Sivut

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Paljon on aihetta juhlaan

Nautin edelleen vapaistani hyvinkin rennosti. Jatkoin samaan malliin toisenkin päivän, eli en tehnyt juuri mitään. Lueskelin, rapsuttelin pupuja, otin pitkät päiväunet, kävin pienellä kävelyllä - koska piti vastata Rantakasvin haasteeseen ja etsiä hiirenkorvia. Ei löytynyt! Ystävä käväisi lasillisella ennen Suomen peliä, joka olikin sillä kertaa ihan kelpo katsottavaa varsinkin maalivahtityöskentelyn osalta. Myös lauantain matsia kelpasi katsella. Koko joukkue kunnostautui, ei pelkästään ykkösviisikko. Harmittaa silti kovasti Mertarannan siirtyminen maksulliseksi selostajaksi, mutta nyt voin lohduksi laulaa hoilottaa "Ei vettä, Raantaa rakkaampaa", kun ennen ulvoin "Ei Mertarantaa rakkaampaa". Hehheh. Olen ollut liikaa yksin, jututkin on sitä tasoa. Onneksi eilen jo sitten tuli seuraa.


Ei vielä hiirenkorvia, kuten oikealta näkyy.
Mutta mikäs on tulppaanien tilanne siellä, Rantakasvi?
(En ole yhtään kilpailuhenkinen, en...)


Me siis vietimme eilen jo vähän äitienpäivää ja siinä samalla kuopuksen synttäreitä kun äitini ja hänen miehensä toivat pojat kotiin. Laitoin (taas) kylmäsavulohipastaa ja siemailimme äitini kanssa viiniäkin. Hänen miesraukkansa joutuu aina olemaan kuskina, mutta kiltisti hän osaansa tyytyy. Esikoinen leipoi minun toiveestani jälkiruoaksi marenkisen Lehmänläjän, joka oli paljon nimeään parempi. Sitä pistäytyi maistelemassa myös ystävä tyttärineen. Ehdin kuvata sen vasta kun oli jo melkein syöty. Esikoinen oli keksinyt tehdä mummilla minulle äitienpäivälahjaksi myös karjalanpiirakoita. Ah, mitä ihanuutta voin kera! Arvostan tuollaista todella. Ja kukkakimpunkin toivat.




Kuopus sai avata omat pakettinsa ja oli oikein tyytyväinen ja innoissaan lahjuksista. Osa oli vähän kierrätystyyppisiä tyyliin isoveljeltä pikkuveljelle, mutta eipä tuntunut menoa haittaavan. Varsinkaan, kun yksi niistä oli esikoisen vanha psp-käsikonsoli, jota hän ei enää käytä. Kuopuksen Kreikan reissu on pelastettu - tai siis minun. Lennot, odotteluajat ja siirtymiset paikasta toiseen sujuvat taatusti hyvin kun on elektronista viihdettä mukana. Siunattu tekniikka!




P.S. Olen onnistunut tähän asti jotenkin ihmeen kaupalla välttämään heti kylmät väreet nostattanutta sanaa yhäri. Mitenkänhän se oikeasti on mahdollista tällä netinkäytöllä ja muutenkin maailmaa seuratessa? No, ei olisi ollut väliksi vieläkään, minulle tulee tuosta heti etsimättä mieleen ihan yhtä korrekti kehari. Joita kuopuksen isän piireissä muuten tuttavallisesti kehveleiksi kutsuttiin. Se on minusta jopa ihan suloinen nimitys.

Hyvää äitienpäivää ihan kaikille, myös (yäk) yhäreille!


***

Anteeksi. Aika pirun vaikea sana, ainakin joillekin. Minullekin välillä. Olen opetellut pojilta pyytämään anteeksi ja hienoa huomata, ettei se niin kamalasti kirpasekaan. Josko pojasta polvi sitten paranisi?

18 kommenttia:

  1. Hyvää äitienpäivää sulle rakas Marjaana ja kiitos aamun nauruista: "Mertaranta siirtynyt maksulliseksi selostajaksi". Kieltämättä se herätti hieman arveluttavia ajatuksia selostustekniikasta mutta mitäpä siitä ja hei, kiitos jälleen ruokapostauksesta sillä taas saa viettää hartaushetkeä jääkaapin edessä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun se siirtyi ;-)

      Kyllähän nyt äitienpäivänä pitää kunnon ruokakuvat olla, ei muuten tule mistään mitään. Ja kiitos, hyvä päivä tästä tulee. Mukavaa oloa sinnekin!

      Poista
  2. Pitääköhän minunkin lähteä kilpaan mukaan ja käydä kuvaamassa tulppaanit... ;) Krookukset ovat ilmeisesti päättäneet jättää kevään väliin tänä vuonna, kun ei näy yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tulppaneilla sitä nyt pärjätään, mutta mites on koivun lehdet?!? ;D

      Poista
    2. Kisaan mukaan vaan! Mullakin osa krookuksista jäi sellaisiksi onnettomiksi pieniksi ja kuihtuivat jo. Mutta niitä en kuvannut...

      Poista
    3. Niin, ja ne koivunlehdet... huokaus! Mä taidan tänään taas vähän heilua kameran kanssa pihamaalla.

      Poista
    4. Niillä eväillä yritetään päteä, joita itseltä löytyy ;)

      Poista
    5. Siks just mä vedin tulppaanit mukaan kisaan ;-)

      Poista
  3. Pitikö sun ne tulppaanit vetää esiin, huoh;)
    Mulla on viime syksynä istutetut tulppaanit, jotka on nyt 2-3 cm pituisa alkuja. Saa nähdä kukkivatko. En viitsi vaivautua kuvaamaan niitä;D Suosiolla myönnän, että tasoitit tilanteen 2-2. Mutta sen verran kerron, että tänän ammulenkillä katseltiin, että kyllä koivut vihertää kauniisti, krhöm;)

    Oikein hyvää äitinpäivän jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, jotenkin arvasin, että osuu ja uppoaa ;-) Mutta niin upposi koivupiikkikin. Tosin meidän pihakoivu kovasti koittaa kiriä, on niin mukavan lämmintä. Saiskohan tänään jo paviljongin pystyyn...

      Sinne myös oivallista sunnuntaipäivää!

      Poista
    2. Mutta: Eläinosastilla johdan 1-0, sen siilin ansiosta. Oravia ja lintuja ei kai lasketa;)

      Poista
    3. Ei, niitä ei lasketa. Mutta katotaan mitä mä keksin. Viime keväänä sirkutti kaksi hepokattia kaislamatoissani. (Pistin matot jo terassille...)

      Poista
  4. Helsingin kehitysvammaisten tuki ry:llä on keharikaverikampanja ja mun on hirveän vaikea suvaita sitä. Mää en ymmärrä miksei sitä ole voitu markkinoida "Tule ystäväksi kehitysvammaiselle." Mun toinen sisko on kehitysvammainen, enkä kutsuisi häntä kehariksi. En sitten halua muidenkaan sanovan :) Kehvelissä on paljon lämpimämpi sointi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kehveli on niin jotenkin suloinen. Ja oikeasti, osa meidän kunnan työ- ja toimintakeskuksen asiakkaista on oikeasti aikamoisia kehveleitä ;-)

      Kaikkea ei tarvi suvaitakaan. Joissain asioissa saa olla vanha ja vanhanaikainen!

      Poista
  5. Niin juu; hirveen hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinne kans, mahtavaa äitiienpäivän iltaa!

      Poista
  6. Meillä onneksi pojat ovat halunneet tv:stä näkyviksi myös maksukanavat, joten Mertaranta selostaa tuttuun tapaansa edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kade kade kade kade!
      Mulla pyörii vaan näitä maksukyvyttömiä poikia täällä jaloissa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana