuu saavan ihmiset ihan fanaattisiksi (en tarkoita nyt sua Marjaana, vaan yleisesti). Muutamassa tällaisessa "ryhmässä" olen mukana jossa ollaan luonnollisia jne jne jne ja miten paljon siellä väännetäänkään kättä asioista. Ja ollaan kovin, kovin fanaattisia sen oman asian puolesta. Yksi suurinpiirtein elää hopeavedellä, kaikki muu on liki suoraa saatanasta. Toinen kiljuu, miten hanavedestä saa lapamatoja ja kaikkia muita lieroja. Kolmas huuhtelee suolensa päivittäin. Neljäs mittaa ph:nsa aamuisin ja syö sen mukaan. Voi elämä, tuntuu hullulta.
    Jotenkin sellainen perusajatus, että mahd. puhdasta sen minkä pystyy ja mikä hyvältä tuntuu, pikku lipsahduksin, olisi se ihmiselle lempein tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikkinainen fanaattisuus on rasittavaa. Ja varsinkin jos koittaa käännyttää muita tai antaa ymmärtää, että mä olen niin paljon parempi ja valistuneempi kun teen näin. Sunkin kannattais... Ja kyllä tuo sun valintasi on huonompi kuin mun.

      Mulle on henk.koht. ihan sama mitä kukakin nassustaan alas tunkee. Toivon samaa suhtautumista omiin valintoihini.

      Ja tuo lempeys, sitäpä juuri. Kaikkea tarvitaan, niitä herkkujakin, ei tää elämä muuten olis yhtään niin kivaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana