Sivut

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kyllä tämä tästä

Jos eilen nauratti, niin se oli kyllä valmiiksi kirjoitettua ja ajastettua. On nimittäin ollut astetta paskempi alkuviikko syistä joita en voi tässä täysin avata. Osa liittyy esikoisen altistukseen ja suurin osa onneksi ihan muihin juttuihin kuin oman perheen asioihin. Lähinnä karseaan taloustilanteeseen (ei tällä kertaa omaan vaan kunnan), lyhytnäköiseen politiikkaan, vajaavaiseen tiedotustoimintaan ja yleiseen ymmärtämättömyyteen. Minä tulin tämän johdosta eilen todenneeksi pomolleni säästöpalaverissa, että "tiedoksi vaan, että yhtä sun alaistasi vituttaa kuin pientä oravaa". Jos sen sanominen helpotti vähän. Hetken aikaa suunnitelin jo puolitosissani että muutan pois, jätän koko paskan ja haistatan kaikille lähtiessäni. Mutta enhän minä sitä tee, tietenkään.





Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. 

12 kommenttia:

  1. Kurja, että esikoisella on altistusta. Koulu kun kuitenkin olisi tärkeää. Ja nuo kuntien tilanteet ovat yhtä kamalia joka puolella. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnilla menee tosiaan joka paikassa huonosti. Minä en tosin ihan purematta miele, että jos yhdeksän köyhää yhdistää kymmenenteen köyhään, tulisi jotenkin ihmeesti rahaa ja rikkautta ;-)

      Poista
  2. Kyllä se siitä. Jos ei hyvin, niin huonosti, mutta ainakin pienen oravan fiilikset menee ohi. Aina ne jossain vaiheessa menee!

    Ja ulkonakin näyttää paremmalta kuin eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna, tänään pieni orava on jo ollut ihan toimintakykyinen. Aika auttaa ja mulla ainakin höyryt laskee aika pian.

      Meillä kyllä on yhtä harmaata kuin eilen, mutta ei sada niin paljoa.

      Poista
    2. No semmoseksi se meni äkkiä täälläkin...

      Poista
    3. Huomenna pitäisi vissiin paistaa täällä!

      Poista
  3. Kyllä se siitä. Se kuulostaa omassa pienen oravan vitutuksessa aika kornilta, mutta niin se kai vaan on. Aina se siitä!!
    Samankaltaiset on olleet ajatukset meillä, ajattelin nimittäin tässä just yks päivä, miten kiva olis muuttaa johonkin Kokonaan Pois, haistattaa peet kaikelle, ja aloittaa Kaikki alusta! (vaikka oikeesti ei olis, mikäs siellä muualla olis muuttunut..) Mutta ajatuksella voi edes herkutella!
    Kyllä se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi, kyllä se siitä!

      Asiat ei ehkä ratkea mutta niihin suhtautuminen kylläkin. Ja en usko minäkään, että se muuttaminen oikeasti ratkaisisi mitään. Joka paikassa on samat ongelmat rakennuksissa. Puuh!

      Poista
  4. Mäkin mietin Vadelmavenepakolaisen katsottuani että ois kiva jättää kaikki ja muuttaa vaikka Ruotsiin :D. Mut en mä kyllä Ruotsiin sit kuitenkaan...

    VastaaPoista
  5. Muakin tais tänään vähän vituttaa, kun ensin yksi työkaveri totesi, ettei ole nähnyt mua aikoihin niin vakavana kuin tänään, että hänen piti tulla aamulla moikkaan mua mun työpisteelle, muttei uskaltanut (kyseessä iso mies). Sitten kun olin lähdössä töistä kotiin ja esimieheni kysyi multa ihan positiivisesti yhtä juttua, niin mutisin vain, etten tiedä, samalla kun kirjauduin töistä ulos. Esimies (mua nuorempi nainen) oli sitten, että "älä oo noin kiree". Äh, joskus vaan on tämmösiä päiviä. Se kyllä vähän harmittaa, että ne näkyy mulla ihan liian hyvin naamasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon töissä (asiakkaille ja muille) oma liki aurinkoinen itseni, mutta kollegat kyllä huomaa, kun niille ei tarvi teeskennellä. Ja se on ihanaa! Voi sanoa, että mulla on tänään huono päivä ja koitan olla purkamatta sitä teihin ;-)

      Parempia päiviä meille molemmille!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana