Sivut


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Heti eikä viidestoista päivä

Meille on alkanut ilmaantua keittiöön sellaisia 15-> listoja. Tämänkertaisessa lukee mm. tiskiharja. kuivatut luumut ja kynttilä. Listalle laitan asiat, joita pitää ostaa mutta ei ihan heti. Vaan vasta viidestoista päivä. Tilipäivänä. Minulle välähti viikonvaihteessa pullean buddhani vatsaa sivellessä , että on jopa todennäköistä, että elän lopun ikäni tällä tavalla: kädestä suuhun. Altistukseni kun ei parane ja se aiheuttaa taatusti suuria haasteita tulevaisuudessakin sekä asumiseemme että työntekooni. Se oli melko pysähdyttävä oivallus. Olen jonkin sortin positiivisena ihmisenä ajatellut, että sitten kun... pääsemme kylälle asumaan ... kun palaan tekemään täyttä päivää ... hah. Oletettavasti rahatilanteeni paranee ainoastaan jos voitan lotossa tai löydän rikkaan miehen. Ja itseni tuntien lottovoitto on jopa todennäköisempi kuin se, että antaisin miehen elättää minua. 





Voihan se olla, että tämän tajuaminen pikku hiljaa vapauttaa minussa jotain, mutta juuri nyt se tuntuu vain ahdistavalta, masentavalta ja musertavalta. Nololtakin: olen yli nelikymppinen itsenäinen koulutettu työssäkäyvä nainen, mutta en meinaa pärjätä taloudellisesti. Eilen lompakossa oli tasan 50 senttiä rahaa. No, onhan minulla ruokatili, jonne hätätilassa ostokseni teen. Koitan vaan olla käyttämättä sitä jos se suinkin vain on mahdollista. Koska ainahan on maksettava jne. Mutta tänään on se kuuluista 15 päivä, tilipäivä. Lähdemme esikoisen kanssa kaupunkiin, koska hän tarvitsee ulkohousut. Minä ostan samalla muutaman puuttuvan elintarvikkeen - ja kyllä, aiomme tuhlata ja käydä pitkästä aikaa myös ulkona syömässä loman ja kahdenkeskisen ajan kunniaksi. Joskus on vaan köyhänkin pakko sen verrran itseään hemmotella. Vuokran, laskujen ja tuon reissun jälkeen tililleni taitaa jäädä kokonaista 200€. Toisinaan ahdistaa aika lailla.

Silti ostan oranssin kynttilän ja uuden tiskiharjan. Sekin saisi kernaasti olla oranssi.

10 kommenttia:

  1. Kynttilä tai ainakaan tiskiharja ei kumminkaan paljoa maksa, ja niistä on iloa. Ilokin on tärkeää. Mieki vein kuopuksen eilen ulos syömään - vaikka se ehdotukseeni totesikin ensin, että "mä söisin mieluummin sisällä".

    Tiedän tuon ahdistuksen. Mulla on vielä lisänä mies, jonka rahankäytöstä en voi vastata, joka on ottanut lainaa meidän yhteistä asuntoa vastaan enemmän, mitä mun kontolla on vielä asuntolainaa...

    Anoppi soitti toissapäivänä, että kun häntä jäi niin ihmetyttämään edelliseltä juttutuokiolta se, kun minä en tiennyt, paljonko mies maksaa mistäkin. Kun heillä KAIKKI pannaan puoliksi. Uskon, että se on sen äijän tuntien ainoa mahdollisuus olla jatkuvasti riitelemättä rahasta, mutta meillä mies kuitenkin hoitaa osan menoista ja minä osan, mutta se ihmetteli semmoista meininkiä. Se kuulemma kaikki kauppakuitit säästää ja laskee yhteen ja jakaa kahdella, ja sitten kerran kuussa "tasataan". No, kukin tyylillään...

    Totesin, että se on mun suojautumiskeinokin - miehellä on ollu niin paljon kummallisia rahanmenoja, että mie vain ressaisin vielä enemmän, jos tietäisin kaiken. Sen ihmisen käsien kautta on tuhansia euroja valunut maailmalle ihan turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Sanna, tää tässä vertaistuessa juuri on ihan parasta. Nyt taas kun mietin sun tilannetta, tuntuu oma ihan kohtuulliselta. Mulla on varaa ostaa ne tiskiharja ja kynttilä ja kukkiakin joskus.

      Ja vastaan vain ja ainoastaan omista menoistani. Mä varmasti stressaisin sun tilanteessa kans, jos otettais kaikki pöydälle ja laskettais. Tuo jokainen kauppakuitti puoliksi kuulostaa sellaiselta opiskelijameiningiltä - tai niin mulla ja silloisella poikaystävällä oli kun molemmat oli tosi vähissä varoissa. Laskettiin sekin, et kun se söi lihaa ja mä en, niin meetvursteja ja pihvejä en maksanut edes puoliksi vaan se kokonaan ite ;-)

      Kyllä, mekin mennään ulos/sisälle syömään - on pakko joskus vähän hemmotella. Edellisestä kerrasta on toooosi pitkään!

      Poista
    2. Hyvä, jos aattelin sen tolleen... mie ehdin jo miettiä, että taas vaan puhun ittestäni.

      Poista
    3. Sitähän me kaikki tehdään - puhutaan omista kokemuksista ja itsestämme! Mutta se voi olla just sitä vertaistukea parhaimmillaan.

      Poista
  2. Voi Muru... Tämä oli kun mun kirjoittama!! Keittiön kaapin ovessa on lappu "tilipäivänä", ja alla lista kaikesta jota tarvitaan, mutta joka saa odottaa.
    Samalla tavalla mä haluan pois tästä kodista, koska Vihaan kerrostaloasumista (ja sun syysi on vielä Pljon Suurempi) ja kokoajan haluan muualle. Jossain kohtaa mä vaan tajusin, että se nyt vaan ei ole mahdollista kertakaikkiaan ja "luovutin". Päätin, etten ajattele tätä asuntoa väliaikaisena ja että "laitan" tätä kuin viimeistä kotiani. Jotenkin se luovutus ja päätös vapautti ja tämä koti tuntuu kodilta (ympärillä asuvat unohdetaan, silloin kun meteliltä pystytään) Mitähän mä halusin tällä sanoa? Ööö...no sitä, että vaikka onkin (loppuelämänsä) köyhä ja kämppäkin on mitä on, voi sitä kuitenkin ihmeen onnellinen olla.
    Ja ajattele, mitä Juhlaa se 15 päivä aina on, ja se tiskiharjakin tuntuu luxukselta!!!!!
    Iso halaus, voimia. Uskoa, toivoa ja rakkautta!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi, tuli ihan tippa silmään!

      Mä olen onneksi osannut jossain vaiheessa kans päästää sillä tavalla irti, että tästä tuli koti. Eron jälkeen vaihdoin järjestystä ja sisustin omannäköiseksi vaikka sillon vielä ajattelin että pian muutetaan. Meillä on tilanne sillai kuitenkin "helpompi" kun sulla, että mä viihdyn tässä tosi hyvin, piha on ihana ja naapurit kans. Ainoa huono puoli on hinta... Niin, ja pakko pitää autoa. Mutta täytyy myöntää, että onhan se ihan käteväkin olla olemassa.

      Pienistä asioista osaa todellakin sitten olla onnellinen. Mä olen, ja muistan sua kun sytytän illalla kotiin tultuani sen oranssin kynttilän!

      Poista
  3. Mun oli eilen ihan pakko ostaa kynttilöitä kun sai ison pussillisen edullisesti 😊 Eikä ole lainkaan vierasta kädestä suuhun elo. Mukautumista
    Mukautumita vaatii, mutta näin mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä just se vaatii, ja vähän nöyrtymistä, ja yleensä se onnistuu ihan hyvin. Välillä tulee sellaisia mahalaskuja ja ahdistuksia, mutta onneksi ne ei kestä kauaa.

      Nautitaan kynttilöistä!

      Poista
  4. Musta on alkanut kanssa tuntua siltä, että pysyn kädestä suuhun eläjänä. En voi valittaa, että olisin köyhä, kun mulla on hevonen ja auto ja ja ja... Että sikäli itse aiheutettua. Mutta... teen tällä hetkellä kahta työtä saadakseni tarpeeksi fyrkkaa elämäni ylläpitämiseen. Tiedän, etten pysty jatkamaan tätä tahtia ikuisesti. Mikä tarkoittaa tietenkin tulojen putoamista. Ellen sitten löydä jotain tosi hyvä palkkaista työtä, mutta en usko sellaiseen.... Ja kun jo nyt elämä on sellaista (kun ei nyt lasketa sitä heppaa), että mulla on aina palkkapäivälle pitkä lista, mitä laskuja siitä pitää maksaa ja mitä pitää ostaa ja ehkä sen yhden kivankin asian voi kerran kuussa ostaa itselleen. Ja usein käy niin, että joudun viivaamaan listasta yli asioita, ei ollut tänä palkkapäivänä varaa, siirtyy seuraavaan. Joskus se sama siirtyy sitäkin seuraavaan, kun pakollisemmat asiat menee ohi. Nykyään toivonkin vain sitä, että jospa voisin elää sellaista elämää, että laskujen maksamisen ja peruselämisen lisäksi saisin ostettua joka kuukausi jotain itselleni, koska omatkin kamat kuluu. Ylipäätään ihmettelen, miten ihmeessä ihmisillä on varaa shoppailla tuolla ostoskeskuksissa, millaista palkkaa niille oikein maksetaan. Jos nyt vaikka mulla ei olis oikeastikaan tuota hevosta, niin ei mulle silti hulluna jäisi rahaa. Pikemminkin ne menisi siihen, että pitäisi ostaa kaikkea, mitä en ole vuosiin ostanut itselleni. Että jos vaikka ihan alusvaatteita ja kuivashampoota ja avokassukkia, joita en ole vieläkään raaskinut kertaakaan ostaa jne. Ja jos saisi paremman tasoista ruokaa, niin sekin olisi kiva. Niin ne hevosrahatkin menisi oikeasti ihan tavalliseen elämään. Siksi jaksan aina ihmetellä, että miten jotkut pystyy elämään leveästi, jos nyt ei lasketa sitten taas jotain tosi rikkaita, mutta noin niin kuin perus palkansaajana...

    Mutta joo, elämä on, mutta niin se tuntuu olevan muillakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan lohdullista kuulla, että monella muullakin on sama tilanne - ja toisaalta tietty ahdistaa muidenkin puolesta. Mutta niin se taitaa olla, että elämä on valintoja. Joskus niitä pystyy tekemään vähän enemmän ja joskus vähemmän.

      Mulle kävi just niin kun pelkäsinkin, ja pahemminkin, että kaupungissa meni enemmän rahaa kuin oletin ja se 15-> lista on ostamatta... eli ihan sama mistä kirjoitit: ne jää sitten seuraavaan "tilipäiväään" joka mulla toki koittaa aikaisemmin kuin kuukauden päästä (saan lapsilisän ja elatutuen tässä välissä).

      Mäkään en ymmärrä miten ihmisillä on varaa shoppailla ja maksaa 300 000 asuntolainaa - ehkä mä sitten todella olen toooosi pienituloinen, kun en voi edes ajatella moista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana