Sivut


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäispupuista arkipupuiksi

No niin, pupuset ovat asettuneet meille ja kuopuskin tuli kotiin. Arvaatte varmaan, että yllätys oli melkoinen, kun täältä löytyi pääsiäismunien lisäksi kaksi pääsiäispupuakin. "Näenkö mä unta vai onko tää totta?" kyseli kuopus pariinkin otteeseen ja oli luonnollisesti aivan ihastuksissaan. Olemme jo päästäneet kaveruksia tutustumismatkoille muuallekin kuin omaan häkkiin. Käytettynä ostetun häkin mukana tuli paitsi kaikki tarvittavat tarvikkeet häkin sisälle myös muutama paketti "juoksutusaitaa". Ne ovat pieniä häkin palasia joista voi koota turvallisen tilan pupujen vipeltää ilman, että piiloutuvat sohvan alle taikka järsivät sähköjohtoja. Mekin mahdumme tähän häkkiin ja voi sitä tutustumisen riemua, kun jompi kumpi oma-alotteisesti tulee nuuskimaan poikia. Tai porkkananpalalla houkuteltuna jopa syliin rouskuttamaan. 




Minä olen aina ollut lemmikki-ihminen. Pienenä minulla oli hamsteri ja kissat hankin, kun muutin kotoa pois. Esikoinen eleli sulassa sovussa kissojemme kanssa ensimmäiset elinvuotensa ja oppi toisten huomioonottamista ja vastuun kantamista elävistä olennoista. Samaa toivon näiden pupujen tuovan myös kuopuksen elämään. Paljon iloa toki myös. Kissat jouduttiin lopettamaan kuopuksen isän pahenevan allergian vuoksi ja se oli kova paikka meille kaikille.  Toivotaan kovasti, että emme altistu näille. Heti, kun kuopuksen isä muutti pois, esikoinen rupesi kyselemään josko voisimme taas ottaa jonkun lemmikin. Meillä kävi kaverin kissa hoidossa ja totesimme, että vapaana vipeltävää mirriä minun keuhkoni eivät enää sulata. 

Vaihtoehdoiksi jäivät häkkilemmikit. Halusimme sellaisen, jota voi hyvin myös silitellä ja paijata, joten ihan pienimmät jyrsijät jäivät pois laskuista. Lähinnä marsu ja kanit olivat sitten vaihtoehdot. Esikoinen oli alusta asti kiihkeän netissä surffailun tuloksena ihastunut juuri kääpiöluppiin, ja ovathan nuo liikuttavia otuksia. Saimme nämä poitsut kohtuuhintaan, koska näyttelyelikoiksi näistä ei ole. Korvat nimittäin lerputtavat vähän miten sattuu, ja toisella ne pyrkivät iloisesti pystyyn vaikka luppakorvakaneilla niiden pitäisi laskeutua kauniisti päätä myöten. Arvaatte varmaan, että nämä "kauneusvirheet" eivät meitä haittaa, päinvastoin. Varsin persoonallisia ovat nämä karvakaverit.




Tässä vielä pääsiäisen muita fiiliksiä:
* Esikoisen tekemä pashakakku oli aivan taivaallisen hyvää. Sitä kävi maistelemassa parikin satsia ystäviä. Hyvä niin, oli aika tuhtia tavaraa.
* Terassi oli pakko siivota ja vähän sisustaakin kun aurinko paistoi niin kutsuvasti. Ystävä toi narsissin kun kinusin. Joku päivä tuossa vielä istutaan kuplivat lasissa. Pian!
* Kuopus oli tehnyt hienon laatikon ja kasvattanut ohraa eskarissa. Kuva otettu sen jälkeen kun Hop su ja Lurk ki olivat pistelleet ohrat poskeensa. Njam!
* Esikoiselle tuli pääsiäisen ajan läksyksi Sound of music -leffa ja katsoimme sen yhdessä, kun lupasin olla laulamatta. Tiukkaa teki Edelweissin kohdalla. Ah!

Tänään alkaa arki, sekä pupuille että meille.
Mukavaa viikkoa itse kullekin!

***

Blogiini oli eksytty haulla penis miten. Tuota, tämä on kyllä ehdottomasti paras tähän mennessä. Ai miten? No... kukin tyylillään.

Tästä hausta tuli Hyvä mieli. Ja muutenkin on, puput, pojat, arki, aurinko, kaikki!

10 kommenttia:

  1. Kakku näyttää hyvältä! Njam! :)

    Sound of music -leffa alkaa väkisin laulattamaan. ;)

    Hauska haku! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kuule hyvä, nam todellakin!

      Ja mullakin soi Edelweiss päässä ;-)

      Poista
  2. Ihanat nuo teidän puput! Niistä on kyllä varmasti paljon iloa teidän lapsille ja sinullekin. Toivottavasti ette allergisoidu.
    Oikein hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon! Koitetaan tehdä kaikkemme, heinät ja purut säilytetään ilmatiiviissä muovilaatikossa ja häkkiä koitetaan kovasti siivoilla.

      Suloisia ovat tosiaan nuo otukse ja alkavat jo tottua meihin. MInäkin olen ihan innoissani ;-)

      Mukavaa kevättä sinullekin!

      Poista
  3. Ne on niiin sööttejä pupuja, ihania :) Eilisen naururumban jäljiltä mun on pakko nauraa varoen tälle hakusanalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on parempi ettei aloita ollenkaan - kun sitten voi olla vaikea lopettaa. Nauraminen. Mutta pätee myös syömiseen - röyh, erehdyin ottamaan jälkkäriksi ja kahvin kans pashakakkua "kun sitä jäi". No, sitä jäi aika paljon, mutta ei enää...

      Poista
  4. Oijoi, mitä karvapalleroita!
    Mullekin kävi vähän vanhanaikaisesti rahkajälkiruuan kanssa... Mutta oli se hyvää, slurps ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin söpöjä... me ollaan ihan myytyjä. Ja röyh, edelleen, napsin tässä väliin vähän suolaista, ja hamuilin jo keksejä kaapista kun itsekuri palasi. Rahkapulla töissä ja pashakakkua kotona, eiköhän se yhdelle päivälle riittäisi ;-)

      Poista
  5. Ihania puppeja! Toivon kaikesta sydämestäni, että voitte puput pitää ja iloita niiden seurasta. Kanit ovat hauskoja, oppivat vaikka mitä ja elävätkin helposti sen 6-8 vuotta. Ihanaa, onnittelut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me toivotaan sormet ja varpaat ristissä myös. Heinät ja purut säilytetään ilmatiivissä laatikossa ja koitetaan muutenkin tehdä voitavamme, ettei ärsyttäisi. Mutta katsotaan ja toivotaan parasta!

      Eläinvauvat on ihania - sinä jos kuka tiedät ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana