Sivut


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Puput puntarissa

Eilinenkin meni leppoisissa merkeissä. Kävimme ystävän kanssa sunnuntain perinteisillä huoltoasemakahveilla tällä kertaa jalkaisin ja ihailimme miten lumi hupenee. Mutta se mitä sieltä alta paljastuu ei sitten olekaan niin kovin kaunista. Oikein harmitti ettei tullut kameraa mukaan. Olisi saanut silmiähiveleviä kevätkuvia. Sopivan kosteaa ja helppoa oli hengittää, luonnonhomeetkaan eivät vielä liikaa vaivaa. Lopun päivää lueskelin, esikoisen kanssa rapsuttelimme pupuja ja teimme perinpohjaisen siivouksen heidän häkissään. Se on ruukattu tehdä aina viikonloppuna. Punnitsimme myös puput ja nyt Hop su painaa jo liki 650 grammaa ja Lurk ki ottaa kovasti kiinni, 570 näytti keittiövaaka sen kohdalla. Kilo kaksisataa grammaa kania. On niistä meille valtavasti iloa, kuten vasemman alakulman kuvasta näkyy.




Tällä viikolla on luvassa koulun aloittamiseen liittyvä vanhempainilta ja siellä selviää kuka kuopukselle tulee opettajaksi. Molemmat mahdollisuudet ovat minulle mieleisiä ja olen esikoisen tiimoilta heidän kumpaisenkin kanssa jo yhteistyötä tehnytkin. Kuopuskin varmasti tykkää kummasta tahansa. Muuten viikko on vissiin varsin tavallinen, paitsi että se tuntuu jo nyt lyhyemmältä kun kuopus tulee isältään vasta tänään illalla. Torstaina ennen iltavuoroa käväisen kampaajalla ja luultavasti myös paikallisessa lounalla. Ihan perusjuttuja. Perjantaina on työkokous lähikaupungissa ja pääsen pitkästä aikaa ekokauppaan. Lista alkoikin olla jo aika pitkä ja pelottava. Loppuaan kun lähenivät sekä shampoo että dödö. 

Yksi ponnistus on ensi viikolle luvassa: tässä vuokranalennusasiassa pitäisi jotain tapahtua. Laitoin viikonloppuna Kuluttajaliiton asumisneuvontaan kyselyn siitä mikä olisi kohtuullinen vuokranalennus. Soittelenkin sinne, jollei postiini pian vastata. Samoin isännöintitoimistoon. Vuokran otin pois maksupalvelusta  - minulla on 15 päivä tilipäivä ja tapaan sen silloin maksaa. Nyt maksoin vain autopaikan, koska luulen, että on vaikeampi saada takaisin liikaa maksamiaan rahoja kun neuvotella alennuksesta ja sitten maksaa heti oikea summa. Toki tähän kaikkeen vaikuttaa myös tulevan "putkiremontin" laajuus. Sekin pitäisi selvittää. Plääh.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja mahdollisimman vähän ponnistuksia!


***

Ponnistus. Siivoaminen on minulle aivan jokaisella kerralla ponnistus. Siksipä olenkin niin kovin ylpeä, kun blogiini tullaan haulla suursiivous ohjeet. Tämä tietysti selittyy siiderinhuuruisella ideallani kuitata siivouspäivän ahdistus pienellä tuiterilla. Jo luistaa. Pitäisiköhän idea patentoida? Sanottakoon sen verran, että tämän viikonlopun siivouspäivän minä skippasin. Pupujen häkki oli nyt riittävä urakka minulle tällä kertaa. En vaan jaksanut.

Oli Majaan eksytty myös haulla alastomana minä siivoan asuntoni. Hmmm, pitäisiköhän sitä kokeilla seuraavaksi?!?

6 kommenttia:

  1. Minä olen huomannut, että lauleskellen siivous sujuu kevyemmin tai niin, että seuraan sivusilmällä/korvalla telkan tarjontaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ahdistukseni on sitä luokkaa, ettei laulaminen tai tv valitettavasti auta, tarvitaan järeämpiä konsteja ;-)

      Poista
  2. Hyvää maanantaita ja toivonpa vain että tuo putkiurakka selviäisi kaikkinensa mahdollisimman nopeasti. Kurjaa kaikin puolin ja mikä siinä kestää eli onko se urakkatarjouskierroksella ja kuinka pitkään? Luulisi olevan vakkarifirma joka hoitaa putkijutut?
    No, otahan siideriä koska kyllähän se totta on että pienessä nosteessa homma hoituu helpommin ja siinä vaiheessa kun yllättää itsensä luuttuamasta neljättä kertaa samaa nurkkaa, niin joutuu valitsemaan että jatkaako tissuttelua vai siivoamista ;D
    Pusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ei vissiin vielä edes tiedä mistä sitä öljyä putkistoon pääsee, joten tässä setvitään ja mietiskellään. Ja tiedotetaan harvakseltaan... Kanisterin kanssa palasin työmaalta tänään, kyllä meillä vettä riittää. Koitan sillä nyt viikolla pärjätä ettei ihan hulvattomaksi holvaamiseksi tuon siiderin kanssa mene. Vitutukseen jos ottaisi, niin syitä ainakin löytyisi... Ja kohta tekosyitäkin ;-)

      Mukavaa maanantaita!

      Poista
  3. Mun on lopetettava jättämästä sun blogi sokeriksi pohjalle, koska eilen tajusin iltasella sängyssä "Mää en ole käynyt Marjaanalla" ja taisin tehostaa karjaisua voimasanalla. Täällä tämä postaus kuitenkin odotti ihanaisten pupujen kera :) Onko teillä minkälainen näkyvyys naapureille sen alastomana siivoamisen suhteen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan vaikka yöllä! Ja kiroillakin Majassa saa - siis aikuiset ;-)

      Tuota, sanotaanko näin, että kesällä, kun lehti on puussa ja pensaassa, voisi siivota alasti, mutta ei muulloin. Paitsi sälekaihtimen alhaalla. Noin teoreettisesti. Mä kun vähän harvemmin siivoan...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana