Sivut


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Vähemmän on enemmän

Mikä ihana alkuviikko! Maanantain aurinko todellakin kutsui pihalle, ja siellä pysyin liki koko päivän. Mitä nyt kävin maistamassa esikoisen leipomaa tiikerikakkua kahvilan vitriinistä. (Ylpeä äiti!) Kuopuksen kanssa kylvimme hänen koulun päättäjäisissä vanhempainyhdistykseltä saamansa herneet ja minä mylläsin muutenkin. Hain multaa, pistin perunat piiloon ja vähän yrttejä - toivottavasti - kasvamaan. Salaattiakin sujautin perunoiden viereen. Se on kyllä aina yhtä ihanaa hommaa! Krassin siemenet upotin ruukkuihin myös, ja siirsin yhden orvokkiamppelin etuovelle. Luulen, että minun kukkaseni ovat nyt tässä. Vähemmän on enemmän, tai tässä tapauksessa riittävästi. Terassilla näyttää viihtyisältä. 






Olen minä ehtinyt sisälläkin häärätä. Viikonloppuna oli aivan pakko siivota ja jäi sitä järjestelyhommaa alkuviikollekin. Löysin myös lehdestä myslipatukoiden ohjeen ja testasin sitä. Itselle muistiin: täytyy ensi kerralla harrastaa tuotekehittelyä. Rypsiöljy on pakko korvata voilla, koska luomusellainen haisee aivan suunnattoman kammottavalle. Se melkein maistuukin patukoissa, pthyi. Lisäksi ajattelin, että aprikoosit, joilla korvasin luumun, antaisivat sen verran reilusti makeutta, että pihistelin hunajan kanssa. Ei kannata, kaurahiutaleet ovat niin kuivakkaita, että tarvitsevat, ainakin minun makuuni, rinnalleen runsaasti makeaa. Salaatilla, noilla ja hedelmillä sekä tietysti runsaalla veden juonnilla voisi pärjätä kesällä pitkälle. Vähemmän voisi olla enemmän  tässäkin tapauksessa. Minun täytyy taas ryhdistäytyä syömisasiassa.





Se ei ole helppoa, kun esikoiselta tule joka päivä viekottelevia viestejä tyyliin "Nyt olis tuulihattuja tarjolla". Tänään minun pitää taas yhdistää työtä ja perhe-elämää. On kokous 16.30 ja kuopuksen leiri loppuu neljältä. Ruokin hänet työmaalla nopeasti ja annan sitten pelata käsikonsolilla. Kokoustarjoilut taidan hakea edellämainitusta kahvilasta. Tänään sieltä saa kuulemma suolaisten ja makeiden tuulihattujen lisäksi myös karjalanpiirakoita. Njam!


***

Jestas näitä hakusanoja. Olen sataprosenttisen varma, etten ole ole kertaakaan kirjoittanut mitään panomiehistä. En vaan käytä sellaista terminologiaa. Silti se johdattaa toistamiseen blogiini. Viimeksi etsittiin aikamoista panomiestä. Nyt tänne oli päädytty haulla ylöjärven kovin panomies. Nyt kyllä syytän teitä, arvoisat lukijat, näistä harhalaukauksista. Kommenttiboksin keskustelut saavat aikaan näitä hulvattomia osumia. Tässä asiassa vähemmän ei ole enemmän...

16 kommenttia:

  1. Heh, kommentoijat pilaa sun maineen :D Myslipatukoiden ohje kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten te teette musta mielenkiintoisemman kun mä oikeasti oon ;-)

      Myslipatukat ON hyviä, näppärä välipala tai iltapala kun tulee pikkunälkä.

      Poista
  2. Onpa outo tuo rypsiöljy tai öljy ylipäätään. Entäs kookosöljy? Tai aprikoosin tms tilalle vadelmaa hieman jos on.

    Mille luomu rypsiöljy maistuu? Tavis kylmäpuristettu öljy jota joskus marinoinnissa yms käytän ei mun mielestä maistu tai haise millekään. Onkohan sun öljylle käynyt jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mä olen haistellut kaikki luomuöljyt ja löysinkö taannoin yhden, joka on siedettävän hajuinen. Mutta mulla onkin herkistynyt hajuaisti. Se ei millään muotoa haise pilaantuneelle, mutta sellaiselle ... no, tosi rypsiselle ;-)

      Poista
  3. Maanantaina mekin istuimme illan pihalla, kun saimme vielä viimeiset valmistujaisvieraat. Grillasimme pupua (älä kerro kuopukselle) ja nautimme sitä salaatin kera. Eilen sitten satoikin vettä kun kokouksesta pyöräilin kotiin. Olin onneksi varautunut tähän sadetakilla, joten en kastunut ihan hirveästi. Tänään on sitten niin hikinen ilma, että kastui töihin tullessa jo vaatteiden alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk, en kerro itsellenikään pupun grillaamisesta ;-)

      Samat kelit täälläkin, paitsi ettei eilen pahemmin satanut. Mutta tänään kyllä on sen verran hiostavaa että varmasti jyrisee jossain vaiheessa. Suomen kesä, kovin monimuotoinen!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ääk... mä en edes kehtaa kertoa (senkin kommentit s-postilla tilannut stalkkeri ;-)

      Poista
    2. Joo jäi rasti päälle :]
      Nooh?

      Poista
    3. No höh, kun mä en välillä pääse kirjautumaan bloggeriin mitenkään muuten järkevästi. (Tai siis toi ei kyllä ole järkevä tapa sekään...) Eli vastaan jonkun kommenttiin - tai jos niitä ei ole, kirjoitan feikkikommentin ja sitten se avaa mulle kirjautumislomakkeen.

      Tän täytyy johtua jostain google+ hommelista kun mä en vaan suostu aktivoimaan sitä sen kummemmin... (joo, tekniikan ihmelapsi mä oon, ja kesän lapsi. Mahtava keli. On säitä pidellyt ;-)

      Poista
    4. G+ on gaggaa, mut ei sitä tartte ottaa vaikka välillä tulee tyrkytysilmo sähköpostiin kirjautuessa.

      Mut voithan kirjautua vaikka sähköpostiin ja kirjoittaessasi kommenttia valkkaat googleprofiilin pudotusvalikosta ja se kirjautuu sitten samalla. Tai... No mut testikommentit oli hauskoja :D

      Poista
    5. G+ jämäyttää ittensä esiin enkä pääse ohi enkä ympäri jos en liity ENKÄ liity. Gmailiin pääsen ongelmitta mutta blogia muokkaamaan en. Mut mähän voinkin kirjoittaa sulle privaatteja piristysviestejä noihin kohta katoaviin testi-töpeksintöihini, jeeee!

      Poista
  5. On sulla kyllä luja tahto kun hiljennät tuulihattujen kutsun myslipatukoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, tänään ne huusikin sitten niin kovaa, että tilasin koko kokouspoppoolle sekä suolaisia että makeita. Slurps!

      Poista
  6. Häh, aina kun mä haen aikamoista panomiestä niin tännehän se ohjaa!
    No ei :-))))
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löydät ylimääräisiä niin ohjaa ne tänne ;-)

      (Mun ainoa asiallinen ja ihana "anonyymi"...)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana