Sivut


torstai 8. toukokuuta 2014

Kasveja, eläimiä ja yksi kirja

On se otsikon keksiminen välillä minullakin työn takana.

Esikoinenkin saa päähänsä merkillisiä asioita. Nyt se halusi viherkasveja. Vaihtoi huoneessaan oikein järjestystä sitä varten, että kasvit saisivat valoa. Ongelmallisempi asia ovatkin sitten itse ne kasvit. Mullassa viihtyviä huonekasveja emme voi ottaa, koska siinä viihtyvät myös homeet. Joskus aikanaan olemme kokeilleet sellaista mystistä purkkikasvatussysteemiä, jossa suljettuun purkkiin istutetun kasvin pitäisi kastella itse itsensä, kun alkukosteus on kohdillaan. Nyt en löydäkään oikeaa hakusanaa ja paljoakaan tietoa tästä, mutta jatkan etsimistä ja saa vinkatakin. Meillä oli oikein artikkelikin aiheesta taannoin, joten en ole nähnyt unta tai keksinyt itse koko hommaa. Sitä odotellessa kävimme hakemassa paikallisesta kukkakaupasta Tillandsian. Tyyppi kasvaa tuollaisessa ihmeellisessä kasvu"sorassa" ja kaipaa vain suihkupullon suihkausta tuolloin tällöin. 





Kuopus taas - no, se nyt vaan on kuopus.

Aamulla vessasta rupesi kuulumaan urheiluselostajan äänellä:

"Mikäs ötökkä täällä on? En ole varma onko se hämähäkki vai muurahainen koska en pysty laskemaan sen jalkoja kun se kipittää niin nopeasti. Oli miten oli, kysymys kuuluu: mitä se täällä tekee? Olen kuullut laivahämähäkeistä (?!?) mutta en vessahämähäkeistä."

Sitten tavallisella äänellä: "Äiti, meidän peilikaappiin meni hämis. Tuu kattoon mitä se siellä tekee."

Se luki astmalääkkeeni ohjeita.


Illalla lauloimme (kirjaimellisesti) kaksiäänisesti (koska minä en pysy nuotissa) pupuaitauksessa Jänikset maailmankartalle. Tilulilii, tilulilaa. Minä olin se, joka kuulosti autenttiselta M.A.Nummiselta. Sitten hirnuimme kuollaksemme youtube-version kuvitukselle.

***





Huomasitko ensi vilkaisulla tuossa kuvassa jotain hämärää? Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten aivot korjaavat näköhavaintoja. Minä en ollut kolmen vuoden aikana, jotka tuo kirja on meillä kirjastossa ollut, huomannut selän kirjoitusvirhettä, joka sivumennen sanoen on aivan hulvaton, nyt kun kollega sen minulle näytti!

26 kommenttia:

  1. No just! Tuli mieleen se aivo-ohjelma, jossa näytettiin ihmisille kylttiä jossa luki the the garden, eikä kukaan huomannu että siinä on kaks the-sanaa. Ei ole ollu kirjan kansien tekijällä oikein toteuttamiskelpoinen idea...

    Tillandsia on söpön näköinen. Mulla oli kukka joskus sellasissa punaisissa geelirakeissa, joiden piti olla multaa parempia - imivät vettä hurjasti ja näinollen oli kasvillekin kosteutta aina tarjolla, mutta se ei ollu kyllä kovin hyvä. Tai ehkä mie en lannottanu tarpeeksi. Olihan se koristeellisen näköinen lasiastiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin seurattiin sitä, Aivopeli tai joku sen niminen. Oli muuten mielenkiintoinen ohjelma kaikkien kolmen mielestä. Ja toi krijoitusvrihe on mahtava!

      Mä osaan tappaa kaikki kasvit joten saa nähdä miten kauan tää kestää meidän hoidossa.

      Poista
    2. Ehkä sun esikoinen on viherpeukalo, kun se on jauhopeukalokin?

      Poista
    3. On se vähän - nuorempana se teki pari istutuslaatikkoa ja viljeli pottua ja vaikka mitä. Nykyään ne on mun harteilla ja niissä kasvaa lähinnä pottua ;-)

      Poista
  2. Tuo kasvi sopisi siis meillekin. Ihana vinkki, Kiitos Marjaana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Kukkakauppias sanoi, että viihtyisi hyvin myös ikkunallisessa kylppärissä - siellä olisi ihanteellinen kosteus. Hauska otus joka tapauksessa!

      Poista
  3. Ei sitä tule kaikkea ajateltuakaan, missä sitä hometta voi kasvaakaan. Höh!!!! Kivalta tuo huiskale kyllä näyttää.
    Astmalääkkeitä himoava hämähäkki. Tirsk.

    VastaaPoista
  4. http://themindunleashed.org/2014/01/garden-bottle-thriving-since-1960-sealed-ecosystem-watered-just-53-years.html

    =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, Magdaleena, kiitos linkistä!

      Sen päivän kun näkisi, että joku kasvi eläisi meillä noin pitkään... tai siis esikoinen näkisi ;-)

      Ja onnea vielä tälläkin puolella!

      Poista
    2. No tossa pullossa on mullaksi muuttunutta kamaakin jo puolet :) Aika hurja!

      Poista
    3. Eiks oo! Me ei taatusti päästä lähellekään, mutta koittakoon esikoinen halutessaan. Ehdotin, että kävisivät äitini kanssa katselemassa isolta kirkolta kasveja kun täältä ei oikein mitään erikoista (paitsi että olihan tuo Till... mikä lie) aika erikoinen!

      Poista
  5. Kyllä aivot hyvin korjaavat nuo näkemävirheet, sillä kesti hetken ennenkuin tajusin, mikä siinä on pielessä. Mutta osuva tuo selkäteksti on. Reijo Mäelle kävi niin, että kun Huhtikuun tytöt julkaistiin pokkarina, luki kannessa Hutikuun tytöt! En muista pääsikö se versio ihan levitykseen saakka vai oliko vielä koevedos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se meni ihan perilel asti, siitä tuli kirjastoissa iso homma palauttaa ne :)

      Poista
    2. Voi ei, Hutikuu ;-) Tuo on aika hauska kans, tuo ahmina, mutta ehkä sitä ei ole huomattu tai katsottu "takaisinvedon" arvoiseksi!

      Poista
    3. Puskissa: Kukaan ei ole vaatinut mua palauttamaan Kööpenahminan matkaopasta. Pitäsiköhän ite tehdä reklamaatio (3:n vuoden viiveellä ;-)

      Poista
  6. Oi, 'Jänikset maailmankartalle' <3 Siinä elokuvassa oli Esa Pakarinen jr. :) Ihana MA :)

    Hauska ahmia Köpistä :D Mulla on sellaisia kirjoja, joiden nimet luen atkuvasti väärin, ihan joka kerta. Yksi niistä on 'Pianomiehen tytär', jonka ensimmänen i-kirjain jää aina puuttumaan. *pun*

    Uskalsitko vielä käyttää astmalääkettä, kun sitä oli hämis tutkaillut? Meillä on vessassa hämiksiä, pitää aina muistaa olla varovainen imuroidessa. Ne pitävät kivasti muut ötökät poissa. Paitsi lukit (yyh), erään kerran pojat katovivat 15 lukkia pois sieltä vessan alakaapin alta. Niihin mä en koske (enkä ihan heti tavis-hämiksiinkään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tarkastin illalla tarkkaan, ettei se ollut kipitellyt mun inhalaattoriin. "Korkki" oli kiinni ja niin aion pitää sen jatkossakin, en halua vetäistä hämähäkkiä kitusiini ;-)

      Toi panomiehen tytär on tuttu mullekin, ja pari muutakin. Harmi, etten just nyt muista yhtään muuta!

      M.A. piristää aina, ja yhteislaulu kans. EN ole varma arvostivatko puput moista.

      Poista
  7. Puskis!:D

    Jotain aavikkokasvia mäkin kaipaisin kun en saa muita menestymään. Kolme ruukkukasvia olen ostanut ja ne kaikki ovat kuolleet kun meillä on eukon kanssa sellainen diili ettei se koske mun rehuihini enkä minä hänen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaktus voisi olla vielä helpompihoitoinen kun toi, tosin ollaan me muistaakseni sekin onnistuttu aikanaan tappamaan. Joten ehkä on parempi etten neuvo sua tän enempää ;-)

      Poista
    2. Sä olet taas vainonnut :D

      Poista
    3. Aah, nyt mä taidan tietää. Mullois kuva jossa on punaista...

      Poista
  8. Kööpenahmina on paikka jossa aikoinaan mentiin kihloihin :-) Naamiaisiin asti ei olla edetty, johtuisko mistä?!?
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kööpenahmina... Kihloissa on hyvä olla ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana