Sivut


maanantai 4. elokuuta 2014

Grrr ja murinaa

Varoitus: jos et halua lukea "ahdistuneen ja katkeran ex-vaimon tilitystä", ole hyvä ja hyppää tämän päivän tekstin yli. Kiitos!

***

Sain elokuun ensimmäisenä päiväna, elatustuen maksupäivänä, kuopuksen isältä sähköpostiviestin. Siinä kysyttiin, voisimmeko joustaa kesän elatusmaksuista, koska hän on joutunut ottamaan palkatonta lomaa pitääkseen kuopusta ne kaksi kahden viikon pätkää jotka poika on hänellä ollut, vai miten tällaisissa tilanteissa on tapana toimia. Vastasin hammasta purren mutta nätisti, että epäsäännöllisiä(kin) tuloja saavan vanhemman vuositulot lasketaan yhteen ja jaetaan kahdellatoista. Tästä muodostuu kuukausiansio. Sitä verrataan toisen vanhemman kuukausiansioon ja elatuksen tarve jaetaan näiden tulojen suhteessa (vähän mutkat suoriksi oikoen). Totesin, että tällä laskutavalla en usko suuria muutoksia tulevan, vaikka neljän viikon palkka jäisikin saamatta. Ilmaisin suostumukseni tuen uudelleenlaskentaan, mutta myös sen, että minun talouteni ei ilman virallista päätöstä ikävä kyllä jousta. Joka pennonen on budjetoitu laskuihin ja syömiseen.

Se mitä en siinä suuresti riemuitessani hoksannut kirjoittaa, on, että tällaiset asiat tietysti myös käytäisiin läpi etukäteen, mielellään jo keväällä eikä viimeisenä kesäkuukautena, ja silloinkin juuri maksupäivänä, mikäli niistä ylipäätään neuvotellaan. Sitä en ajatellutkaan hänelle jakaa, mutta mielessä kävi, että ennakointi auttaisi näissä asioissa muutenkin. Olisi auttanut myös minua talouden suunnittelussa jos asia olisi tullut puheeksi aiemmin. Tai häntä, olisi voinut jättää sen asuntoauton vuokraamatta, Lapin reissun tekemättä tai sen piakkoin tulossa olevan ulkomaanmatkan. 

Elokuun ensimmäinen päivä oli sopivasti perjantai, meillä on eri pankit ja viikonloppu sotkee rahaliikennettä myöskin. En ole saanut vastauspostiini minkäänlaista kommenttia. En siis edelleenkään tiedä, onko tililleni tupsahtamassa alkuviikosta rahaa vai ei. Ennestään siellä on 10 euroa ja tilipäivä on 15. päivä. Ahdistaa niin että uni on katkonaista ja henki ei meinaa kulkea. Ai niin, astmalääkekin piti ostaa elatustuesta. Huokaus. (No on meillä ruokatili kaupassa ja Visa on tietty, pärjätään me, mutta silti.)



Huom! Kuvan tapaus ei liity tekstiin millään tavoin.



Nyt kun aloitin, niin antaa mennä vaan. Kävimme asuntoautoon liittyen mielenkiintoisen keskustelun: kuopuksen isä oli ajatellut, että matka Lappiin sujuisi mukavammin, jos poika makoilisi vaikka ohjaamon yläpuolella olevassa makuutilassa taikka muuten vaan matkustaisi vapaana ja valtoimenaan. Ilman turvavöitä? Ihan pieni paniikki ehti hiipiä ennen kun hän sai minut vakuutettua, että kyse oli yksittäisestä virhearviosta, ja että kuopus vaikkapa vesillä ollessaan on todellakin aina veneilyliivit päällä. (Pari katkonaista yötä tuli tämänkin asian kanssa vietettyä.) 

Ei kahta ilman kolmatta. Tämä ei sentään ole hengelle vaaraksi, mutta jo edellisen isäpätkän jälkeen laitoin viestiä, että meidän täytyy kehitellä joku systeemi, ettei kuopuksen tavarat ole eri paikassa kuin poika itse. Uimahousut helteellä kaupungissa, ulkohousut syksyllä ei jalassa vaan toisessa kodissa. Ratkaisu asiaan on, että minä teen joka kerran pojan tavaroita pakatessani listan, mitä pitää palauttaa myös. Poikaa hän ei sentään koskaan ole unohtanut. Huokausten huokaus. 

Miten minusta tuntuu, että minulla on kolme lasta?


***

Helpotti. Kiitos ja anteeksi! Korostettakoon nyt näin lauhtuneena kuitenkin vielä, että kysymyksessä on ihan selväpäinen ja vastuullinen ihminen, jolle välillä vaan tulee virhearvioita ja "ajatuskatkoksia". Pääsääntöisesti asiat todellakin sujuvat hyvin, mistä olen hyvinkin onnellinen. Mutta rassaahan tuollainen silti, satunnaisestikin kohdalle osuessa. P*rkele.

16 kommenttia:

  1. Hei, teillä on samanlainen AB-matto kuin meillä :) Ostettiin se isännälle joskus, kun se diggaa. Niin, ehkä hieman jälkeenjäänyt...?
    Meidän lapset on kyllä joskus nukkunu asuntoautossa sen ollessa liikkeellä, mutta kyllä nekin kuulemma enimmäkseen on turvavöissä. Siskon miehen edellisessä a-autossa ei ollu ees turvavöitä niille, jotka matkusti selkä menosuuntaan. Sisko ei muutenkaan aina oikein ota turvallisuusnäkökohtia huomioon (esim. koirat on sillä aina ihan irrallaan autossa) mutta hengissä nuo mejän tytöt on selvinny :) Mutta vilkas pojankolli "irtonaisena" autossa ei kuulosta kyllä hyvältä. Toivottavasti se kans pitää sen kiinni :)

    Ja kyllähän se elatusmaksu pitäs maksaa lomista huolimatta - eikös lomat kuulu elämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomat ja ennakointi kuuluu elämään, toden totta ;-) Oli muuten napsahtanut rahat tilille ja s-postiakin tullut, joten asia tältä osin kunnossa.

      Mä olen ihan natsi näiden turvallisuusasioiden kanssa, ja selvitin säädöksetkin ja kerroin ne myös kuopuksen isälle. Otti tosissaan ja konsultoi toisesta matkustamiseen liittyvästa asiasta sitten heti mun kanssa. On se kehityskelpoinen, mutta mä vaan en jaksanut jäädä sitä odottelemaan ;-)

      Poista
  2. Voi Marjaana! Mä niin osaan asettua noihin "kymppi tilillä- tilipäivä kahen viikon päästä"- housuihin, ja siihen ahdistukseen ja paniikkiin. Luojan kiitos sulla on se ruokatili ja Visa. Nehän on ihan loistojuttu!! (vaikka onkin vain siirtämistä, mutta siinä kohtaa kun ei vaan ole, millä ruokaa ostaa, niin onnenpotkuhan ne on)
    Ja just näin. Just sinä maksupäivänähän sitä kuuluukin kysyä...ärhh!!
    Tsemppaan ja ajattelen! Koita silti nauttia kesäauringon säteistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin melkolailla äreä ja maassa tän takia mutta onneksi selvisi. Maksoi sitten mukisematta - luulen, että koitti kepillä jäätä, joka tietysti on vittumaista sekin.

      Noi ruokatilit on just sellasia hätävaroja, jotka on pakko lasten takia olla. Yleensä en osta sinne mitään mutta välillä on niitä' hetkiä että on pakko. Nyt onneksi ei tarvi. Ja mä tiedän et sä teidät. Nyt, kun rahat oli tullu, kävin heti lurauttamassa kahdellakympillä bensaa tankkiin. Sillä ajellaan tilipäivään.

      Aurinkoista viikkoa sulle Helmi!

      Poista
  3. Hyvä kun puutuit tuohon asuntoautossa matkustamisen mahdolliseen turvavyön käyttämättömyyteen. Todellakin vöissä oltava koko liikkuvan matkan eikä siinä ole liennytyksiä. Typeryyttä, jos sellaista edes miettii. Muutoinkin asuntoauto on kuin pahvia et ne saadaan b-kortilla ajettavaksi. Jos ylätilassa matkustaa ja tulee tärsky vaikka puun kanssa, noh, ei tarvinne jatkaa enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvi... puistattaa ajatellakin! Onneksi asia tuli ilmi ja pääsin puuttumaan. Mä oon todellakin natsi näissä turvallisuusasioissa ja musta pitää ollakin. Meinasi päälaki räjähtää kun sitten tietty tuli kaikki muutkin uhkakuvat mieleen. Just tyyliin ilman pelastusliivejä vesillä jne. Puhuttiin sitten nää kaikki ja taisi mennä perillekin. Mutta todellinen virhearviohan tuo oli!

      Poista
  4. No johan pisti mies ehdotuksen. Älä missään tapauksessa suostu, ei kuulu mitään tällaisia vähennyksiä tehdä. Hänen oma asiansa millaisen loman pitää (palkallinen vai palkaton), mutta ei hänen elatusvastuunsa siitä mihinkään ole vähentynyt. Ihme, ettei hän vedonnut siihen, että on pitänyt lasta enemmän kesäaikana ja maksanut suoraan hänen elatustaan. Tämähän on se yleinen versio. Edellisessä työssäni olin näiden asioiden kanssa jatkuvasti tekemisissä joten tiedän......
    Ymmärrän ahdistuksesi, koska itselläni on näitä samanlaisia rahat vähissä -päiviä ollut usein. Nyt vähän helpotti kun pojat olivat kesätöissä ja maksoivat itse omat autovakuutuksensa. Mitenkä ne kaksosilla tuleekin aina samaan aikaan???? HEH!
    Olen juuri palannut lomalta töihin ja yritän siirtyä työmoodiin....mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi tarvi riidellä näistä asioista, mutta olihan tuo sellainen pohjanoteeraus... luulen, että hoksasi miten paljon kesälomareissu vie rahaa ja koitti sitten kepillä jäätä. Asia on onneksi hoidossa, rahat tuli ja sähköposti myös. Mutta kyllä mua ketutti, aikuinen osaa ennakoida tällaiset asiat ja toimii sen mukaan. Jotenkin se vaan tuntuu olevan aika vaikeaa...

      Mukavaa työviikkoa sulle, toivottavasti lomalta paluu sujuu sutjakkaasti!

      Poista
  5. Hei mulle tuli mieleen teidän jänekset. Mitä niille kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo toinen lueskelee legorakennuspiirrustuksia, kuten kuvasta näkyy... ja toinen ottaa lungisti. Tuota, ne reagoi helteeseen tiputtamalla ihan turkasesti karvaa - tuosta vasemmanpuoleisesta kuvasta näkyy, et selän päällä on tollanen "karvattomampi" alue. Ehkä niillä on vähän kuuma? Mutta muuten ihan hyvää, oletan!

      Poista
    2. Ei oo todellista. Vasta nyt hokasin että valokuvassa on ne! :D oon vähän lomalla tai jotain...

      Poista
    3. Tai ainakin osa niistä ;-) Viimeisessä ei oo kun vilahdus pepusta kun jäi kiinni verekseltään ja ryntäsi pakoon!

      Poista
  6. Tsemppiä Marjaana ja jos mullla ois valta ja voima niin auttaisin mutta samassa veneessä täälläkin ollaan (ja se tosiaan ahdistaa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paimen, ajatuskin lämmittää. Onhan tää tätä, mutta onneksi nyt tuli kuitenkin se elatustuki tilille niin kuin pitikin.

      Poista
  7. Anteeksi älä suotta pyydä, kiitoksia laita vain ittelles korkeintaan, ja miesten sättiminen ei ikinä hukkaan mene :-)
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mä sätin monesti ystävlle, mutta täällä on jäänyt vähemmälle. Periaatteellisista syistä, mutta pitäähän niistäkin välillä livetä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana