Sivut


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Ruokaa, ruokaa, enemmän ruokaa

Vaikka olemme jo palanneet sivistyksen pariin, täytyy vielä hetki viivähtää viikonvaihteen mökkireissulla.  Oli taasen varsin rentouttavaa ja ihanaa öllötellä auringossa, saunoa ja uida. Ja olihan se ruokapuolikin taas kohdillaan. Ja juomapuoli. Ja seura. Ihan mainiot synttärit ystävän kanssa siis. Seuraavana aamuna hänen tyttärensä tuli vielä seuraksi ja nautittiin naisten kesken oleskelusta. Siitä tietää, että on ollut hyvä ja rento reissu, kun lähtiessä etsii alusvaatteitaan joista vuorokausi sitten heti mökille päästyään on luikerrellut ulos. Löytyivät. Nyt, kun olen monen vuoden tauon jälkeen päässyt uimisen makuun, olenkin sitten iltaisin helteen pehmentämänä käynyt uimassa melkein joka ilta. Vuosiin en uinut Suomessa ollenkaan, mutta nyt on vedet jo niin lämpimät että murmelikin tarkenee. Uusia taitoja...



Kuvassa aamiainen, päivällinen katosi kitusiin ennen
kun ehdin edes ajatella kameraa.
Niin, ja tuo vasemmanpuoleinen ei ole pensaspalo!


Tästä on tulossa oiva viikko. Tänään käymme esikoisen kanssa kaupungissa ostamassa jokusen kouluvaatteen. Käväisemme varmaan myös syömässä ulkona. Niin vähän tulee hänen kanssaan tehtyä mitään, vaikka kahden olemmekin paljon kun kuopus on isällään. Vähän jotain spesiaalia! Illalla taasen on mielenkiintoinen konsertti tarjolla ihan omalla paikkakunnalla. Olemme ystävän kanssa aikeissa sinne mennä. Huomiseksi taas olen ilmoittautunut raakaruokakurssille. En tiedä mikä minuun meni, mutta kun sellainen täällä järjestettiin ja minulla on sopivasti lapsivapaata, päätin mennä kuuntelemaan ja katselemaan. Ja maistelemaan. Mitähän siitä tulee?


***

No on se kotonakin kunnossa. Ruokapuoli. Inspiraationa tämä kirjoitus ja paikalliset pensasmustikat, nam! Paitsi että niitä mustikoita ei sitten eilen ollutkaan saatavilla, vaikka reippaana päätin niitä jalkaisin kylältä hakea. Maistui muuten vesi matkalla, ja vichy ja salaatti sitten palattua. Jo yli kolmekymmentä hellepäivää putkeen - aika poikkeuksellista! Illalla vielä, sitten kun tuhdimpi ruoka alkoi maistua,  kantarellileipä. Joku epämääräinen ahdistus on ajanut rattiin parina iltana. Nyt ajattelin hyödyntää olotilan ja käväisin ratsaamassa sienipaikan. Kuivia, edelleen, mutta leivällisen verran sai kyllä.





Tänään taas on Hiroshiman vuosipäivä. Olen ennenkin kirjoittanut, että myös yksi entinen poikaystävä on syntynyt samana päivänä. Hänellä oli kyllä ympärillä oleviin ihmisiin liki samanmoinen vaikutus. Valovoimainen persoona. Leijona. 

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo raakaruokakurssi. Eikös se tarkoita juuri noita raakapuuroja jne. .
    Itse olen aina ollut kova uimari, mutta jotenkin sekin on jäänyt tänä kesänä. Vasta lauantaina ajelin mökiltä ekan kerran uimaan ja kotoa olen käynyt vain muutaman kerran koko kesän aikana. Uiminen käy niin kovasti hartioihin, ettei paljon viitsi käydä. Nyt ostin kyllä itselleni vesijuoksuvyön ja luonnonvedessä juokseminen on vielä paljon hauskempaa kuin maauimalassa, jossa normaalisti käyn kerran viikossa. Ehkä tuo uimisen vähyyskin johtuu koirasta. Se kanssa on niin paljon liikkeellä, ettei tunne muuta oikein tarvitsevansa. Ensi talvena olen kyllä taas ajatellut käydä ainakin kerran viikossa avannossa.
    Mun paras tyttökaverini on myös syntynyt tänä samaisena päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meen vähän vilkuilemaan mitä kaikkea se raakaruoka tänä päivänä tarkoittaa, taitaa olla vähä toista kun ekaa kertaa siitä kuulin (idätys jne). Kakkuja ja kaikkea. Mielenkiintoista, ja kun mä oikeasti tosi harvoin pääsen mihinkään ex tempore, niin on kiva mennä.

      Mulla kans uiminen ottaa hartoihin, on kai jotenkin liian pysty asento mulla tai jotain. Ja yleensä vedet on liian kylmiä mutta ei nyt ;-)

      Mukavaa viikkoa Sari!

      Poista
  2. Nyt on missattu kumpikin tärkeä kesätapahtuma! Viikonloppuna olis Vasenkätisten vestivaali! Vuoden vasurikin on valittu http://www.aamulehti.fi/Viihde/1194919377066/artikkeli/tama+tunnettu+nayttelija+on+vuoden+vasenkatinen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä en kestä! Ja vuoden vasenkätinen ei siis näemmä ollut kumpikaan meistä?!?

      Mikä huuuuutava vääryyyyys!!!

      Poista
  3. Heh, pensaspalolta se näyttää :) Hyvä että huomautit...
    Uiminen lämpimissä vesissä on ihanaa, ja jos se ei ole liian lämmintä, se myös viilentää oloa helteessä vähäksi aikaa. Uimisen jälkeen märässä uimapuvussa pienoisen tuulen armoilla jonkun aikaa, niin eipä ole enää hiki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi oi, mä olen oppinut todellakin viime aikoina nauttimaan uimisesta. Just ton takia ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana