Sivut


torstai 27. helmikuuta 2014

Kirjasto ei ole enää KIRJAsto

No voi harmi: keskustakirjastoon ei ehkä tulekaan saunaa. Mutta onneksi sinne sentään tulee elokuvateatteri. Tulisi nyt vihdoin se kirjasto, edes. Sanokaa vanhanaikaiseksi, mutta minusta kirjat ja sauna eivät ihan erottamattomasti kuulu yhteen. Eivätkä dvd:t tai edes e-kirjat ja kuumat löylyt. Ja elokuvateattereitakin tuntuu jokunen Helsingin keskustassa jo ennestään olevan. Toki tuo voi erikoistua johonkin omaperäiseen, mutta sellaisiakin on pääkaupungissa nähty. Mutta mistäpä minä mitään tiedän, minä olen vain pienen maalaiskirjaston vanhanaikainen johtaja. Tunnustan ihan avoimesti olevani vähän vanhoillinen mitä kirjaston agendaan ja valikoimaan tulee. Joskus on vaikea ymmärtää, miksi meiltä pitäisi saada kahvakuulia, porakoneita tai vaikkapa energiamittareita. Tiedänpä lähiseudullamme erään kirjaston jossa voi päästellä ompelukoneellakin jos omaa ei ole. Näkyy sellainen olevan myös parissa Helsingin kirjastossa. Surrur vaan!

Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun myös sivistystoimenjohtajamme kanssa. Hän kysyi, mikä minusta on kirjastomme tehtävä. Vastasin, että se, minkä laki määrää. Toisin sanoen tehtävämme on tarjota pääsy tiedon lähteille, mahdollistaa elinikäinen oppiminen ja niin edelleen. Hänelle se ei kelvannut. Meidän pitäisi vissiin, kuten koululaitos tekee, kaataa tietoa asiakkaidemme päähän. Haalia heitä vielä turuilta ja toreiltakin ja sivistää. En muuten ala! Minä en sivistä ketään, mutta omalla aineistonhankintapolitiikalla annan joka ainoalle sivistystä taikka virkistystä, jopa hupia halajavalle siihen mahdollisuuden. Nih!


***

Niin kuin joku saattaa muistaa, mangustit ovat lähellä sydäntämme. Tämä veijari, joka koittaa pysytellä hereillä, sai sataprosenttiset sympatiat.





Joskus minulla on täsmälleen samanlainen olo. Kroooh!

24 kommenttia:

  1. Tismalleen samaa mieltä! Sauna ei todellakaan kuulu kirjastoon.

    Kirjastot ovat muuttumassa, olen huomannut sen ihan meidän lähikirjastostammekin. Iso ja valoisa lehtihuone muutettiin nuorison peli- ja oleskelupaikaksi, mikä on tietysti sinänsä ihan hyvä asia, että nuorille tarjotaan tämmöisiä oleskelupaikkoja. Mutta lehtihuone siirtyi sitten vastaavasti pieneen ja kämyiseen huoneeseen, jossa ei viihdy erkkikään. Epistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy tunnustaa, että olen tuossa nuorisoasiassakin ihan pirun vanhoillinen. Musta pelaaminen on vasta sijalla ...ööö... jotain lehtienlukemisen ja suunnilleen kaiken muun jälkeen (meidän kirjastossa, siis). Eli jos on ihmisiä lukemassa lehtia ja lapsia pelaamassa tietokoneella, olen varsin hanakka hyssyttelemään pelaajia, että lukurauha säilyy.

      Perustelen tätä sillä, että hyvin hyvin monissa perheissä on jo tietokoneet kotona ja voivat pelata siellä, jos on pakko. Mitä nuorten oleskeluun tulee, meillä on nuorisotalo sitä meluisampaa viihtymistä varten. Niin, muumio mikä muumio ;-)

      Poista
  2. Toivottavasti hällä ei ollut vartiovuoro menossa.... Ja mä nuokun just noin joka iltapäivä bussissa, mutta annan kyllä aikaisemmin unelle periksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivoin minä. Jotenkin aivan superlutunen otus.

      No niin, nyt näen paitsi housuttomia ratikkakuskeja, myös mangusteja torkkumassa HKL:n busseissa. Jihuu!

      Poista
  3. Kirjastoon ei todellakaan tarvita saunaa eikä peliluolia. Meillä on tuo kunnan pääkirjasto juuri hyvä, eli kirjat on avarassa uudessa tilassa ja alakerrassa katutasossa on rauhallinen lehtien lukusali sekä sen vieressä pieni kahvila. Lisäksi katitasossa on pieni näyttelytila ja se sopii oivallisesti myös sinne. Valokuvia ja milloin mitäkin paikallisten omia taidepläjäyksiä esitellään. On kiva poiketa ja katsoa mitä milloinkin on esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mainitsemasi jutut kuuluu mustakin kirjastoon, ja sopii hyvin. Mutta että sauna ja elokuvateatteri? Niille on omat paikkansa ja tarvitsijansa toisaalla.

      Poista
  4. Totta turiset! En nauti Turun uudesta hienosta pääkirjastosta, jossa ei ole minkäänlaista rauhaa. Minusta kirjasto on kuten kirkko. Sinne mennään rauhoittumaan ja lueskelemaan, ei leikkimään tai pelaamaan tai pitämään pitkiä puhelin- tai muita keskusteluja. Hyvä, että joku on kanssani samaa mieltä. Sieltä pitää saada kirjoja ja lehtiä, ei välttämättä mitään muuta!
    Mangustit ovat ihan parasta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangustit on mitä suloisimpia otuksia!

      Mä olen tässä asiassa tosiaan, niin kuin totesinkin, vähän vanhanaikanen. Kirjastossa pitää olla lukurauha, ei niin, että aivan kaikkea hyssyteltäisiin eikä pihaustakaan saa kuulua niin kuin ennen aikaan. Mutta juoksentelu, kännykkään (kovaa) puhuminen sun muut kuuluu kyllä muualle mun mielestä. Sitä koitan sitten ylläpitää omassa pienessä yksikössäni.

      Poista
  5. Sauna kirjastossa? Nyt olen mykistynyt. Kirjasto on kaupungin tärkein julkinen rakennus. No ehkä ruokakaupan jälkeen, toisaalta käyn aina naapurikaupungissa ostoksilla. Kirjasto on pyhä, ainoa pyhä, ollut siitä asti, kun olin vaahtosammuttimen kokoinen. Tosiaan, melkein kuin kirkko ja hautausmaat, joihin olen hulluna. Paikkoja, joissa saa olla oman itsensä kanssa ihan yksin ja vieläpä sen äärellä, josta tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasto on siksikin aika ihana ja tärkeä laitos, että se on yksi harvoista paikoista, missä voi oleskella ilman rahaa.

      Ei ehkä ihan hautausmaan hiljaisuutta, mutta lukurauha kuitenkin ;-)

      Poista
  6. Oi KIITOS rakas murunen!! Mä olen jo pitkän aikaa ollut ihan eri leirissä, kuin tämän kylän muut kirjastolaiset tai ainakin siltä on tuntunut. En ensinkään halua edes koko keskustakirjastoa, koska onhan sanomattakin selvä, että se huonontaa lähiöiden kirjastopalveluja. Kuka ihan aikuisten oikeasti käsi sydämellä uskoo, ettei vaikuta? Ilmeisesti suurin osa mun ex-työkavereista.

    On kiva olla vanhanaikainen edes jossain asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen mielelläni vanhanaikainen näissä asioissa! Ja tiedätkö, täällä maalla se on helppoa ja sallittua. Kaikki "kotkutukset" tulee tänne viiveellä jos tulee. Sitten voikin vedota, että ei se sielläkään toiminut, jätetään me kokonaan välistä ;-)

      Ja totta kai keskustakirjasto vaikuttaa lähiöiden palveluihin, tulee paineita karsia kirjastoverkkoa tai ainakin aukioloaikoja, säästää hankinta- ja henkilöstökustannuksista jne.

      Poista
    2. Juu, ja mä olen onneksi pienessä virastokirjastossa nykyään, jossa on hilajista ja rauhallista ;)

      Mä olen kuullut jo niistä henkilöstön siirroista. Ei vaikuta hyvältä.

      Poista
    3. Niinpä niin! Ole onnellinen ,että et ole sillä puolella ;-)

      Poista
  7. Latovainiossa näyttää olevan kartan mukaan "Latovainion lainausasema" - ehkä kirjastojen pitää sitten ottaa käyttöön vanha sana "lainasto"? En kyllä tiedä, tuolta Latovainiosta saa lainaksi, se on vain nimenä minusta niin hauska :)

    Mutta aika jännä, että kirjastoa ei edes ole vielä, ja nyt jo hohhaillaan kävijämääriä! Vähän niinkuin nuolaistaan, ennenkuin tipahtaa.

    Rovaniemen kaupunginkirjastossa oli (on?) tosiaan myös tila taidenäyttelylle, ja minusta ne kaksi asiaa sopii hyvin yhteen; sekä lukemista että taiteentutkiskelua on mukavinta harrastaa hiljaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt unohdin oikolukea! Piti kirjoittaa etten tiedä, MITÄ tuolta saa lainaksi...

      Poista
    2. Meilläkin on näyttelytila ja se toiminta sopii erinomaisen hyvin kirjastoihin. Kuntamme muut tilat menevät huomattavasti aikaisemmin kiinni, joten kirjaston näyttelyt tavoittavat työssäkäyvätkin.

      Minä en ihan syty lainasto- sanalle, mutta KIRJAsto nimi voisi pysyä kuvaamassa ydintoimintaa,

      Poista
    3. Mä taidankin tästä lähtien puhua kirjastosta KIRJAstona ;-)

      Poista
  8. Siis mitä ihmettä! Miksei saunaa? Mut onneksi edes elokuvateatteri.
    Mainioita kommentteja tuossa Hesarin loorassa.

    Minusta tavaroita ja esineitä yms. ei tarvitse kirjastosta saada. Kun ne on "ilmaisia", niitä usein kohdellaan kuinka sattuu. Kunhan kirjoja ja lehtiä on luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ en taaskaan uskaltanut mennä lukemaan... Hmm, pitäisköhän?

      Nauroin meidän liikuntatoimenjohtajalle, etten suostu ottamaan ainakaan painavia kahvakuulia. Fresbeegolfvälineitä ehkä jos oikein nätisti pyydetään... Ei vaan, mieluusti pitäytyisin kokonaan poissa tuolta maaperältä, jos se suinkin vaan onnistuu.

      Saunominen on mahtavaa - saunokoon jokainen tykönänsä ;-)

      Poista
    2. Ne oli tällä kertaa aika hauskoja, sun ja muiden viisaiden kannalla.

      Poista
    3. Mä kävin - kiitti vinkistä! Hyvää ironista otetta!

      Poista
  9. Nyt on vuoden alusta meidän kirjastoissa niin typistetty lehtivalikoimaa, että saisivat kyllä poistaa kaikki ylimääräiset palvelut. Meillä ei kyllä ole saunaa, mutta kuntoiluvälineet saisi mielellään vaihtaa lehtitilauksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet on kalliita, mäkin olen joutunut niistä vähän tinkimään. Mutta ne on kyllä sitä ydinpalvelua todellakin, ennemmin kuin saunat sun muut.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana