Sivut

maanantai 20. lokakuuta 2014

Älä murise mun muffinsseille

En todellakaan ole se meidän perheen värkkääjä, ja ihan syystä. Ei nimittäin - tietenkään - mennyt niinkuin Strömsössä, kun pitkästä aikaa intouduin jotain tekemään. Kun esikoinen vaihtoi infinity mirroriin ledit, jäivät yhdet "jouluvalot" ylimääräisiksi. Kun minulla sattui vielä olemaan yksi isompi syvä kehys vapaana, ajattelin, että saisin ihan oman versioni tuosta noin vaan tehtyä. Puuttui vaan peili. Satuin löytämään netin syövereistä juuri oikean kokoisen ja vielä ihan kauniissa kehyksissä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ajattelin, että tekisin kehyksistä sitten taas eteiseen sen "ilmoitustaulun" liitutaulutarran avulla. 





Yritys hyvä kymmenen. Väkersin pirun tiukassa olevaa liimaa kaksi päivää irti peilistä ja kehyksistä ruuvimeisselillä. Yläkuvassa lautasella näkyy näivertämäni liimarenskaleet. Kärsivällisyys kun ei ole niitä minun ensimmäisiä hyveitäni, jälkimmäisenä päivänä tuntui jo, että haluaisin saada oikeasti jotain aikaiseksi ja nähdä kätteni jäljet. Niinpä rupesin painelemaan peiliä irti kehyksistä. Arvannette kuinka siinä kävi...




Nooo, on minulla sentään se muistitaulu olemassa. Paha vaan, että kiinnityssysteemi on tietysti tuossa peilissä, eikä eteisestä sitten löytynytkään sille täydellistä paikkaa. Se makoilee toistaiseksi lattialla. Huokaus!





***

No, joku sentään onnistui. Leivoin muffinsseja kuopuksen kotiintulon kunniaksi. Hän soitti jo isältään viikolla, että haluaisi heti palattuaan tavata parasta kaveriaan. Olimme hänen äitinsä kanssa sopineet vierailun meille ja hörpimme sitten leikkien päätteeksi kahvit ja vaihdoimme kuulumisia mekin. Esikoisenkin hain kotiin, joten arki saa tulla.




8 kommenttia:

  1. Voi kurjuus tuon peilin kanssa! Siitä olis tullu hieno! Mutta hieno on tuo liitutaulukin. Kyllä sie siihen jonkun hyvän systeemin keksit... mulle tuli ekana mieleen (no ei ekana, mutta mahdollisesti käyttökelpoisena ekana) sellaset minipienet muoviset taulukoukut, joissa ei oo koukkua vaan vain pieni väkänen ja kolme piikkiä, jotka nakutellaan seinään... kaks sellasta nurinpäin sinne kehyksen taakse kiinni ja niiden väliin naru tai rautalanka. Mutta en tiedä, kestääkö kehys ja riittääkö siinä pinta-alaa. Ja onko koko ajatus ihan pöhkö.

    Mutta muhvinsit on herkullisen näköisiä! Mie en huomannu ees mitään hyvää omille lapsille kotiintuliaisiksi kehitellä... vaan uskon, että ne on reissullansa saaneet sitä hyvää muutenkin enemmän kuin kotosalla ollessa :)

    Hyvää ja reipasta viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus, me kehitellään joku ripustussysteemi, jahka toivun vitutuksesta ;-)

      Munkin lapset on herkutellu kyläpaikoissa niin, että pitäisi oikeasti palauttaa normiarkeen eikä syöttää lisää. Mutta kerrankos sitä. Tänään jo ollan melkein tavanomaisessa ruokarytmissä!

      Mukavaa viikkoa sinnekin

      Poista
  2. Toi kehys on kiva!!! Oli nyt sitten peili tai ilmoitustaulu.. Jotenkin tollanen malttamattomuussähellys kuulostaa niiiiin tutulta ;)
    Maanantai, uusi alku viikolle, pidä kivaa, elämää isolla Eellä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malttamattomuussähellys on geeneissä. Me ei kumpikaan äitin kanssa saada paketteja koskaan nätisti oikein auki, kun hermo menee ja revitään ne ;-)

      Mukavaa maanantaita ja viikkoa sinnekin!

      Poista
  3. Ei kuulu tuo kärsivällisyys minunkaan hyveisiini, mutta kyllä nämä vuodet ovat sitä paljon kasvattaneet. Muistitaulusta tuli kuitenkin ihan kiva. Nyt vaan sinne taakse pienet naulat sivuille ja rautalanka naulasta naulaan niin siinä sinulla on kiinnitys, vähän näköjään samalla tyylillä kuin Sannakin ehdottaa.
    Muffinsit näyttivät tosi ihanilta! Hyvää alkanutta arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl me jotain keksitään että saadaan tuo liitutaulu seinään!

      Mainiota viikkoa sinnekin, toivottavasti olo on jo ihan normaali

      Poista
  4. Pääasia että yrittää eikä jää vikisemään!
    Peililasi on halpaa ja ilmoitustaulun kiinnitys kehyksiin käy kätevästi alle kymmenen euron investoinnilla eli menet ja ostat kuumaliimapistoolin (mukana tulee yleensä jokunen liimapatruuna).

    Kuumaliimaus ei ole maailman paras (kuitenki yks helpoimmista) kiinnitystapa mutta uskon sen kestävän tuossa tarkoituksessa koska tauluun ei kohdistu mitään suuria rasituksia (ellet sä paina liitua hysteerisesti :D )

    Hyvää maanantaita ja kevyttä alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, odota vaan, mä hankin kuumaliimapistoolin ja mitä kaikkea sitten tapahtuukaan. Kiitti vinkistä, tää juttu jatkuu ;-)

      ♥ sullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana