Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2014

Tieto kulkee...

...jos kulkee.

Ihan hiukkasen taas turhauttaa tilanne työpaikalla. Eilen sinne saapasteli kaksi oikein suloista nuorta miestä tikapuiden kanssa ja pyysivät päästä sosiaalisiin tiloihimme. Minä tietysti kyselemään syytä ja sitä mitä tekevät, mistä firmasta ovat jne. Kävi ilmi, että heidän oli määrä "tutkailla mistä ilman epäpuhtaudet johtuvat" kurkkimalla ilmastointikanaviimme. Niihin, joita remontoitiin viime keväänä. Sen remontin tiedotus ei mennyt ihan putkeen silloin ja minä sain keuhkokuumeen ja pitkän sairasloman. Koko homma oli melkoinen farssi ja pian tuon jälkeen heitin hanskat tiskiin, kävin työpsykologilla ja keräsin itse palaset kokoon. En ole enää juurikaan jaksanut edes pyytää tiedottamista, kun se ei vaan tunnu onnistuvan.

Sitten viimeisen työterveyspalaverin, jossa päätin, etten näiden ihmisten seurassa asioistani enää puhu, on meille tuotu keräimet joilla on tutkittu jotain. Arvaatte oikein, minua ei ole informoitu. Ei sitä, että tutkitaan, mitä tutkitaan eikä tutkimuksen tuloksista. Ja nyt sitten tämä vierailu. Minulla ei ollut antaa pojille heidän tarvitsemiaan kuvia ilmastointiputkista, eikä talonmiehemmekään niitä pystynyt heti samantien löytämään. Sovimme, että tulevat ensi viikon loppupuolella uudelleen. Nyt jo minäkin sisuunnuin ja lähetin työterveyspalaverini osallistujille postia, jossa toivoin - jälleen - että minua  pidettäisiin ajan tasalla mitä talossa tapahtuu.



Minäkin taidan piru vie mennä jonnekin piiloon mököttämään!


Miten p*rkeleessä on niin vaikeaa tiedottaa asioista? Sitä olettaisi automaattisesti saavansa kaiken tarvittavan tiedon kirjastonjohtajana ja asianosaisena, oireilevana. Mutta ei. Sitten kun lähtee kyselemään, saa hurjan ryöpytyksen niskaansa. Näissä sisäilma-asioissahan tiedotuspolitiikan pitäisi olla mieluummin vaikka sellaista, että annetaan liian paljon informaatiota kuin liian vähän. Paitsi että hups, pitää olla varovainen mitä toivoo. Samainen tyyppi, joka karjahteli minulle parkkipaikalla tietoja toivoessani, levitteli oireisiini liittyvää palaverimuistiota firmalle josta näyteet aikanaan tilattiin. Jepjep, se salassapitovelvollisuudesta. 

Työmotivaatio kohdillaan, taas, ja sitoutuneisuus työnantajaa kohtaan myös. Onneksi alkaa viikonloppu ja tämä työpäivä on peräti kolmen tunnin mittainen.

12 kommenttia:

  1. Mulla olisi kyllä hermo jo revennyt lopullisesti tuosta pöölöily-säätämisestä. Grrr.

    Hänen korvatkin viistävät maata.... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvat on myötätunnosta lurpallaan ;-)

      Joo suoni repeää kyllä mullakin päästä tällä menolla, mutta minkäs teet? No, tulta päin ja kohta töihin - todellakin ruhtinaalliseksi kolmeksi tunniksi!

      Poista
  2. Ai että ilman epäpuhtauksien syy selviää kurkkimalla ilmastointikanaviin? Meinaako ne, että siellä vilistää jotain Haisuleita tai Rapa-Ripoja, ja ne sitten näkee kun sinne kurkistaa? Vai oliko niillä oikein robottikamera mukana?
    Toivottavasti käännytyksestä menee LVI-firman kautta asianmukainen palaute sille tiedotuksen laiminlyövälle karjahtelijalle, koska tuosta tuli turha käynti joka maksaa rahaa, ja vain sen tiedotuksen puutteen takia. Eihän se nyt mene noin, että suunnitellaan ja päätetään asioita ja teidän täytyy siellä sitten olla kaikkeen valmiina ilman tietoa mistään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoinkin kollegalle, että ei vissiin ihan ilmaiseksi nuokaan heput meidän perällä käy. Matkat nyt aikakin maksaa ja tuntitaksa, vaikkei mitään ehditty tehdä.

      Meidän ilmastointikanavat on nuohottu, on vaihdettu meteliä dumppaavat materiaalit allergiaystävällisiin ja kuvattu kaksi kertaa tänä vuonna. Mitä pirua ne todellakin ajatteli sieltä vielä löytävänsä?!? Niitä silmällä erottuvia Rapa-Ripoja? Ehkä olisi vihdoin syytä keskittyä rakenteisiin...

      Poista
  3. Kyllä työpaikat voivat olla todella surkeita näissä tiedotusasioissa. Eikä niissä todellakaan toimi salassapitovelvollisuus. Minullahan oli aikoinaan asianajaja työnantaja, joka kertoi kaikille halukkaille kuuljoille, kollegoilleen ja asiakkailleen, että hänen sihteerinsä on masennuksen tähden pois töistä......Kivaa....Hyvää viikonloppua kuitenkin! Ja tervetuloa Turkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava tästä tulee, käväisen tekemässä sen kolmen tunnin päiväni ja sitten nautinkin vapaasta. Ajattelin vaihtaa verhot piristykseksi, saunoa ja olla ihan rauhassa. Meidän Turun reissu taitaa peruuntua, tytön isä vissiin oli saanut vihiä suunnitelmasta tai sitten vaan vaistonnut jotain. Tuhoontuomittu tuo suhde taitaa olla...

      Joo tiedotus ei kyllä toimi enkä usko että petraantuu ennen kun edellinen sukupolvi jää eläkkeelle ja uutta verta tulee tilalle, Sitä odotellessa!

      Poista
  4. Sepä se olisikin kun saisi sinne sun työpaikkaan puolueettoman ja arvovaltaisen tutkijan joka kykenisi osoittamaan sun altistuksen pahenneen firman huonon sisäilman takia. Ihan sen takia että money talks ja jos tuo asiayhteys pystyttäisiin todistamaan (tarvittaessa raastupa-asteella), niin puhuttaisiin sellaisista summista että siinä olisi työnantaja kusessa. tulis vähän muutakin kuin vauhtia tarkistuksiin ja ennen kaikkea ilman laadun parannuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin tätä, mutta arvaa mitä - mä alan jo tottua! Tänään kun tulin töihin oli sähköt poikki ja samainen pulju oli unohtanut ilmoittaa senkin. Voi turkanen sentään tätä meininkiä. Onneksi tulee viikonloppu!

      Poista
    2. No just. Kävin lukaisemassa sun tämän päivän tekstin ja täytyy sanoa että meikäläisen hermoilla ei tuollainen lafka pidättelisi kovinkaan pitkään.

      Poista
    3. Noo, mullon lehmän hermot... Ja toisaalta onko mulla paljon vaihtoehtoja? Töitä on tehtävä henkensä pitimiksi joten näillä mennään ja valitetaan mennessään ;-)

      Poista
  5. Kummaa toimintaa, ei voi kuin ihmetellä!
    Mutta Nyt on jo viikonloppu! Nyt sulla on vapaata ja nautiskeluoikeus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, alkoi jo ... niin mitä työhuolia?!? ;-)

      Poista