Sivut


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Laiska töitään lukee

Yleensä olen löysä ja laiska viikonloppusin, mutta tälle viikonlopulle on ympätty yhtä ja toista ohjelmaa. Eilen ajoimme kuopuksen kanssa yhden ystäväni luo heti työviikon päätyttyä. Esikoiselle taas tuli kaveri yökylään. Minun ystävälläni on kuopuksen kanssa samanikäinen poika ja ja pari vuotias tyttö. Koko poppoolla oli todella rattoisaa. Me saimme vaihtaa kuulumisia kun lapset leikkivät. Söimme hyvin myös, hurautin torstaina ennen töihin lähtöä pikapiirakan viemisiksi ja sain taas muistutuksen siitä miksi esikoinen on meillä se leipuri. Ei kannata tehdä piirakkataikinaa yleiskoneella ilman, että kansi on kunnolla kiinni. Ei ainakaan mustat työvaatteet päällä. Ainakaan valkoisista jauhoista.

Illalla vielä kotiin päästyäni korkkasin siiderin viikonlopun ja Voice of Finlandin kunniaksi. Tämä siitä huolimatta, että käväisin viikolla vaa'alla ja totesin, että nyt täytyy vähän pitää taas suuta soukemmalla. Tämä työhässäkkä, sairastelu, kotona oleminen ja vitutus ovat ajaneet minut hyväksi havaitusta ruokarytmistäni. Täytyy palata siihen takaisin pikimmiten. Eron jälkeen laihdun 10 kiloa ja olen saanut ne pidettyäkin poissa kun opettelin syömään vain silloin, kun minulla on nälkä. Nyt on tullut lohtupuputettua iltaisin. Lisäksi otin tavaksi syödä toisen päivän aterioista salaattia ja rupesin tarkkailemaan alkoholista saatavaa energiamäärää. Ja määrää ylipäätään. Mutta viikonloppuisin en aio edelleenkään olla niin tiukka.

Tänäänkin on nimittäin aikomus mennä kollegan kanssa paitsi käsityömessuille myös ulos syömään. Kuopus menee siksi aikaa äidilleni. Mainio päivä siis tulossa. Illalla sitten ne tavanomaiset sauna ja Avara luonto. Ja huomenna kuopukselle tulee vissiin yksi eskarikaveri hetkeksi kylään. Muuten huominen kyllä ansaitusti lötkötellään (vaikka pitäisi kyllä siivota)





Käsityömessujen kunniaksi äiti ylpeänä esittää: kuopuksen eskarissa tekemä kuumailmapallo ja pyöreähkö "matkustaja". Poika pistelee paremman näköisiä pykäpistoja kun minä konsanaan!


***

Laiska.

12 kommenttia:

  1. Poikasi on taitava! :) Mä en koulussa tajunnut noita pykäläpistoja - mummo sai opetettua sitten ne minulle. :)

    Avara luonto on hyvä. :)

    Kuullostaa tutulta tuo jauhojuttu - mä olen ihan sähkövatkaimella saanut joskus taikinat seinälle. :D

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, leppoisaa viikonloppua sinnekin.

      Minähän jouduin vasenkätisyyteni vuoksi valitsemaan teknisen käsityön (tai puukässäksi sitä kyllä silloin kutsuttiin) kun opettaja ei millään osannut opettaa mua kutomaan. Pykäpistotkin taisi sitten jäädä aika vähiin. Siksikin olen niin ylpeä näistä lapsistani ;-)

      Poista
  2. Marjaana, kiitos kun kävit vierailemassa. Sinulla on niiiin ihanat pupujussin jutut - niin voit mennä takaisin sivuilleni ja otta / napata sieltä se luonnonystävän tunnustus mitä jaan myös -s- lle ja myös on lupa antaa se eteenpäin kiertämään niille joka on luonnonystävät eläinrakkaat. Olisin tyytyväinen, kun hyvää menee kiertämään ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan sen mielelläni, kiitos! Meillähän asuu "pala luoontoa" nyt kun puput tuli. Ja muutenkin, kyllä minä lasken itseni luonnonystäväksi. Laitetaan hyvä kiertämään!

      Poista
  3. Mitä sinä laiheliini niitä kilojasi kyttäät, se on pöljää touhua! Naisella pitää olla muotoja sillä voit kuvitella miltä miehestä tuntuu kun kädessä on nahkasäkillinen luita. Ei hyvä. Siitä on termikin: 206 luuta pussissa.
    Argh, jatka syömistä ja juomista samaan malliin koska kyllä sä kesällä liikut sen verran enemmän ettei mitään katastrofia (terveydellistä haittaa) pääse syntymään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei, en minä kuulepas liikaa todellakaan näitä kilojani vahtaa. Kunhan omaksi hyvinvoinnikseni vähän huolehsin. Musta ei IKINÄ tule langanlaihaa, sellaiseksi en edes halua, vaan mieluusti olen tällainen ruubensilainen nainen ;-)

      Poista
  4. Avoimessa astiassa olevan tomaattimurskan ajaminen tasaiseksi sauvasekoittimella on myös jotain, joka ei aivan välttämättä kannata kokeilla. Minä jo testasin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh hoh, joo, tiedän mistä puhut! Koitan tätä nykyä pitää kättä esteenä tai muuten vaan pistää pastakastikkeen tomaattimurskan aikas kapoiseen astiaan!

      Poista
  5. Mää epäilen vahvasti, että tehtailla on joku salainen sopimus. Yleiskoneita valmistavat saavat varmaan rojalteja sisustamiseen suuntautuvilta firmoilta jokaisesta uudelleen maalatusta tai tapetoidusta keittiön seinästä :D Todella taidokkaat pykäpistot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin, taidokkaat pykäspistot. Pikkasen pistää kaivertamaan, kun poika kuitenkin on vaan vajaat 7v. (Niin, ja ottaa itsetunnolle, koska mä vaan en osaa pykäpistoja vaikka olen jo kohta 43. Pojasta polvi paranee?!?)

      Sun salaliittoteoriasi on mielenkiintoinen ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana