Sivut

torstai 15. elokuuta 2013

"Tuntuu oudolta olla koulussa"

Kaksi päivää sitä riemua kesti. Jo tiistai-iltana kuopus totesi, että tuntuu oudolta olla koulussa. Ei osannut tarkemmin määritellä mikä on outoa tai miltä se outo tuntuu. Kerroin, että kaikki uusi aina tuntuu alkuksi oudolta ja se on ihan normaalia. Keskiviikkoaamuna ensimmäiset sanat herättyä olivat nuo myös. Silloin juontui mieleen, että äitiäkin tulee koulussa ikävä. Juttelimme ikävästä ne vakiojutut (ikävä tuntuu kurjalta, mutta on oikeasti hyvä tunne kun siitä tietää että rakastaa) ja keksimme, että koulussa pitää kuitenkin ikävöidä paljon lyhyemmän aikaa kuin päivähoidossa tai eskarissa. Tyyntyi tähän ja ikävänkarkoitusmielessa sylikkäin syötyyn aamupalaan. 

Sitten ne läksyt... Esikoinen oli sellainen, että hän teki automaattisesti läksyt heti koulun jälkeen ilman, että asiasta tarvitsi kysellä tai muistuttaa. Hänellä oli itsellään sitten sellainen olo, että saattoi loppuillan keskittyä ihan muuhun ja ajatella koulua vasta seuraavana aamuna. Turha toivoakaan, että nämä kaksi käyttäytyisivät tässä (tai missään) asiassa samalla tavalla. Kuopus siirsi ja siirsi läksyn tekoa tiistaina viimeiseen asti, ja sitten iltapalan jälkeen muistimme, että väritystehtävä oli edelleen tekemättä. Voi sitä marttyyriasennetta, värittäminen oli niiiiin rankkaa, pinta-alaa oli liikaa ja kynät liian tylsiä. Sitten kun tämä vaivaisen kolmen eläimen värittäminen tuli valmiiksi, hän heittäytyi olohuoneen lattialle kuin MM-kisojen juoksija konsanaan, kaikkensa antaneena, ketarat oikosenaan. Oli naurussa piteleminen. Eilen kokeilimme esikoisen metodia ja ihan hyvin toimi. Saa nähdä miten jatkossa.




Iloisesti ja reippaasti kuopus on kuitenkin kouluun työmaani parkkipaikalta lähtenyt ja sydän siinä meinaa särkyä, kun pieni poika viipottaa iso reppu selässä. Samoin hän on hyvässä järjestyksessä hakenut minut töistä, paitsi eilen. Silloin soi puhelin ja hän kertoi, että tulee vähän myöhemmin kun "on niin kova sade". On se kännykkä kätevä... Mutta sen verran tämä viikko on vienyt voimia, että nukahdimme kumpainenkin umpiuneen saman peiton alle sohvalle eilen. Heräsimme, kun esikoinen soitti ovikelloa.

Odotan myös todella perjantaita, kun kuopus lähtee isälleen ja palaa sieltä vasta maanantaina suoraan kouluun. Ensi viikollakin oli joku poikkeusjärjestely, ja huomaan nyt, että minulla ei olisi voimia näihin. Lisäksi minun pitäisi pystyä tekemään se yksi iltavuoro viikossa, että saisin 25 tuntiani täyteen. Ja on se torstai-aamun oma aika minulle näköjään elintärkeä. Nimittäin eilen jo kiristi, kun hoksasin, että sitä ei nyt ole eikä vapaata tule ennen kun huomenna. Täytyy jatkossa muistaa kaikki nämä ja ottaa huomioon, kun kuopuksen isä pyytää joustoa. Taitaa olla hänen vuoronsa joustaa. 

14 kommenttia:

  1. Ihana kuva - pieni poika ja iso reppu! :)

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköp olekin! Joka syksy olen ihmetellyt noita ekaluokkalaisia, kun näyttävät melkein peittyvät isojen reppujensa alle. Nyt mulla on ihan oma sellainen ;-)

      Poista
    2. Mä olin lapsena myös semmoinen, että eskarissa odotin kovasti, että pääsisin kouluun ja saisin läksyjä (keksin jopa eskari-ikäisenä itselleni läksyjä, jotta mullakin olisi läksyjä niin kuin ystävälläni). Kouluiän koitettua en millään olisi saanut tehtyä läksyjä ennen iltamyöhää (varsinkin matikkaa, joka oli mulle vaikea aine). Äitini sitten (puolittain) laski illalla mun laskujani. ;)

      Poista
    3. Mä meinaan kyllä laittaa tuon itse suoriutumaan omista läksyistään ;-)

      Poista
  2. Hymyilytti tosiaan se MM-kisavertaus.

    Muistan kun nuorempi kummipoika aloitti koulun. Olimme siellä eräänä viikonloppuna kylässä ja sunnuntaina poika yritti tehdä läksyjä. Itkua väänsi ja kun minä kysyin mikä oli, niin poju totesi, että "no kun äiti kiusaa ja pakottaa tekemään läksyjä". Äitinsä oli samassa koulussa opettajana ylemmällä luokalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me äitit kiusataan aika usein ;-)

      Tänään meillä taas katsotaan kisoja, saa nähdä, tuleeko lisää vaikutteita!

      Poista
  3. Kyllähän se kuherruskuukausi uudesta on aina nopeasti ohi, mutta onneksi pian tulee myös tottuminen.
    Meillä on jokaisella ollut läksyjen teko aina täyttä tuskaa ja viime aikoina ne on tehty vasta aamulla ennen kouluun lähtöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me todettiin tänään, että ehkä se esikoisen tapa, heti koulun jälkeen, on ihan paras. Ei sitten läksyt paina koko päivää. Toivoisin kovasti, että tämä juurtuisi... Ehkä säästyttäis pahimmalta tuskalta ;-)

      Poista
  4. Rankkaa on ekaluokkalaisen elämä, kun pitää läksytkin tehdä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan - ja niitä tulee koko ajan lisää ;-)

      Poista
  5. Ekaluokkalaiset on aina niin hellyyttäviä pikkuihmisiä isojen reppujen alla :) Mää olisin kyllä värittänyt sen tehtävän :D Nyt on hyvä kun lapsi on lukiossa niin ei tarvi joutua kiusaukseen läksyjen kanssa. Metsään menisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ope olis kyllä huomannut eron jos mä olisin värittänyt sen. En kuitenkaan olis osannut antaa mennä yli viivojen ja olisin tuhrannut pikkutarkasti... Sama on meidän esikoisen läksyjen kanssa. tehköön itse omansa, laskisi nimittäin numerot jos mä yrittäisin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana