Sivut

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sukkanauhakäärmenaaras-wannabe

Päädyimmekin sitten kylpylän sijaan kirpputorille kuopuksen kanssa. Muistin, että meillä oli sellainen kunnassamme ja aina sitä ylimääräistä roinaa on nurkissa. Entisten reissujen peruja oli melkein kaikki pakattunakin, joten oli helppoa lähteä ex tempore. Kuopus vähän nutisi aluksi, mutta kerroin sille, että tiedän nauttivan sitten kun pääsee vauhtiin ja niinhän siinä kävi. Hän sai pitää kaikki leluista tulleet rahat ja minulla oli varsin veikeä myyntimies seurana koko parituntisen ajan. Ihmiset jopa tinkivät hintoja vähän ylöspäin kun ymmärsivät, että tuotto menee suoraan kuopuksen kukkaroon. Minäkin sain muutaman lantin vaatteista ja suksista ja sen sellaisista. Tästä piti tulla kotiviikonloppu mutta toisin kävi. Muistin, että meillä on tänään Luonto ry:n talkoot, mutta muuten kyllä olemme ihan rauhassa.



Toistettiin viime vuoden huonoa vitsiä...



Ja eilenkin olimme loppupäivän. Mitä nyt minä vähän askartelin, mutta muuten. Saunoimme ja katsoimme Avaran luonnon. Kysymys kuuluu: miksi, oi miksi, en syntynyt sukkanauhakäärmenaaraaksi?!? Kuopus eläytyi taas täysillä. "Äiti, mikä eläin MÄ voisin olla? Joku pieni sulonen jyrsijä." No vaikka myyrä? "Ei, kun ne on sellasia, sellasia... no, multaisia." Alaskanpiiskujänis eli alaskanpika, joka näkyi ruudussa, taisi sitten viedä voiton. Tennispallon kokoinen suloinen otus, jonka touhut kirvoittivat hyvät naurut. Samoin kun kojoottia pakoon sukeltanut likinäköinen majava. Mahtavimmat kikatukset sai kuitenkin aikaan maaorava, joka tunki poskipusseihinsa pähkinöitä niin, että sen naama venyi hulvattoman näköiseksi ja muotoiseksi.

Myöhemmin pidimme vielä esikoisen kanssa leffaillan. Hän toivoi Netflixiä synttäri- tai joululahjaksi ja minä lupasin. Sieltäpä sitten kaivoimme Icemanin, tositarinaan perustuvan leffan kaksoiselämää elävästä perheellisestä palkkamurhaajasta. Aineettomat lahjat ovat mainioita, ja tästä on jatkossakin paljon iloa koko perheelle. 

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että saitte joutavia tavaroita kiertoon! Sellainen ilahduttaa aina, eikä rahantulokaan surulliseksi tee...

    Netflix on elokuvien ystävälle hieno aarreaitta, mutta mie en taho löytää sieltä oikein mitään. Ja kun pitäs tietää nimi, mitä sieltä etsii... eikä missään ole kattavaa luetteloa, mitä siellä on - ehkä kilpalijoiden takia? Eikä se kuulemma edes näytä siellä selailussa kaikkia, sanoi esikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkään en meinannut löytää sieltä mitään mieleistä, meillä kun on esikoisen kanssa aika erilainen maku. Laitoin sitten jotain ehdolle "omiin valintoihin" ja esikoinen sai valita niistä. Nopeutti hommaa. Ja pääasia, että jotain välillä tehdään yhdessä!

      Kirpparihommat on kivoja, jo tavaroista eroonpääseminen ilahduttaa, ja jos niistä joku ropo tulee, niin se on aina kotiinpäin. Kuopus oli innoissaan 15€ tienesteistään ;-)

      Poista
  2. Mä varmaan samaistun aikalailla tohon maaoravaan, mä luulen :)
    Kieltämättä tuo sukkanauhakäärmenaaraskin kuulostaa aika herkulliselta otukselta.
    Sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kelpais sellaset sata urosta jotka kilpailis mun suosiosta ;-) Mutta maaoravat kyllä on aika paljon söpömpiä!

      Mukavaa iltaa sinnekin!

      Poista
  3. Mä luin otsikosta, että sukkanauhakäärmevaras-wannabe ja ihmettelin ihan pikkusen, että mistähän nyt tuulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot joskus muulloinkin muistaakseni ihmetellyt mun otsikkoa ;-)
      Sama linja jatkuu...

      Poista
    2. Pääasia, ettet kuitenkaan halunnut olla varas ;)

      Poista
    3. Ehei, mä oon rehellisyyden perikuva!

      Poista
  4. Pitääpä laittaa tuo elokuva korvan taakse.. Jos saan suositella (esikoisen kanssa katsottavaksi) niin tämä oli oikein hauska, sellainen vanhanaikainen veijarikomedia :)

    http://www.imdb.com/title/tt1235189/?ref_=nv_sr_1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, aina saa suositella, otan kiitollisena vastaan, kun välillä on vaikea löytää sellaista joka kiinnostaisi edes vähän kumpaakin. Tuo Iceman ei ollut kaksinen, mutta ihan kiinnostava tuo asetelma, kuitenkin. Ja oli se nyt katottava... mutta jotenkin ohut. Emmätiiä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana