Sivut

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kevät, kukkia ja katsastus

Nyt on vähän enemmän virtaa. Perjantain vapaa tuli todella tarpeeseen, koska välillä jo viikolla tuntui, että nyt on kiristetty liian tiukille. Kuopus lähti isälleen vasta eilen yhdeksi yöksi  ja kun hän tuli kotiin viimeksi jo lauantaina, oli ikävä ehtinyt jo kovaksi. Hän on ollut siksi kovin tarvitseva ja vähän itkuinenkin. Täytyy muistaa taas pitää (tapaamis)rutiineista kiinni ihan oman ja kuopuksen jaksamisenkin vuoksi. Viikolla muistin taas, miksi hoidan vaikkapa kauppa-asiat ilman lapsia. Teen sen ennen kun haen kuopuksen, jotta pääsemme heti kotiin, sylittelemään jos se on tarpeen ja sitten vasta on ruoanlaiton aika, kun on tankattu läheisyyttä koko päivän eron jälkeen. 

Esikoisella puolestaan oli perjantaina poikkeuksellinen koulupäivä. He menivät vasta lounaalle kouluun ja lähtivät sitten lähikaupunkiin museoihin ja teatteriin katsomaan Saituria (joka oli omien sanojensa mukaan "ihan hyvä".) Kotiin hän palasi vasta hyvin myöhään illalla. Minä siis sain levätä ja hengähtää. Periaatteessa. Päädyin kuitenkin käyttämään autoa siellä katsastuksessa ja hoitelemaan kaupunkiasioita muutenkin. Se sama ystävä, joka viime vuonna rukoili isojen tyttöjen vaatekaupan sovituskopissa katsastuksen aikana, lähti taas mukaan henkiseksi tueksi. Tällä kertaa ei yläkerta auttanut ja uusi hylky tuli. Täytyy taas alkuviikosta vaivata luottokorjaajaani.


Ei liene epäselvää, mikä on väriskaalani... 

Paluumatkalla hairahduimme puutarhalle ostamaan kesäkukkia. Naapuri tuossa vihjaisi, että ei hänelle ole iso homma kastella meidänkin kukkiamme reissun aikana. Orvokit olivat kokonaan loppu äitienpäivän vuoksi, mutta koitan metsästää niitä myöhemmin. Muuten saldoksi tuli samettikukkia ruukkuihin, kultahippu amppeliin ja pari mustasilmäsusannaa paviljongin jalkaa vasten kiipeilemään. Krassitkin pistin multiin ja auringonkukanalut. Hyvä tästä tulee! Illalla pistäydyin vielä ystävän terassilla katsomassa hänen aikaansaannoksiaan. Jos joku ihmettelee tuossa alemmassa kuvassa oikealla raparperin keltaista vartta, niin se on mittanauha. Piti tsekata kuinka paljon raparperini on Rantakasvin vastaavaa jäljessä. Miten niin  muka kilpailuhenkinen?





Mietin tässä yksi päivä, että vaikka välillä koen olevani aika kovilla, en silti vaihtaisi tätä arkea pois. Kuopuksen isä on olosuhteiden pakosta ihan pihalla poikansa arjesta. Vaikka tapaavat paljon ja minä koitan pitää häntä sähköpostilla ajan tasalla ainakin tärkeimmistä asioista, se Ihan Tavallinen Arki jää häneltä näkemättä. Se, kun hömpötämme saunassa, katsomme jääkiekkopeliä, puuhaamme omiamme, rapsuttelemme pupuja. Se paras pakahduttava arki.

***

Virta. Kyllä tämä valo vaan kummasti antaa lisää virtaa.

10 kommenttia:

  1. Harmi, että autosi ei mennyt katsastuksesta. Mulla on heinäkuussa sama riesa edessä.

    No, on mun raparperit sentään pidempiä ja niitä on paljon;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, rapearperiherruus on sinun, kiistatta! ;-)

      Tää on joka vuotinen piina ja haluaisin siksikin niin kovasti päästä Omaan Majaan vähän lähemmäksi keskustaa. En tarvitsisi autoa ollenkaan. Vika on vissiin kuitenkinb aika pieni ja korjaantunee ensi viikolla mutta rassahan tämä silti. Yöllä tuli vähän uniinkin, hitsi vie. Mutta nyt nautitaan viikonlopusta.

      Poista
  2. Pidän peukkuja, että autosi menisi seuraavalla kerralla läpi katsastuksesta.

    Sulla on upea kukkaloisto pihalla - iloisen värisiä! :)

    Arki on ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki on ihan parasta!

      Vika on vissiin oikeasti aika pieni, ja toivon, että korjaantuu tällä viikkolla. Mutta tyhmää silti. Siksikin, kuten tuossa ylempänä kirjoitinkin, löytäisin niin kovin mielelläni sen Oman Majan läheltä keskustaa. Poistuisi tämä riesa kokonaan.

      Nautitaan kukista ja kesästä!

      Poista
  3. Harmi, kun pitää käyttää autoa monta kertaa katsastuksessa :/ Mutta raparpereissa voitat ainakin minut, vaikka Rantis onkin jo piirakkaa leipomassa. Tulppaanit levähtivät auki eilen ja takapihan koivu näyttää lähes valmiilta vihdaksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ärsyttävää... mutta pakkohan tuo on saada katsastettua. Äh.

      Mun raparperit on kyllä paljon Rantakasvia jälkessä ja koivulla, no, melkein voisi vihtoa. Tulppaaneista aukesi jo pari muutakin lajia. Kyllä kevät on ihanaa aikaa!

      Poista
  4. Kolmas kerta toden sanoo, jos se sitten menisi läpi :) Mää liityn varmuudeksi rukouspiiriin :) Sää olet saanut niin paljon vesiharmeja niskaan, että olet ansainnut katsastuskonttorilta leiman pelkästä myötätunnosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kolmas kerta on onneksi ilmainen, joten ei tarvitse ainakaan siitä huolia.

      Ja kiitos esirukouspiiriin liittymisestä, kaikki apu on nyt tarpeen. Käväisin luottokorjaajallani ja tilaa kuulemma uuden sylinterin (?!) ja asentaa sen ensi viikolla. Vaihtaa vissiin kengät kans mun autolle. Onneksi se tietää mitä se tekee, muuten rupeaisin epäilemään kun en ole kyllä tuolla ranskattarellani kenkiä nähnyt, silinteristä puhumattakaan.

      Poista
  5. No ei oo reiluu. Mulla on vaan kolme vartta raparperissa eikä varmaan kolmeakymmentä senttiä pitkiä =(. Mutta puolustukseksi: se puska on vasta viime vuonna istutettu. Enkä ole malttanut kasvimaalle mittaamaankaan, kun kärsin törkeestä autokuumeesta. Menee kaikki aika nettiautossa pyöriessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autokuumeesta? Voi mä en voi käsittää ;-) Luopuisin tästä omastani heti, kun vaan pääsisin keskustaan asumaan. Meidän raparperi on ehkä kolme vuotta vanha ja jokunen piirakka aina joka vuosi saadaan. Toivottavasti pian se eka!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana